lauantai 27. tammikuuta 2018

Kiroilua

 Nämä talviset kuvat on pihapiiristämme, mutta ei liity varsinaisesti yhtään siihen asiaan, mikä on sydämelläni.

Nimittäin minua surettaa ja harmittaa kielenkäyttö, mistä on tehty nuorille hyväksyttävää jo melkein missä tahansa. Koulussa, harrastuksissa ja monella kotonakin. Harrastuksissa saattaa aikuiset ja vanhemmat kiroilla ja puhua ihan mitä sylki suuhun tuo ja yhtään ei ajatella, että kaikkien lasten kohdalla se ei ole jokapäiväistä ja hyväksyttävää kotona. Yksi lapsenlapsistani satutti itsensä harrastuksessa ja ei pystynyt sitten jatkaamaan enää sinä päivänä. Lapsi kertoi siitä ohjaajalle ja aikuisen vastaus oli hänelle, että voi pillu!

Toinen lapsenlapsi totesi eräälle aikuiselle kesken pelin, että eikös olekkin peli mennyt hyvin? Vastaus oli n.40-vuotiaalta mieheltä, että v........ paskasti!

Olimme kahden pienen lapsenlapsen kanssa luistelemassa ja sinä pienenä aikana varmaan sata V.....tuli koululaisten suusta heidän luistellessaan ja minua nolotti pienten lastenkin tähden.

Vapaa-ajalla ja koulussa välitunnilla viljellään V..........ihan koko ajan. Ylä -asteella pitää vieläkin lukea Anna-Leena Härkösen 1980-luvulla kirjoittama kirja Häräntappoase, jossa ei paljon lapsille kerrottavaa ole kielenkäytön ja muun suhteen. Yritä tässä nyt sitten olla aikuinen ja kertoa lapsille, että edellämainittu käytös on huonoa, vaikka sitä suurin osa aikuisista käyttää.

On myös aikuisia, jotka eivät puutu omien lasten kiroiluun tai haistatteluun. Voivat jopa naureskella ja kehuskella asialla.
Meillä on 4 aikuista lasta. Emme ole kotona kiroilleet emmekä sallineet lastemmekaan kiroilevan. Nyt joku ajattelee, että olenko niin tyhmä tai naivi, että pidän lapsiani puhtaina pulmusina. En pidä ja tiedän, että osa lapsistamme on varmaan kaveripiirissä kiroillut tai kiroilee,mutta koskaan he eivät ole kotona sitä tehneet. Murrosiän myrskyissäkään kukaan ei ole haistatellut tai kiroillut kotona. Niimpä myös kenekään puhekieleen ei ole kiroilu itänyt. Vielä tähän päivään mennessä en ole kuullut myöskään lastenlasten haistattelevan tai kiroilevan vanhemmilleen tai meille isovanhemmille ja heidänkään kotona ei kiroilla, joten vahvasti uskon esimerkin voimaan. Sitä nyt peräänkuulutankin, että aikuiset näyttäisivät esimerkkiä lapsilleen ja muiden lapsille. Emmehän kai kukaan halua, että tulevaisuudessa esim. palveluammatissa työskentelevät haisttattelevat ja kiroilevat asiakkaille?

maanantai 15. tammikuuta 2018

Melkein sisarukset

Meidän Neiti ja vanhin lapsenlapsemme ovat melkein kuin sisarukset. Heillä on ikäeroa n. 9v ja alusta asti tämä J-poika on ottanut tätinsä hyvin läheiseksi. Pienenä J järjestys rakkaimmista oli äiti, isi ja täti. Taannoin Neiti oli katsomassa meidän kanssa Pirkkalassa J peliä ja kuvasin heitä siellä paikallisella huoltoasemalla. Voi että kun he ovat silmiini niin kauniita ja iloitsen heidän läheisistä väleistään :) Tänään tuli pelissä niukka 2-3 tappio, kun 7 sekuntia ennen pelin loppua teki J joukkue omiin maalin.
Sitten haluan jakaa teidän kanssa pari kuvaa lapsuudestani. Löysin nämä kuvat netistä. Tuollainen vastaava hyllystö, mutta 2 osainen oli minun syntymäkodissani. Tuon hyllystön hyllyltä löysin n.4-vuotiaana ruuvin minkä nielasin ja jouduin sairaalaan. Ruuvia vatsassani röntgenkuvattiin ja sen kulkua seurattiin, mutta sen pois tulo jäi epäselväksi. Jospa minulla on yksi ruuvi enemmän kuin muilla, vaikka vaari luulee välillä, että joku ruuvi olisi jo tipahtanut? ;)
Ja sitten tämä hella! Tälläinen oli myös syntymäkotini keittokomerossa. Kysyinkin äidiltäni, että miten tiesit kakun olevan kypsä, kun uunin luukussa ei ole lasia? Hän kertoi, että piti katsoa tarkasti kellosta ja kokemuksesta sitten oppi kuinka kauan paistetaan mitäkin.

