maanantai 29. helmikuuta 2016

Terveisiä Hämeelinnasta!

 Keskellä kylää pitää kirkon olla ja niin oli Hämeenlinnassakin.
 Voi mahoton kun on kaunista kun aurinko paistoi ja taivas oli niin sininen :)
 Pyörittiin ja hyörittiin keskustassa ja ihanassa wetterhoffin talossakin käytiin tutustumassa.

 Vanhaa tunnelmaa ja ihania myymälöitä.
 Kauniita Martta Wendelinin ja rudolf Koivun kortteja !!!!
 Vaari lainas mun lukulaseja ja oikein tarkasti katsoi kartasta missä on hallituskatu? Mammelin piti päästä askartelukauppaan. Löytyi kun löytyikin katu ja ihana askartelukauppa!
On tuo netti puhelimessa ja navigaattori autossa niin hyvät jutskat kun löytyy monet hyvät kirppikset helposti. Ainakin 5 kirppiksessä kävimme ja löytöjäkin löytyi. Pienet on huvit ja mukava reissu. Huomenna kerron mitä ostoksia tein kirppiksiltä. Huomenna pitäis lähteä elokuviin 3 lapsenlapsen ja tyttären kanssa katsomaan Risto Räppääjää :) Loma niin sopii mulle ;)

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Hämeenlinnaan

Talviloma pieni odottaa ja vaarin kanssa Hämeelinnaan päin matkataan. Kotipihassa navigaattoriin osoite laitetaan ja Iittalaankin tutustutaan.Kirppikset ja askartelukaupat kolutaan. Välillä pihvit ja kahvit hörpätään ja toistemme seurasta nautitaan.Hotelli Vaakunassa yövytään ja nähtävyyksiä kaupungilla katsellaan. Kohtiin jo sitten riemumielin suunnataan ja matkasta molemmat virkistytään! MUKAVAA talvilomaa itsekullekkin :)

lauantai 20. helmikuuta 2016

Hei hoi sä mammelin oma kulta!

 Ympyrä on sulkeutunut......Metsurina ukon "otin" ja nyt yli 30 vuoden päästä hän on taas metsuri;) Työura alkoi metsurina ja äitini ei tykännyt yhtään, että minut olisi kuulutettu metsurin hänen sanojensa mukaan tukkijätkän kanssa avioliittoon, siksi perhesovun nimissä piti kuulutuksiin laittaa opiskelija;) Myöhemmin menikin sitten opiskelemaan ja oli Metsäliiton palveluksessa yli 30 vuotta ostoesimiehenä.
Vuodet isossa metsäalan yrityksessä kävivät henkisesti vuosi vuodelta ahtaamaksi.....ja lopulta saneerauksessa sai vaari verokortin käteensä yli 30 vuodesta. Vaari perusti oman yrityksen ja on nyt vapaa ja onnellinen työssään. Kiva on katsoa kun mies on ylpeä ammatistaan ja viihtyy työssään!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Onko isovanhemmuus hukassa?

 Marja Hintikka kuulutti mediassa kuinka hän kadehtii toisten isovanhenpia.....Siis missä ovat HYVÄT isovanhemmat jotka hoitavat lapsia, tukevat rahallisesti ja vievät lapsenlapsia vaikka ulkomaille lomareissuille?

No minulla nousi ajatuksia tuosta kaikesta, joten kerrompa meidän tarinan ja mitä asiasta ajattelen.!

