lauantai 10. joulukuuta 2011

Ninnin kuulumisia ja joulujuttuja

Kiitos kun välitätte Ninnin voinnista( Sirkku kyseli viime postauksessa:) ) Niin voi paremmin kuin aikoihin. Pissaa kyllä sisälle välillä, joten joko vaivaa vanhuus tai munuaiset ovat viottuneet. Ruokahalu on KOVA ja asiaa mammelille koko ajan. Jos en sitä heti huomaa se tulee nyhkimään housun puntista:) Viereenkin haluaisi tulla nukkumaan, vaikka ei ole nukkunut vieressä Alman tulon jälkeen. Lääkekuuri on loppunut ja ajattelin soittaa eläinlääkärille vielä, että onko Ninnin tulehdus nyt voitettu. Lääkäri kertoi, että joillekkin vanhoille narttu koirille annetaan aina varmuudeksi juoksujen lopulla antibioottikuuri kohtutulehduksen ehkäisyksi.

Tänään oli paikkakunnallamme joululahjamessut ja sieltä ostin jotain pientä pukinpussiin. Kahvittelin myös ja juttelin tuttujen kanssa. Vaari osti meille sieltä ihanan joulumaton eteiseen:) Vaari ei kyllä viihdy niin hyvin tuiollaisissa tapahtumissa, kuin minä ja olen siltä osin sosiaalisempi.

Illalla tässä kirjoittelin joulukortteja n. 40 kpl ja tein marjajäädykkeet pakastimeen. Kyselin aikuisilta lapsilta mitä herkkuja tekisin jouluksi? Neiti ja vanhempi poika halusivat jäädykettä....siis mitä äiti ei tekisi lastensa vuoksi? ;)

Jäädyke
3 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniliasokeria
4 dl kermaa
n. 5dl marjoja ( laitoin tänään mansikkaa, vadelmaa ja mustaaviinimarjaa)

Munat ja sokeri vaahdoksi. Kerma vaahdotetaan erikseen. Vaahdot yhdistetään ja lisätään marjat. laitetaan vuokiin ja pakastetaan.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Voisitko kerota marjajäädykkeen ohjeen ja tekotavan?
Miekin meinasin tehdä sitä jouluksi,
mutta ei ole hyvää ohjette!

Suurkiitokset jo etukäteen!

Tunnelmallista joulunodotusta
toivottelee Liisa

MaMMeli kirjoitti...

Hei Liisa, lisään sen ohjeen tähän postaukseen:)

emmi kirjoitti...

Ihana kuulla, että Ninnikin voi paremmin :)

Herkullisen kuuloinen jäädyke :)
Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Heli kirjoitti...

Mukavaa, että Ninni voi paremmin. Olen miettinyt omien koirien leikkaamista, kun ovat molemmat narttuja, just ettei sitten tulis vaivoja vanhempana. Ne on molemmat tehneet kaksi pentuetta eikä enempään taida olla intoa mulla. Pääsisi sitten juoksuistakin.. parhaillaan on toisella pöksyaika ja varmasti aloittaa kohta se toinenkin. Meillä on myös aika kova valeraskaus niillä välillä.

Ihanaa varmasti tuo jäädyke, olen monena vuonna miettinyt josko tekisin itsekin. Taidan ottaa ohjeesti muistiin!

Nina kirjoitti...

Hienoa,että Ninni voi paremmin!! Halaus Ninnille <3 Jäädykettä teen minäkin joulun jälkkäriksi...Yksi tytöistä pyys luumuista lihamureketta ja Isäntä muussia, ei ihan joulun perinteisiä mielitekoja mutta toteutan nuokin <3

Mari kirjoitti...

Kiva kuulla että Ninni voi jo paremmin. Kuulostaa herkulliselle tuo jäädyke ja kätevää, että voi tehdä sen etukäteen.
Hyvää 3. adventtia!

Susanne kirjoitti...

Ihana kuulla että Ninni voi paremmin!
Hyvää 3. adventtia teille kaikille sinne Kivimäkeen!

Riitta Sinikka kirjoitti...

Ihanaa, että parempaan mennään. Hyvää adventtisunnuntaita!

Irmastiina kirjoitti...

Ihanaa, että Ninni voi paremmin.

Hyvää kolmatta adventtia sinulle!

PikkuBertta kirjoitti...

Voi noiden koiruuksien kanssa...ei se vanhuus tule yksin....kiva jos voi jo paremmin...
tuota marjajäädykettä kyllä kokeilen...en olekaan useaan vuoteen tehnyt jäädykettä....minä tykkään mustaviinimarjajäädykkeestä:)

Marge kirjoitti...

Voi sitä Ninniä, toivottavasti nyt on kaikki hyvin!!♥

Kiitos jäädykeohjeesta, taidanpa kokeilla:)
Ystäväni, hyvää alkavaa viikkoa!♥
..ja lämmintä joulunalustunelmaa:))

Riitta kirjoitti...

Mukava kuulla että Ninni voi paremmin :) Tänään just äitini kanssa päätettiin myös että joulujälkkäri on karpalojäädyke ja ajttelin etsiä ohjetta, ja näin se tupsahtikin sinulta juuri oikeaan hetkeen, kiitos ♥

Sara kirjoitti...

Ihana vanha kotiliesilehden kansi :)