perjantai 26. huhtikuuta 2013

Huoltohommia

Meinaan mammelin huoltohommia ;) Tänään kävin maailman ihanimmalla ja parhaimmalla hammaslääkärillä! Hän on saanut hammaslääkäri pelkoni etten sanoisi kauhuni loppumaan. Olin noin 5-vuotias kun purin hammaslääkäriä sormeen ja siitä noin 30-vuotiaaksi koin kauhua ja paniikkia aina hammaslääkärissä. Kouluhammaslääkärinikin tuntui vihaiselta noita-akalta, joka oli aina vihainen. Tämä nykyinen hammaslääkäri on huolellisuudellaan, ymmärtäväisyydellään, ammattitaidollaan, söpöydellään ja positiivisuudellaan saanut mammelin luottamuksen ja nykyisin menen hammaslääkäriin mielelläni. Kai huomasitte että hammaslääkärini on mies;) Enää ei tarvitse puuduttakaan muutakuin isoja reikiä porattaessa. Tänään paikattiin hammas, josta oli paikka lähtenyt. Ensi kerralla menen tätä jaksoa viimeistä kertaa, kun paikataan juurihoidettu hammas, jossa on vielä väliaikainen paikka. Kallista on tuo hammashoito, joten toivon, että vähään aikaan ei tarvitsisi tehdä tälle kalustolleni mitään. Kerran vuodessa käyn ainakin tarkistuttamassa hampaideni tilanteen ja katsomassa maailman toiseksi parasta miestä ;)

Sain tänään aikaiseksi tilattua itselleni myös kampaajan. Vappuaattona saan uutta väriä ja leikkausta tähän päähäni. Vappuaattona tulee 34 vuotta siitä, kun Eräjärven Rönnissä tapasin tuon rakkaan ukkelini. Kai Vaari vie sitten minut uudella kampauksella juomaan kahvit Rönniin:) Tilasin itselleni jo ajan myös kampaajalle Neidin yo-juhliinkin. Olen tässä illalla virkatessani noita korviskukkia miettinyt leipomuksia sinne yo-juhliin. Olen tilannut jo täytekakut ja voileipäkakut, mutta muut aion leipoa itse tai tyttäret. Suunnitelmissa on ainakin suolaisenpiirakan teko, mariannekääretorttua, valkosuklaalla kuorutettua kahvikakkua, mangohyydykekakkua ja ylioppilas pikkuleipiä. Tyttäret lupasivat leipoa molemmat "kahvilan porkkanakakut" ja pullaakin pitäisi myös jossakin muodossa olla. Olen tälläinen etukäteen suunnittelija, mutta toteutus onkin sitten jo taas toinen juttu;)

Ei kommentteja: