Pidemmän aikaa lukijani olleet muistavat varmaan meidän Ninni-mummun. Ninni on nyt "saattohoito" vaiheessa. Toukokuun lopussa Ninni täyttää 15-vuotta jos vielä elää silloin. Ninni täytyisi saattaa viimeiselle matkalleen, mutta en ole siihen vielä pystynyt. Ninni ei paljon kuule eikä näe ja pidätyskyky on sillä mennyt miltei kokonaan. Ruokahalu on Ninillä kova ja hän pyytää ruokaa monta kertaa päivässä vaikka on koko elämänsä ajan syönyt säännöllisesti kaksi kertaa päivässä. Jos mahdollista se varastelee Alman ja kissojen ruokaa, mutta Ninnin pahan allergian takia yritän kaikkeni, että se ei söisi toisten eläinten ruokaa. Epäilen, siksi että Ninnillä on dementtia tai sitten aineenvaihdunta on jotenkin muuttunut.
Ninni on kiintynyt eniten minuun, joten koen, että juurin minun pitää se viedä saamaan kuolinapua. Ymmärrän järjellä, että Ninnnille olisi parempi jo päästä autuaammille maille, mutta pelkään niin sitä tilannetta, kun Ninni nukahtaa viimeisen kerran. Minun pitää lääkäriä kyllä varoitta, että itken varmasti lohduttomasti vaikkakin olen myös varmasti lopulta helpottunut. Lupasin jo muille perheenjäsenille, että kun maa sulaa on Ninnin aika lähteä, mutta kun se on niin vaikeaa......
20 kommenttia:
Voimia sinulle raskaaseen päätökseen.
Voi, tiedän tunteen. Meillä asian ratkaisi se, että koiralla oli ilmeisesti kipuja vaikka ei niitä valittanut. Ja sitten vain tehtiin päätös, että kahden päivän päästä on autuaampien metsästysmaiden paikka. Pahaa se teki, mutta niin oikea päätös.
Voimia sinne kaikille <3
Voimia sinulle...rakkaasta lemmikistä luopuminen on tuskallista:)
Ymmärrä tuskasi, tuo päätös on niin vaikea. Mutta sitten Ninni katselee sinua sateenkaari sillalta. On jo paljon ikää Ninnillä.
Hetki, kun päätös on valmis, helpottaa hiukan tunnetta, kun tietää että sitten on Ninnillä kaikki hyvin.Eläimillä kun on oikeus päästä pois kun elämä käy liian hankalaksi. Voimia ratkaisuusi!
<3
Mä niin pelkään itsekin tuota hetkeä sitten kun se joskus tulee eteeni.
En osaa niitä lohdun sanoja sanoa mikä helpottaisi oloasia, koska sellaisia ei varmasti juuri nyt ole. Voin vain toivoa jaksamista ja paljon voimia <3
Kokemuksesta sanon, että se on vaikea hetki, mutta kun järjellä ajattelee, se on oikea päätös.
Meidän Oskari-kissa sairasteli paljon ja kerran kun tulimme matkalta kotiin, tajusimme että kuinka sairas se tosiaan olikin. Silloin päätös oli helppo.
Isän kaksi koiraa on viety piikille ja aina se on yhtä surullista.
Voimia!
Et ole varmasti ainut omistaja, joka itkee vuolaasti lemmikkiä lopettaessa. Minua täällä itkettää jo vain se, että luen tuskastasi... Mutta se karvas totuus on, että joskus on vaan irrotettava siteet ja päästettävä irti.
Voimia!
Voimia sinulle ja perheellesi.
Olisiko siellä päin mahdollista saada eläinlääkäri tuleen kotiin ? Täällä päin eläinlääkäri tulee kotiin loppetamaan eläimen, jos asiakas niin haluaa. Itse olen käyttänyt tälläista palvelua. Rakkaasta lemmikistä luopuminen on äärettömän vaikea paikka, vaikka järki sanoisi mitä. Tuo, että lääkäri tulee kotiin, auttoi ainakin minua hiukan.
