Tämä koirakiiltokuva on ensimmäinen kiiltokuvani, josta alkoi lapsena kiiltsujen keräämiseni. Olin n.5-vuotias, kun isäni löysi kotini ulkorappusilta eräänä sateisena päivänä tämän kiiltokuvan. Tämä oli ihan läpimärkä ja isä antoi sen minulle. Laitoin sen kuivumaan ja siitä innostus sitten alkoi. Minun kaveripiirissäni ei kiiltokuvia liimattu vaan ne säilytettiin vanhoissa karkkirasioissa tai muovikansioissa, että niitä sitten sai vapaasti vaihtaa. Kouluikäisenä kavereiden kanssa vaihdeltiin melkein päivittäin kiiltokuvia ja välitunnilla se oli hauskaa puuhaa. Kuka muistaa vielä sysit? Sysi oli tehty vihosta tai lehdestä. Sen sivut oli taiteltu ja niissä sisällä luki jotakin tai sitten siellä oli kiiltokuva joka vaihdettiin siihen kiiltokuvaan millä kaveri sysiä "käytti". Sysissä siis sai, menetti tai vaihtoi kiiltokuvan. Usein sysiin laitettiin niitä kiiltsuja joista itse ei niin tykännyt. Tämä koira ei koskaan ollut sysissä tai vaihdokkien joukossa. En raaskinnut sitä koskaan vaihtaa ja se on nyt muistoni yli 45 v takaa:) Muitakin kiiltsujani on vielä tallessa mutta ne eivät ole niin rakkaita kuin tämä.
3 kommenttia:
Voi tuolla kiiltokuvalla on kyllä tunnearvoa! Minäkään en tuosta luopuisi. Muistan kyllä kun kuvia keräiltiin ja onpa minulla vielä tallessa pieni kirja mihin niitä olen liimaillut.
Muistan kyllä että mekin vaideltiin kiiltokuvia. Sain vanhemmalta serkultani ison vauva kiiltokuvan, joka on vieläkin tallessa. Se oli kovasti aina haluttujen vaihdokkien listoilla, mutta en siitä luopunut. En ole sitä antanut edes tyttärelle vaikka on saanut kaikki muut kiiltokuvani jossain vaiheessa.
Muistanpa minäkin hyvin tuon kiiltokuvien vaihtelujutun! 60-luvun lapsilla oli paljon halvemmat ja yksinkertaisemmat huvit ja ilot kuin tänään, mutta eivät yhtään sen huonommat. Lempikiiltokuvat pidettiin itsellä, muita vaihdeltiin. Kerään kiiltokuvia vielä nykyäänkin, jos löydän oikein nostalgisia ja kauniita.
Hyvää syksyä Kivimäkeen!
Lähetä kommentti