Ensin vähän meidän elämästä kun lapsemme olivat pieniä:
Menimme naimisiin 1982 ja asuimme velkaisessa yksiössä joka oli 34 neliötä. Emme omistaneet telkkaria emmekä puhelinta. Huonekkalumme olivat pääasiassa vanhoja tai häälahjarahoilla ostettuja. Minä kävin töissä ruokakaupassa ja ukkoni opiskeli. Hänen valmistuttuaan muutimme työperässä aivan oudolle paikkakunnalle jossa emme tunteneet ketään. Olimme silloin 3 henkinen perhe ja esikoinen oli n.1v. Isovanhemmat asuivat 35km ja 100km päässä. Toinen lapsemme syntyi, mieheni kävi töissä ja minä hoisin kotona perhepäivähoitajana lapsia kunnes syntyi toinen lapsemme.
 Meille syntyi kaikkiaan 4 lasta ja sain olla kotiäitinä yhteensä n. 12 vuotta. Mieheni ei ollut kovapalkkainen vaan keskitulon alle tienaava. Se että pystyin kotiäitinä olemaan tarkoitti sitä että meillä ei ollut rahaa esim. käydä ulkona syömässä, käydä elokuvissa tms. ostaa itselle uusia vaatteita tai koruja, meikkijä tms. Kuitenkin söimme kotiruokaa hyvin ja asuimme omassa ihanassa joskin aravavelkaisessa kodissa. Emme mieheni kanssa harrastaneet mitään mikä maksoi tai vaati paljon ns. omaa aikaa. Lapset sairasteli sillöin tällöin korviaan ym ja yhdellä oli vauvana koliikki. Jos lapsia piti käyttää päivystyksessä lähdimme yleensä koko perhe autolla n. 15 km päähän jonottamaan lääkäriä. Minulla kun ei ollut ajokorttia ja halusin aina olla mukana lääkärireissuilla. Pahimpina aikoina tuntui, että Mäntän sairaalan siivoojatkin tunsi perheemme:)
 Kävimme joskus iltaisin tai viikonloppuisin katsomassa mummuja ja pappoja ja samoin he kävivät meillä. Lapset olivat muutaman kerran yökylässä mummuloissa. Pari kolme lomareissua teki vanhimmat lapset isovanhempien kanssa. Kesällä vietimme silloin tällöin lomaa koko perhe isovanhempien kanssa mökeillä. Lapset saivat kivoja synttäri ym. lahjoja isovanhemmilta. Jos pyysimme isovanhemmilta rahaa johonkin tosi tärkeään he antoivat, mutta emme yleensä pyytäneet vaan pyrimme hankkimaan itse ja elämään varojemme mukaan. Emme myös odottaneet tai kokeneet, että Isovanhempien pitäisi hoitaa lastenlapsiaan.Halusimme itse hoitaa omat lapsemme ja tehdä asioita koko perhe yhdessä. Jos emme voineet ottaa lapsia jonnekkin mukaan niin emme menneet itsekkään. Emme myöskään kokeneet jäävämme jostakin paitsi tai olleet katkeria kellekkään.
Meistä tuli isovanhempia nuorimmaisemme ollessa 9v. Emme siis ole eläneet ns. lapsetonta aikaa ollenkaan ja emme kyllä sitä ole kaivannetkaan. Meillä on tällä hetkellä 6 rakasta lastenlasta. Mielestäni isovanhempien tehtävä ei ole toimia lastenlasten hoitajina säännöllisesti. Mummujen ja pappojen rooli on toiselainen. Auttaa ja tukea perhettä, mutta jatkuva hoitaminen vääristää perheen omaa perhekulttuuria. Jatkuva Isovanhempien läsnäolo aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin ristiriitoja. En myöskään ymmärrä että joku voi vaatia tai kadehtia sitä, että mummut ja papat vievät ulkomaille tai ostavat kalliita turvaistuimia ym. tuo kaikkihan on ekstraa ja lahjaa, mutta ei isovanhempien velvollisuutta.

Itse olen kokenut, että kun on kaikkensa antanut omille lapsilleen niin nyt sitten aika nauttia ukkonsa kanssa kahdenkeskisestä ajasta. Kun pitäisi töissäkin jaksaa n.10 vuotta käydä ja ehkä tehdä joitakin reissuja. Itse koin mielekkäänä ja joskus raskaanakin arjen lasten ollessa pieniä, mutta se kasvattija yhdisti meitä. Jälkeenpäin koen kyllä että pienen lapsen kiukuttelut ym. arki on helpompaa kuin se, huoli mikä murrosikäisestä/nuoresta aikuisesta on kun hän on poissa kotoa ja maailma kohtelee kaltoin! Toivon ja uskon, että lapseni tietävät keneltä saavat apua tarvittaessa, mutta yrittävät myös kantaa vastuunsa perheestään ja toimeentulostaan. Ennen kaikkea toivon ja olen kyllä ilokseni huomannut, että lapsemme osaavat asettaa omat lapsensa etusijalle elämän tärkeysjärjestyksessä....Kaikella on aikansa ja lapset ovat pieniä vain hetken :)

