tiistai 24. marraskuuta 2009

Jouluvalmisteluja töissä

Tulin vähän aikaa sitten töistä iltapalaverista, jossa valmistelimme vähän omaa osastoamme joulukuntoon.
Teimme "kotikeittiöstämme" joulutontunpajan. Sinne menemme aina joulukuussa ennen ruokailua hetkoselle. Istumme siellä jokainen omalla lattiatyynyllä. Paja on koristeltu jouluiseksi ja katonrajassa roikkuu joulukalenteri pussit, joista löytyy aina jotain mukavaa. Jokainen saa vuoro päivänä aukaista pussin ja sieltä saa joulutarran omaksi ja lisäksi pussissa on jotain yhdessä tekemistä esim. laulu, leikki, satu, leipomispäivänä piparimuotti jne.... Paja on vähän sellainen jännittävä ja salainen paikka, sinne pääsee ensimmäinen kerran vasta 1.12.

Lisäksi koristelimme jo vähän ruokailutilaamme ja laitoimme jouluvaloja. Aamulla, kun lapset tulee hoitoon he heti huomaavat iloisena muutoksen, tai ainakin niin on käynyt edellisinä vuosina. Lapset niin odottavat aina tuota joulua ja niiden juttuja on kiva kuunnella :)

Kotona pitäisi jo alkaa leipomaan pikkujouluksi. Ajattelin aloittaa perinteisesti tortuilla ja pipareilla...kun nyt vain saisi sen jouluvaihteen päälle :)

5 kommenttia:

Kris kirjoitti...

Minulla ei ole toistaiseksi löytynyt juoluvaihdetta, vaikka lapset innoissaan teki joulukortteja... ajattelin laittaa jouluvalot nyt viikolla, ulos ja ikkunoihin. Pipareita ovat jo leiponeet aikaisemmin, isosisko ja pikkupojat, ja ne on jo kaikki syötykin!
Ihanaa mennä taas töihin huomenna :)
Kristina

Johanna kirjoitti...

onpas mukavia suunnitelmia lapsille...Lapset rakastaa joulukalenterin avaamista..se on niin jännää :) Kyllä se Jouluvaihde lähtee käyntiin... minäkin ajattelin että viikonloppuna leivotaan torttuja.

Unelma-alli kirjoitti...

Ihanan jännittävää teillä! Lasten joulunodotusta on tosiaan ilo seurata, ja se ilo tarttuu kyllä itseenkin. :)
Minä en ole vielä kovin paljon joulujuttuja värkännyt, mutta pian aion ruveta.. :D
Sen sijaan olen tänään "tuunannut" yhtä samannäköistä tuolia kun sinun blogisi taustakuvassa näkyy. En kyllä ole kovin tyytyväinen lopputulokseen, mutta saatan kyllä jossain vaiheessa blogata tuotoksestani. (tuoleja on kuusi, mutta voi olla että en muita raaskikaan noin tuunata...)

Marge kirjoitti...

Kuulosti tosi mukavalta, varmasti lapset ilahtuvar kovasti!!:)

Kyllä se jouluvaihde löytyy, pikkuhiljaa, rauhoittuessa, kynttilänvalossa ja hyvässä, lempeässä joulumusiikissa...;)
Minä olen tainnut tänä vuonna aloittaa normaalia aikaisemmin, en mitään ihmeellistä, mutta joululauluja kuuntelen parhaillaan(kaunista, rauhallista), tänään syötiin myös joulutorttuja(ensimmäiset halloweenina..;D)

Tunnelmallista aikaa Mammelille!:)

Mari kirjoitti...

Kuulostaa ihanalle, varmasti lapset tykkäävät! Kyllä se jouluvaihde vielä sieltä löytyy :)