maanantai 21. helmikuuta 2011

Neidin ja mummujen iltapuuhia:)

Jaahas lumen sekaan ja lampolaan: Alma, Ninni-mummo ja mammeli sama kolmikko yleensä aina ruokkimassa lampaita:)
Ninni tarkistaa lampolassa onko yhtään leivänmurusta pudonnut mammelilta maahan.
Alma odottelee tällä kertaa ulkopuolella "mummuja".
No, kömpiihän ne lopulta sieltä ensin Ninni ja mammeli sitten perässä.
Leikitääs Ninni-mummu vähän...
Alma osaa leikkiä Ninnin kanssa hellästi niinkuin mummun kanssa leikitään;)
Leikkiä jatkuu niin kauan kunnes Ninni alkaa murista, siitä Alma tietää, että nyt riittää:)
No niin mummelit mennääs nyt sitten sisälle, palelette kumminkin sanoo Alma:)
Sisälle päästyämme Alma ottaa mukavan lepoasennon ja Niilo-poika käpertyy viereen:) Ninni taas menee omaan rauhaansa nojatuolin alle. Mammeli kapuaa yläkertaan, koneelle tietysti ja blogiystäviä tapaamaan;)

Silmätulehdus alkaa olla voitettu, enää en ole myöskään niin tukkoinen olo, MUTTA mammelilla on mammelin vaivat...nyt on selkä jumissa, oikella on joku jännitystila...kai tämä kroppakin suree....

7 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Halaus, Mammeli! Suru on niin kokonaisvaltainen asia. Kipu tuntuu aivan fyysisesti!
Kuvasarja lampola-reissustanne oli ihana! kiitos!
Hyvää yötä sinne
tuksu

piitis kirjoitti...

Teillä on kaunis talo ja lampola-reissu kuvat ovat hellyttäviä.
Alma ja Niilo osaa ottaa rennosti vierekkäin:))

Sinulle paranemisia ja jaksamista surussasi.

^_^Piitis

Liisa kirjoitti...

Ihanan iso piha teillä on, kyllä tuolla kelpaakin koirulien temmeltää ja leikkiä ja samoin lasten.

Paranemisia kovasti. Iloista viikkoa surun keskelle kummiskin.

Irmastiina kirjoitti...

Mammeli onko tuo Ninni-mummo Bichoni... on aikas Niilon näköinen.
Ihana talo teillä ja iso pihapiiri... kelpaa siellä koirilaisten kisailla..:))

Eloise kirjoitti...

Kyllä, se suru tuntuu fysiikassakin, ihan niin kuin stressikin. Ellei juuri sillä hetkellä, niin jälkeenpäin se vie veronsa. Suru vaatii aikaa ja saattaa olla niinkin, että keho sairastumalla huomauttaa tästä. Pakkohidastaa sillä tavalla menoa. Luoja on meidät viisaasti luonut. Itse tsemppasin isän kuoleman jälkeen aivan valtavasti äidin vuoksi, sitten kun sillä rintamalla alkoi helpottaa, olin usean kuukauden ajan jonkin viruksen kourissa, joka vähän väliä vei sairaslomalle. Keho "suri" ja järjesti aikaa myös henkisen puolen surulle. Emme ole koneita - onneksi. Huoltotaukoja vaaditaan, varsinkin silloin kun elimistö on ylimääräisen kuorman alla.

Marge kirjoitti...

No voi sun, vai selkä reistaa:( Toivottavasti ei mitään pahempaa!!
Suru ottaa aikansa, lähetän voimia ja lämpimän halauksen teille sinne!!<3<3

Postaus oli jälleen niiiin ihana ja kotoinen ja lämmin<3
Ps. Haaveita pitää olla ja ei sitä ikinä tiedä, mikä niistä toteutuu;)Onnea tunnustuksesta, jonka olet ehdottomasti ansainnut:)Ja luomu on parasta...;D

Hyvää yötä, ystäväin!:)

Marianne kirjoitti...

Kylläpä teidän Alma viettää oikein kunnollista koiran elämää!! Onnellinen koira <3
Jaksamisia paljon :)