Niin kovaa puuta

Tämä lapsenlapsi pitää kyllä suojelusenkelinsä jatkuvassa liikkeessä. Hänellä ei ole oikein vaarantuntua ja kipukynnyskin on luonnottoman korkea. Pää on kovaa puuta, kun kolhuja on tullut valtavasti ja hän ei ole moksiskaan. Pienenä vauvana jo hänen päänsä heilui edes takaisin niin kuin kasiaisia etsisi tuumasi vaari silloin;) Tuo viimeisin kolhu tuli laskettelurinteessä kun hän oli siellä koulun kanssa. Äitinsä ja me isovanhemmat olimme jo sydän kurkussa kun pelkäsimme, että missä kunnossa poika kotiin palaa. Oli kuulemma laskenut mahtavasta hyppyristä! Onneksi oli kypärä päässä! Koulustakin oli opettaja eräänä päivänä soittanut, että poika meinasi jäädä koulubussin alle pyörällä, Nyt on pyörä otettu joksikin aikaa pois pojan käytöstä.

Poika on mahdoton liikkumaan ja hätäinen kuin mikä. Ilkeä hän ei ole vaan tulee hyvin kavereiden kanssa juttuun ja saakin helposti kavereita. Eräs hänen koulukaverinsa kertoi äidilleen, että ihailee niin tätä poikaa! Äitinsä kysyi, että miksi? Poika sanoi äidilleen, että siksi kun se saa tytöt aina nauramaan! Juu sellainen vilkkusilmä hän kyllä on! Koulussa hän pärjää melko hyvin vaikka keskittyminen onkin vaikeaa välillä.

Eräänä päivänä hän parturoi itse hiuksensa kaljuksi mamman kauhuksi!

Oikeasti me vaarin kanssa pelkäämme, että kuinka hän selviää tämän lapsuuden ja nuoruuden läpi ilman suurempia onnettomuuksia. Eihän häntäkään voi neljän seinän sisällä pitää. Kädet ristissä saa mamma ja vaarikin olla tämän lapsenlapsenkin puolesta tiuhaan tahtiin!