lauantai 27. tammikuuta 2018

Kiroilua

 Nämä talviset kuvat on pihapiiristämme, mutta ei liity varsinaisesti yhtään siihen asiaan, mikä on sydämelläni.

Nimittäin minua surettaa ja harmittaa kielenkäyttö, mistä on tehty nuorille hyväksyttävää jo melkein missä tahansa. Koulussa, harrastuksissa ja monella kotonakin. Harrastuksissa saattaa aikuiset ja vanhemmat kiroilla ja puhua ihan mitä sylki suuhun tuo ja yhtään ei ajatella, että kaikkien lasten kohdalla se ei ole jokapäiväistä ja hyväksyttävää kotona. Yksi lapsenlapsistani satutti itsensä harrastuksessa ja ei pystynyt sitten jatkaamaan enää sinä päivänä. Lapsi kertoi siitä ohjaajalle ja aikuisen vastaus oli hänelle, että voi pillu!

Toinen lapsenlapsi totesi eräälle aikuiselle kesken pelin, että eikös olekkin peli mennyt hyvin? Vastaus oli n.40-vuotiaalta mieheltä, että v........ paskasti!

Olimme kahden pienen lapsenlapsen kanssa luistelemassa ja sinä pienenä aikana varmaan sata V.....tuli koululaisten suusta heidän luistellessaan ja minua nolotti pienten lastenkin tähden.

Vapaa-ajalla ja koulussa välitunnilla viljellään V..........ihan koko ajan. Ylä -asteella pitää vieläkin lukea Anna-Leena Härkösen 1980-luvulla kirjoittama kirja Häräntappoase, jossa ei paljon lapsille kerrottavaa ole kielenkäytön ja muun suhteen. Yritä tässä nyt sitten olla aikuinen ja kertoa lapsille, että edellämainittu käytös on huonoa, vaikka sitä suurin osa aikuisista käyttää.

On myös aikuisia, jotka eivät puutu omien lasten kiroiluun tai haistatteluun. Voivat jopa naureskella ja kehuskella asialla.
Meillä on 4 aikuista lasta. Emme ole kotona kiroilleet emmekä sallineet lastemmekaan kiroilevan. Nyt joku ajattelee, että olenko niin tyhmä tai naivi, että pidän lapsiani puhtaina pulmusina. En pidä ja tiedän, että osa lapsistamme on varmaan kaveripiirissä kiroillut tai kiroilee,mutta koskaan he eivät ole kotona sitä tehneet. Murrosiän myrskyissäkään kukaan ei ole haistatellut tai kiroillut kotona. Niimpä myös kenekään puhekieleen ei ole kiroilu itänyt. Vielä tähän päivään mennessä en ole kuullut myöskään lastenlasten haistattelevan tai kiroilevan vanhemmilleen tai meille isovanhemmille ja heidänkään kotona ei kiroilla, joten vahvasti uskon esimerkin voimaan. Sitä nyt peräänkuulutankin, että aikuiset näyttäisivät esimerkkiä lapsilleen ja muiden lapsille. Emmehän kai kukaan halua, että tulevaisuudessa esim. palveluammatissa työskentelevät haisttattelevat ja kiroilevat asiakkaille?

7 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Kiroilu on tosi rumaa ja yleistä. Mekään emme ole hyväksyneet kotonamme kiroilua, emmekä ole itsekään näyttäneet huonoa esimerkkiä. Toki lapsemme ovat kiroilleet, mutta varmasti meidän suhtautuminen vaikuttaa heihin. Kavahtavat itsekin sellaisia vanhempia, jotka kiroilevat lapsilleen.

Anonyymi kirjoitti...


Tuo on yksi näkökulma. On muitakin näkökulmia. Oma isäni kirosi paljon kotona, mutta se ole minuun tarttunut. Lisäksi, tutkimuksen mukaan, jos oikein sattuu tai harmittaa joku asia, kiroaminen helpottaa, edellyttäen tietysti, ettei kirosana ole välimerkki.

