tiistai 1. syyskuuta 2009

Lapset ne lentelee pesästä.....

On se vaan niin haikeaa, kun nuo lapset lentää pesästä. Kolmanneksi vanhin poika lähti opiskelemaan Hämeenlinnaan ja muutti sinne opiskelija-asuntoon. Mua harmitti, kun mitään hän ei antanut ostaa uuteen asuntoon. Sinne vai vietiin poika ja vähän kamoja ja mitään ei äiti saanut hössöttää. Ihan ahdisti, kun ei saanut edes petiä pedata valmiiksi. Onhan se ihan hyvä, että on itsenäinen, mutta pitäishän sitä äiti vähän saada psyykettään hoitaa... No nyt vähän helpotti, kun kävin ostamassa pojalle kattilan, paistinpannun, sakset ja juustohöylän. Haluaisin vielä ostaa uudet verhot, sängynpeiton ja jotain seinälle. Niin, että jos satut poikanen käymään Äidin blogissa, niin tiedät mitä suunnittelen....Opiskelun iloa ja siunausta sinne suureen maailmaan <3

8 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Sekin aika on joskus edessä, varmasti nopeammin kuin uskoisikaan. Voimia äidille! Jos et saa hemmotella poikaa, hemmottele itseäsi :-)

Ida Maria kirjoitti...

Ymmarran taysin milta tuntuu....
Hyvaa syyskuuta!

Jossu kirjoitti...

Voi, kuulostaa haikealta.
Lasten on varmaan hyvä saada kokea täydellistä itsenäisyyttä aluksi kun itsekin irtautuvat kodistaan ja vanhemmistaan. Ajan kanssa se äidinkin apu ja huolenpito luultavasti otetaan ilolla vastaan.
Luulen näin, meiltä kun ei ole vielä yksikään lapsi lentänyt pesästä. Vanhin aloitti yläasteen ja oikein havahduin ajattelemaan asiaa, että jos yläasteen jälkeen lähtisikin johonkin muuhun kaupunkiin, siihen ei olisi kuin 3 vuotta. Huh...

Marge kirjoitti...

Voi, kun ihanasti kirjoitit, ihan nauratti, äidin psyykettä hoitaan, sitähän se on....;D
Tsemppiä pojalle uuteen elämäään ja siunausta!!:)

Ps. IHANA tausta!!

Susanne kirjoitti...

Muistan kun omat lapset lensivät pesästä. Juuri tuoltahan se tuntuu. Huoli heistä ja toivomus että kaikki menee elämässä hyvin.
Hyviä ja tärkeitä tavaroita olet ostanut pojallesi. Varmasti niillä on käyttöä.

elina kirjoitti...

Näinhän se on, meidän tehtävämme on siunauksin saatella lapset matkaan. (tytär lisäisi tuohon: ja pitää suumme kiinni)
Toisaalta oli haikeaa kun tyttäret lähtivät kotoa, mutta kyllä on ollut mukava seurata heidän elämäänsä täältä kauempaakin. Tyttäreni asuvat kaukana ja näemme muutaman kerran vuodessa, mutta soittelemme melkein joka päivä. On hyvä huomata, että on suoriutunut siitä tärkeimmästä tehtävästään ja lapseni pärjäävät ja osaavat elää itsenäisen aikuisen elämää. Meillä vanhempi lähti kotoa kaksikymppisenä ja nuorempi muutti opiskelupaikkakunnalle jo seitsemäntoistavuotiaana.
Hassua, miten tuo huolehtiminen jää päälle ja vieläkin pitää noita kattiloita minunkin ostella:):)

mammeli kirjoitti...

Kiitos ymmärryksestä, tämä luopuminen on aina välillä haikeaa. Vanhin tytär on asunut kotoa pois jo vuosia ja hänellä on perhe, mies ja kaksi poikaa. Hänen lähtönsä kotoa oli tosi vaikeaa. Vanhempi poika muutti n. 2 vuotta sitten omaan huusholliin ja se meni aika kivuttomasti, kun hän oli jo 22 vuotias silloin. Toivoinkin, että alkaisi jo pyykkejänsä pesemään :) No, terveitähän he on, kun eivät pyöri koko ikäänsä isän ja äidin helmoissa ;)

malla kirjoitti...

meilläki on ensimmäinen "poikanen"lentämässä omaan pesään.toki vaan tuohon läheiseen kaupunkiin,mutta siitä se lähtöö,jännät on tunnelmat.just se yllätti,että näinkö nopeaa tähän tultiin ja oonks mä muka jo niiiin vanha,että mun lapsi muuttaa omilleen??!:D
pieni,hyväntahtoisen kriisin paikka:)