Tarja
Mammeli - rakas,
Tiedän, että se ON vaikeaa!! Mutta joskus meidän täytyy juuri siksi, että rakastamme, tehdä se mikä rakkaalle on parasta, vaikka meihin itseemme se sattuisi lujaa...:( Ajattele, Ninnin kärsimykset olisi sitten ohi! Muistathan, että jos emme olisi rakastaneet, emme myöskään ikävöisi...
♥:llä Marikki
Sniisk, täälläkin meinasi jo tulla kyyneleet, kun lukee muiden raskaista pohdinnoista. Itse en ole moiseen tilanteeseen vielä joutunut, mutta olen ollut ystävän tukena hänen viedessään sairastelevan kissansa viimeiselle matkalle. Itkimme yhdessä, eläinlääkärit todistavat tätä varmasti usein. Sydän on varmasti raskas moisessa tilanteessa, toisesta luopuminen tuntuu vaikealta, mutta jokainen omistaja siihen joutuu aikanaan. Voimia <3
Voi pientä! Vaikea päätös, mutta varmasti teet oikean ratkaisun, kun aika on. Voimia!
Ikävää on luopumisen tuska. rakkaasta lemmikistä irtipäästäminen. Tunnen surua ja kaipausta jo nyt kun ajattelenkin niin pitkälle omien lemmikkien suhteen. Pitkän elämän on Ninni elänyt rakastavassa kodissa. siitä voit olla iloinen.
Voimia vaikeaan ratkaisuun. Pidätyskyvyttömyyteen on olemassa hyvät lääkkeet, oma vanha koirani syö pillerin päivässä ja peti pysyy puhtaana.
Ehkei kuolinapu edes ole vielä ajankohtainen? Jos Ninnin suurimpana ongelmana on pidätyskyvyn puute ja vanhuuden mukanaan tuomat pikkujutut, eihän koira vielä silloin tarvitse eutanasiaa. Erityisesti jos ruokakin maistuu noin hyvin kuin kerrot!
Vasta sItten kun ruokahalua ei enää ole ja koira on apaattinen & kipuilee, on aika tehdä vanhalle ystävälle se viimeinen palvelus. Pidätyskyvyttömyyteenhän voi tosiaan kokeilla erilaisia lääkkeitä.
Rakkaasta lemmikistään luopuminen on aina tosi vaikeaa. Itselleni oli yhtälailla pienestä hamsterista kuin koirasta luopuminen vaikeaa.
Itse olen kyllä vahvasti kuitenkin sitä mieltä, että päätös ja eutanasia kannattaa tehdä hyvän aikaa, ennen kuin koira on apaattinen ja kipuilee. Eihän kukaan halua, että oma lemmikki joutuu kuolemaan kipeänä. Lääkkeillä hengissä pitäminen ei kuulu koiran luontoon. Niin kun ei kyllä mielestäni ihmisenkään. Koiran on parempi päättää elämänsä vanhuuden tuomista vaivoista huolimatta kuitenkin onnellisena.
Iso voimahali Mammeli sinulle♥
Koirasta en tiedä, mutta minä kyllä ihan kamalan mielelläni ole pysynyt hengissä kymmeniä vuosia lääkkeen avulla!
Nimim. ykkösdiabeetikko
Kiitos kaikille myötätunnosta<3 Kuuntelen eläinlääkärin mielipidettä, mutta sydämeni sanoo lopulta milloin.....
Voi että ihmiset osaavatkin olla herkkiä joka sanomisesta nykyaikana. Itsekin olen todella kiitollinen nykytekniikalle taistellessani muutama vuosi vakavaa sairautta vastaan. Ja joudun loppuelämäni syömään lääkkeitä. Lähinnä kommentillani tarkoitin niitä vanhoja ja nuoriakin , joita pidetään lääkkeillä hengissä vaikka eivät tiedä tästä elämästä enää mitää ja toivoa parantumisesta ei enää ole. Sama pätee eläimiin. Eihän muutoin tervettä, nuorta koiraa kannata lopettaa jos vaiva on pieni ja pysyy lääkkeillä kurissa. Tässä on nyt kuitenkin kyse jo asioista, jotka estävät koiraa elämästä täyttä elämää.
Päätös on Mammelin ja varmasti aina oikea, sinä tiedät varmasti parhaiten mikä on koirallesi parasta! Voimia paljon, kyllä se siitä, kauniit muistot elävät aina <3
Lähetä kommentti