Kuvat: Martta Wendelin

lauantai 6. helmikuuta 2016

Näyttelyn suunnittelua

Huhtikuussa koittaa mahdollinen valmistuminen Näpsä-käsityökoulusta sillä olemme suorittaneet yli 500 tuntia käsityötaiteen perusopintoja. Järjestämme 2 Näpsä-ystävän kanssa yhteisnäyttelyn käsityökeskukseen. Lopputyöksi voi tehdäportfolion tai järjestää näyttelyn. Opettajamme arvioivat sitten meidät opiskeluajan, näyttelyn ja keskustelun pohjalta.

Kuvassa itse värjäämistä langoista kudottu huivi.

Me valmistuvat olemme aloittaneet jo näyttelyn suunnittelun. Jokainen meistä ottaa 2 osa-aluetta, jotka tuntuu omimmalta ja tuo näyttelyyn töitä sekä esittelee ns. työnäytöksenä tältä alueelta. Itse haluan ottaa villan ja sen värjäyksen ym. ja kierrätysmateriaalien käyttön käsitöissä ja askarteluissa.

Kuvassa Lyylikoiralle villapaita, joka on tehty vanhan villapaidan hihasta ja vanhasta tyynyliinan pitsistä.
Koruja olen paljon tehnyt napeista, vanhoista kelloista, kukon sulista ym.

Ystäväni ottavat alueekseen rautalankatyöt, kirjan tekemisen alusta asti, luonnonmateriaalit ja kankaan värjäyksen. Kokoonnumme vielä suunnittelemaan yhdessä muutaman kerran. Itse pitäisi nyt saada aikaiseksi kirjallinenkin pohdinta Näpsä-ajasta.

En kuitenkaan meinaa Näpsää lopettaa vaikka valmistuisinkin. Ajattelin käydä sitä jatkossakin, koska siellä on niin kivaa, mukavia samanhenkisiä ihmisiä, ihana miljöö ja uusia ideoita, oppia sekä ihanat opettajat.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Mummilassa

 Eilen olimme kyläilemässä Mummilassa siis äidilläni ja Isäpuolellani. Perheelliset lapsemmekin olivat siellä pesueineen. Ei ollut mitään juhlaa, mutta kahvittelimme ja jutustelimme.
 Tämä kuvassa oleva Martta-nukke on äitini, jonka hän sai pienenä lapsena. Se on siis n.80 vuotta vanha. Se oli aika kurjassa jamassa vanhan torpan kaapin päällä. Tarkemmin sanottuna Martasta oli vain kolhuinen pää jäljellä. Eräänä päivänä n.10 vuotta sitten sai ajatuksen viedä Martan nukketohtorille. En muista enää tohtorin nimeä, mutta hän asui Jyväskylässä. Tohtori täti teki nukelle vanhojen kaavojen mukaan marttojen vartalon ja päätä vähän ehosti kuitenkin pitäen sen alkuperäisenä. Hän ompeli sille mekon ja pikkuhousut sekä kutoi töppöset.

Annoin sen sitten äidille joululahjaksi ja hän tunnisti Marttansa heti vaikka Martta oli uudistunut melkolailla .No nyt tämä Mummin aarre istuu äidin sohvalla ja sitä käy lapsenlapsenlapset silittämässä hellästi.
Lastenlapsemme pelasivat lautapelejä ja leikkivät serkkujen kanssa. Mummi ja Pappa olivat varanneet lapsille monenlaista herkkua ja sieltä kotiin lähdettiinkin masut pömpöllään, väsyneinä ja iloisina mukavasta illasta.