Ensimmäinen kotini oli lapsuuteni rakkain vaikka oli pieni ja vaatimaton!

lauantai 13. tammikuuta 2018

Hyvää tätä vuotta

 Hei pitkästä aikaa!
Ompas viime kerrasta kulunut paljon aikaa. En ole saanut itsestäni irti kirjoittaa tänne mitään vaikka tapahtunut on kaikkea ja enimäkseen onnellisia asioita. Kiitos kun olette käyneet täällä välillä katsomassa minua! Aloitin tammikuu 8. päivä vuorotteluvapaan ja nyt olen viikon ollut ihan laiskana. Elokuussa pitäisi palata töihin. Kuluneen viikon olen vain pitänyt huolta eläimistä ja omasta metsämiehestäni. Töissä käydessä en paljon jaksa viikolla panostaa ruuanlaittoon ja leipomiseen, mutta menneellä viikolla olen yrittänyt tehdä vaarin lempisapuskaa mm. maksakastiketta, kalasoppaa, mansikkakiisseliä, pullaa ja mustikkapiirakkaa ym. Mitään erikoista en ole aikonut vapaallani tehdä tai suorittaa, mutta nauttia elämästäni yritän joka solullani. Olen ajatellut vähän kirjoittaa, tehdä käsitöitä ja keväällä kasvattaa kukkia. Viikonloput menee aika paljon lastenlasten jääkiekkopeleissä, sillä 3 poikaa harrastaa kiekkoilua. Se on meille vaarin kanssa myös yhteinen mieleinen harrastus, että käymme seuraamassa kahta hyökkääjää ja yhtä pakkia.

 Neiti ja hänen Rakkaansa Nalle-karhu menivät kihloihin alku syksystä ja häitä vietetään ensi kesänä. Sain olla Neidin kanssa etsimässä hääpukua, joka onkin jo tilauksessa. Äidin yksi kohokohta elämässä on olla katselemassa kun tytär sovittaa hääpukuja:) Auttelen hääjärjestelyissä minkä osaan ja mitä tarvitaan. On ihanaa kun oma lapsi on onnellinen! Neiti sai myös uuden tehtävän pankissa ja työsopimus kestää ensi vuoden lopulle.



Elokuun lopussa esikoisemme synnytti 5.pojan ja meistä vaarin kanssa tuli 7. lapsen vaari ja mamma. Poika on kaunis, helppohoitoinen ja komea tukkainen :)
Poika sai nimen Urho ja hän on kova "juttelemaan" ja nauramaan. Ihana seurata kuinka jokainen lapsi on jo syntyessään aivan erilainen ja hän tuo tullessaan luonteensa ja tempperamenttinsa.

Syksy oli raskas töissä. Oli paljon muutoksia. Vaihdoin esikoulusta 1-3v ryhmään. Kaikki tiimikaverit vaihtuivat ja koko varhaiskasvatuksessa moni asia muuttui. Tuli uudet varhaiskasvatussuunnitelmat ja ne piti tehdä sähköisessä muodossa uusiin kaavakkeisiin. Olin aika puhki vaikkakin tykkäsin taas olla pienten kanssa. Huomasin että olen ennen kaikkea hoivaaja tyyppi ja minulla on paljon vahvuuksia, jotka tulee esiin juuri pienten lasten kanssa. Olen kuitenkin nyt lomani mielestäni ansainnut ja voi kaikessa rauhassa miettiä, mitä elämältäni vielä haluan.

Nyt en äkkiseltään muista mitä kaikkea muuta on tapahtunut, mutta jos tulee mieleen niin kirjoittelen. Mukavaa tammikuuta ja luulen kirjoittelevani nyt useammin, kun olen kotinurkissa.