keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Enkelit lentää sun uniin




Enkeleiden tarinat:

Ylin kuva on enkelistä, jonka sain lahjaksi eräältä oppilaalta, joka oli luokassa, missä toimin avustajana.

Keskimäinen enkeli on minulle kaikista enkeleistä tärkein. Ostin sen itselleni, kun isäni kuoli. Poltin siinä tuikkua koko sen syksyn ja usein vieläkin, kun muistelen häntä. Tässä enkelissä on jotain herkkää ja salattua. Kynttilä ei pala enää surusta, vaan kaipauksesta ja kiitollisuudesta. Kiitollinen olen siitä, että minulla oli Isä, joka rakasti minua ja siitä, että hän on perillä Taivaan kodissa <3

Alimman enkelin olen saanut joululahjaksi äidiltäni, hän on maalauttanut sen eräällä posliininmaalarilla.

Enkeleitä teidän kaikkien syksyyn <3

5 kommenttia:

Susanne kirjoitti...

Sinulla on paljon kauniita enkeleitä!
Kirjoitit aikaisemmassa postauksessa ettet varsinaisesti kerää niitä mutta ostat joskus kun osuu kohdalle. Minulla on sama juttu. Omistan enkeleitä ja pidän niistä vaikken varsinaisesti niitä kerää.
Meillä on myös taulu missä enkeli varjelee lapsia sillalla. Siinä taulussa on jotain koskettavaa.
Enkeleitä sinunkin syksyyn <3

Salainen puutarhani kirjoitti...

Hyvä, Mammeli.

Kiitos kun piipahdit blogissani.

Käypä lukemassa mitä meille on tapahtunut.

t. Salaisen puutarhan emäntä

MariaK kirjoitti...

Kauniita! :)
Keräilin vuosikausia enkeleitä, kunnes tapahtui eräs surullinen Suuri Pamaus, jossa tuhoutui neljänneskuutio enkeleitä kerralla. Meni mieli siihen puuhaan. Siinä pamauksessa meni myös meidän perheen suojelusenkelisarja, samanlainen kuin tuo sinun ylimmäisesi. Kaksi jäi jäljelle, toinenkin niistä rikki vähän. Kauniita enkeleitä on vaikea löytää ja niillä kauneimmilla oli vielä kaunis tarinakin.
Minusta aina tuntui, että ne enkelipatsaat olivat valinneet meidät, emme me niitä.
-Ja enkelit, niin jaksaa uskoa, vaikka usko Jumalan hyvyyteen olisikin kadoksissa välillä.

Vekarus kirjoitti...

Paljon sinulla on enkeleitä! Tuo otsikko toi mielen minun ja miehen lempikappaleen, kiitos!

Possumamma kirjoitti...

Huh, mulla menee täällä väreet pitkin kroppaa! Just, kun nimittäin luin tuon sun postauksen otsikon, niin radiossa setä lauloi ihan samalla tavalla, siis "Enkelit lentää sun uniin, ja tekee sinusta kauniin..."

Että eipä voi muuta kuin toivotella näin yöaikaan kuin kauniita unia & enkelten kuvia!