perjantai 27. marraskuuta 2009

Perjantai-ilta

Mammeli on niin väsynyt, että ei jaksanut leipoa tänään pipareita, vaikka taikina olisi jo valmiina jääkaapissa. Töistä kun pääsin, menimme tallille siivoamaan Helmin ja Hilman karsinan ja ruokkimaan ne. Tänään tytöt saivat kauraa, porkkanaa, salaattia ja perunaa. Vesi vaihdetaan myös joka kerta ja heinää lisätään heinäpussiin. Lopuksi haleja ja höpötyksiä kullannupuille, taidan olla sellainen "Mammeli Äkkijyrkkä", kun nautin lampaiden halailusta. Sitten kävimme ruokakaupassa ostamassa viikonlopun ruokatarpeet ja haimme "lainalapset" viikonlopun viettoon. Illalla lapset leikkivät Niilon kanssa ja isompi askarteli joulukortteja. Nyt on talo hiljainen, kun lapset ovat jo untensaarilla. Huomiseksi olen suunnitellut sitä leipomista siis pipareiden ja joulupullien. Laitan tähän lopuksi pipareiden ohjeen, jonka olen saanut anopiltani n.27 vuotta sitten.

Joulupiparit
4,5 dl sokeria
3 munaa
400g margariiniä tai voita
1 dl siirappia
3 tl kanelia
2 tl kaardemummaa
1/4tl neilikkaa
3tl soodaa
3dl perunajauhoja
n.10dl vehnäjauhoja

Sokeri ja munat vatkataan.
Rasva ja siirappi kiehautetaan ja jäähdytetään.
Kaikki aineet sekoitetaan yhteen ja annetaan
taikina seistä yön yli viileässä. Paistetaan 200 c

6 kommenttia:

Kris kirjoitti...

Moi!
Eläimet ovat niin rehellisiä, siksi niitä on niin helppo rakastaa. Eläin ei koskaan valehtele, jos se tykkää ihmjsen hellyydenosoituksesta, niin tietää että se on aitoa!
Ihmisillä olisi paljon oppimista eläimistä!
Piparkakkutaikanaa... sain mummaltani ohjeen kerran... siitä tuli kivikovaa, oikein maukasta kylläkin, mutta en saanut siitä mitään irti, paitsi ohuita siivuja, taisin syödä rakaa taikinaa kaverini kanssa ;)

Ostan valmista taikinaa!
Hyvää viikonloppua sinne koko poppoolle!
Kristina

Katja kirjoitti...

Kiitos ohjeesta. Tätä voisin kokeilla tänä vuonna. En ole vielä löytänyt sitä omaa ohjetta jolla haluaisi tehdä ne piparit joka vuosi :)

Pikkupiiku kirjoitti...

Ohje tuntu mielenkiintoiselta. Taidan kokeilla tämän joulun alla. Yritin etsiä yhteystietojasi, ilmoittaakseni sinulle tarkemmin Vanhasta Ajasta... Laita s-postia: paula.l(at)suomi24.fi minulle niin neuvon tarkemmin.

Mari kirjoitti...

Kuulostaa hyvälle tuo ohje! Rauhallista viikonloppua sinne :)

elina kirjoitti...

Hei.
Jokainen kai tarvitsee sen oman, maailman parhaan piparireseptin. Minullakin on kaksi, toinen mummulta ja toinen ystävältä saatu. Joulu tarvitsee pipareita ainakin tuoksun takia ja täytyy niitä maistellakin.
Kaupan taikinaa en käytä, kun olen alkanut kartella lisäaineita aina kun se on mahdollista.
Mukavaa leipomispäivää.

Planthunter kirjoitti...

ein wunderschönes Foto!!!!!LG Sandra