sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Tuomasmessussa

Meidän kauniissa kirkossa oli siis Tuomasmessu tänään ensimmäistä kertaa.
Ylistysryhmä oli tullut naapuripaikkakunnalta meidän avuksi, mammelikin sai laulaa ryhmässä. Sain oppia uusia ihania lauluja.
Meidän kirkossa on niin kaunis ja puhutteleva alttaritaulu.
Kuvat on otettu ennen tilaisuuden alkua. Messu meni ihan hyvin ensimmäiseksi kerraksi ja väkeäkin oli tullut mukavasti. Vaari todisti omasta uskostaan, kuinka Jumala veti häntä puoleensa rakkaudellaan. Kertoi myös kuinka hänen elämässään tapahtui ihme, kun Jeesus muutti "viinin vedeksi", eikä niin kuin Kaanaan häissä vedestä tuli viiniä:) Vaari kertoi myös siitä, kuinka hän toivoisi uskovien olevan yhtä ilman raja-aitoja.
Ihanaksi yllätykseksi huomasin tilaisuuden alussa, kun kirkon ovesta tuli rakas perhe:) Akseli toi Äidin ja Isin kirkkoon;) Mammelille tuli kyynel silmään ja kiitin Taivaan Isää, kun antoi pojallemme niin hyvän vaimon :)

13 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Sinulla on ollut hyvä päivä. Ihana aloittaa uutta työviikkoa noin sielua hoitavan lepopäivän jälkeen.
Terveyttä ja voimia viikkoosi.

tuksu kirjoitti...

Varmasti oli ihana messu. Täälklä olen muutamia kertoja osallistunut.
Mukavaa työviikkoa sinne:)
tuksu

Peurankello kirjoitti...

Olipa kiva, että ensimmäinen kerta oli hyvä kokemus, se kannustaa eteenpäin! Tunnelma välittyy kuvistakin:) Hyvää työviikkoa sinne. Täällä päätettiin jäädä kotiäidiksi vielä vuodeksi! Sitten pieni on 2,8v. kun töihin lähden.

TirriLiisa kirjoitti...

Tuomas messu on minullekkin tuttua touhua. Sieltä saa ihanan rauhallisen olon.Ihana perhe sinulla.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi miten kaunis teidän kirkko onkaan... ja miten ihana perhe teillä on..:)

Marge kirjoitti...

Mammeli, täällä on niin kauniita ja herkkiä postauksia!!!<3
Olen niin iloinen myös esikoisesi puolesta, kun hän on kohta valmis sairaanhoitaja!! Hän on tosiaan tehnyt kovan urakan!!!

Olen nyt ainakin pari päivää pois töistä. Nosti lämpöä. Nyt lepoa sitten vaan, jotta taas jaksaa:)

Lämmin rutistus ihanalle ystävälle ja suuri kiitos niin kauniista sanoistasi, mitä sanoit minulle blogistani osallsituessasi arvontaani!!<3<3 Olet ihana!<3

Anonyymi kirjoitti...

Jos asia ei ole liian henkilökohtainen, niin kuulisin mielelläni lisää "vaarin" elämänmuutoksesta. Blogisi on ihana. Seuraan sitä päivittäin, samoin kuin villa Honkasalon Mallaakin. Sydämellinen kiitos!

AnneMari kirjoitti...

Hienoa, että teidän vaari on ollut todistamassa, tuo aina uskon vahvistusta ihmisille, tai jollekulle ehkä ihan jotain uutta :) Tuomasmessu on tuttua..oon kuoron kanssa ollut laulamassa myös siinä. Simojoen kappaleet on niin ihania...

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Ihan postaus taas kerran!
Minuakin kiinnostaisi teidän uskontaipaleenne ja miten olette sen löytäneet!

Luen aina innolla blogiasi!

Talviterveisin Lissu Itä-Suomesta

Anonyymi kirjoitti...

Riemukasta maanantaita ja kiitos kertomuksesta.Mulle tää tuomas messu on aivan outo juttu,vaikka tuomasta joka päivä kotona kuuntelenki....eilen paukkui pakkanen,nyt alle kymmenen astetta ja lunta tullu jo kymmenen senttiä,joten säitä pitelee...terv.astan emäntä

LeenaJohanna kirjoitti...

Voi että kun hieno päivä teillä.
Tippa linssissä luen postaustasi.
Ensinnäkin Tuomas messu on ihana , niin hoitava.
Hienoa kun Vaari todisti uskostaan.
Jokaisella niin omakohtainen tarina miten on löytänyt Jeesuksen.
Onpa ihanaa kun poikasi perhe tuli messuun myöskin.
Useasti rukoilen että omat lapseni , vanhin ja nuorin antaisisvat elämänsä Jeesukselle.
Uskon Jeesuksen antamaan lupaukseen perhekunnan pelastumisesta. Vielä tulee päivä että saan iloita heidän uskostaan.
Aiemmassa postauksessa niin kauniisti kirjoitit tyttärestäsi.
Varmasti hän on kaikkea sitä mitä kirjoitit ja niin hienoa kun nämä asiat kirjoitit. Sinä olet hyvä äiti<3
Siunausta sinulle Mammeli tähän uuteen viikkoon<3

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, että jaoit kanssamme kokemuksenne, siunausta sinulle ja vaarille. Blogiasi seuraava mummo Keski-Suomesta.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus , ja Akseli on ihan vaarinsa näkönen ...:D