lauantai 12. lokakuuta 2013

Uusi miniä ;)

 Meidän kilit alkaa pikkuhiljaa olemaan vuohipukkeja, vaikka tämä Urho taitaa jäädä aika miniksi. Urho on kuin koira heiluttaa häntäänsä ja hyppii meitä vasten. Vaari jo oli huolissaan, että täytyykö tehdä jakkara Urholle jos morsian tulee kylään joskus;)
Manu taas on kasvanut enemmän, mutta siitäkään ei jättiläistä tule. Ajattelin ensin leikauttaa Manun heti, mutta sen persoonallisuus sai minut etsimään morsianta sille. "Miniä" on nyt löytynyt omalta paikkakunnalta. Se on kaunis valkoinen tyttövuohi, joka tulee kyläilemään Kivimäkeen näillä näkymin parin viikon päästä. Tyttövuohen omistaja ei kuulemma tarvitse pikkukiliä, koska haluavat poikimista vain kutunmaidon vuoksi. Me saamme pikkuisen sitten  keväällä Kivimäkeen vieroituksen jälkeen. Ihanaa odottaa taas kevättä kun on toiveissa saada pikkuisia:)

Vaari on rakennellut kileille omaa karsinaa "pikkunavettaamme". Kileille on tulossa yläkertakin, mistä ne saavat sitten kuikuilla kanoja ja lampaita. Pakkasten tullessa kovemmiksi siirrämme "karjan" sisätiloihin.

Vaari tuolla lämmittelee saunaa ja kohta kutsuu emäntänsä lauteille. Elämä on niin tasasta, mutta nautin siitä:)

3 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Ihanaa kuvitella teidän eloa pihapiirissänne kaikkien noiden suloisten lemmikkien kanssa. ne antaa paljon iloa, niiden seuraaminen kuin elokuvaa, ja hyvää kuvaa sittenkin.
Meillä oli ennen kanssa monenlaista eläinelämää, nyt vain enään Himmu pieni, tuo rakas kaverini.
Lempeää, hyvää sunnuntaita.

suvi kirjoitti...

ihanaa vuohi-perheen eloa :D

mustakissa kirjoitti...

Onnea vaan nuorelle parille<3