Itse en v-alkuista sanaa kirosanana pidä, mutta huonona kielenä kyllä. Kuten myös sitä, että suomalaiset eivät näköjään osaa kirjoittaa omaa äidinkieltään: moni somessa kirjoittava ei hallitse relatiivipronominien käyttöä.

Häräntappoase on hyvä kirja. Ehkä Härkösen paras teos.

Tillariina kirjoitti...

Joo, meillä ei myöskään kiroiltu, joten lapset eivät päästele kovin herkällä nyt aikuisenakaan. Sen mä sallin, että perkeleet päästää ilmoille, jos iskee varpaansa nyt vaikka kynnykseen ja se nyt vaan sattuu ihan hirveästi. Asiasta ei oo koskaan kyllä edes tarvinnut mainita. Mikään piste lauseessa ei oo kirosanat. Mä sain hävetä omassa lapsuudenkodissa kun isä ja äiti päästelivät alvariinsa jotain! Äiti sentään osasi putsata puheensa vieraiden läsnäollessa, mutta isältä se ei onnistunut. Minä ja sisareni pidettiin sellaista puhetta aika "junttina", joten me ei siihen ryhdytty! Elikkä voi tuokin asia mennä kotikasvatuksesta huolimatta miten vaan!

Anonyymi kirjoitti...

Uskon tuohon esimerkin voimaan - ehkä jotain tulee jo geeniperimänäkin (esim. että ei ole taipuvainen näyttämään tunteita vahvasti). Itse en ole koskaan kuullut lasteni kiroilevan. En ole siis koskaan joutunut kieltämäänkään tai sanomaan etten hyväksy kiroilua. He vaan eivät ole milloinkaan kuulteni kiroilleet. En ole yli 30 yhteisen vuoden aikana koskaan kuullut miehenikään sanovan ainuttakaan kirosanaa. Ainoa joka meidän perheessä joskus on kiroillut olen minä. Syynä on yleensä ollut joku oma pahemman luokan töppäys jossain tekemisessäni (hajotan jotain, en saa jotain tekemistä millään onnistumaan jne.) ja pimahdan. Äitini en kuullut koskaan voimasanoja käyttävän, isän sadattelusana oli peijakas. Temperamenttinen mummini kiljaisi jeskamandeera tai aijeekala.

Sesse kirjoitti...

Mun lapsuuskodissa ei saanut kiroilla, sain jopa selkäsaunan kun kerran kirosin... Tosi vähän olen aikuisenakaan kironnut, eikä sitä lapsiltakaan sallittu, eivätkä yleensä kotona ainakaan kiroilleet.
Tässä päivänä muutamana olin hammashoitolan odotushuoneessa, kun sinne tuli kaksi tenityttöä, ilmeisesti toisen suusta kuului jatkuvasti sana helv...., teki pahaa kuunnella.

Anonyymi kirjoitti...

hyvä kun otit esille tämän kiroilu-asian. Mielestäni on täysin käsittämätöntä, mitä olet kuullut, että ohjaaja voi puhua noin lapselle/lapsille! aikuisten pitäisi nimenomaan näyttää esimerkkiä. Kiroilu on ihan uskomatonta, kun joka toinen sana voi olla kirosana.

MaMMeli kirjoitti...

hei kiitos kaikille mielipiteistänne:) Olen ennenkin maininnut tuosta oikeinkirjoituksestani, mistä nyt Anonyymikin huomautteli. Minua ei itseäni haittaa, vaikka en osaakkaan kirjoittaa aina oikein. Jos se haittaa jotakin ihmistä paljon niin voi mennä sitten seuraavaa blogia lukemaan. itse pidän tärkeimpänä sitä, että on vapaus ilmaista itseään, vaikkakin sitten puutteellisesti. Laulan myös paljon, vaikka se ei aina mene nuotilleen.....