sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Aleostoksilla Pajutilalla






Siskoni soitti ja kertoi, että Pajutilalla myydään alennuksella vanhatalon tavaroita ja kysyi, että lähtisinkö sinne ihanuuksia katselemaan ja kahville. Ajattelin, että olen ansainnut pienen hemmotteluhetken vilkkaan viikonlopun jälkeen. Lapset lähtivät koteihinsa( lastenlapset ja lainalapset)ja mamma lähti tukka putkella kohti Pajutilaa :)

Olin vähän pettynyt, kun talosta oli viety monia ihania juttuja päätaloon, mutta löysin kyllä jotain ihanaa 50 % alennuksella. Esittelen niitä tietysti myöhemmin, enhän nykyisin salaa teiltä mitään :) Äitimmekin oli mukana sekä ukkokulta ja kuopuksemme. Joimme yhdessä lopuksi hyvät kahvit. Vaikea oli taas valita ihanista kakuista ja lopulta päädyin tiramisukakunpalaan, nam. Ukkelini oli reipas ja ei huokaillut yhtään, vaikka pyörin ja hyörin taas hurmiossa, kun pääsin sisustuspaikkaan :)

5 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Ihanaa, mies joka ei huokaile, kun on mukana naisten käydessä sisustus-shoppailemassa.
Pajutilalla ei ole tullut käytyä hetkeen aikaa, elokuussa viimeksi. Minulla oli tänään sisustuskutsut; My Country Home -liikkeen Virpi kävi pitämässä.
Löydöistäsi postausta odottelen innolla ;)

Pikkupiiku kirjoitti...

Hyvä reissu sinullakin on ollut, vaikkei pohjoiseen... Tuo paikka on vielä minulta kokonaan näkemättä. Taitaa taas olla niin eri puolella Suomea tuokin paikka.

Vekarus kirjoitti...

Ihanan sohvan ja tuolit olet löytänyt, sopivat hyvin yhteen! Onnea pöydän etsintään!

Johanna kirjoitti...

Ihanan näköistä!

Nina kirjoitti...

Voi kääks mitä ihanuuksia....nuo verhotkin....oijjoi......
Ai niin,piti pyytää sinua piipahtamaan blogissani :)