maanantai 24. toukokuuta 2010

Istutuksia

Viime kesänä sain hakea siskoni tytön pihasta paljon ihania perenoja. Haimme ne keskellä kesää ja luulin, että osa ainakin kuolee, mutta yksikään ei kuollut:) Osa kukista on täysin yllätyksiä, koska istuttaessamme ne viime kesänä ne olivat jo ehtineet kukkia. mukaan tuli myös sellaisia perenoita, jota emme tienneet ottavamme.
Ruhosipulikin on niin kovasti kasvanut, sitä käytän monessa eri ruuassa. Raparperitkin kasvavat ihan silmissä ja ajattelinkin tehdä tällä viikolla raparperipiirakkaa.
Luumupuun siirsimme valeistutuksesta oikealle paikalleen. Tähän asti siihen on tullut vain muutama kukkanen, mutta nyt se on täynnä kukkia:)
Kirsikkapuuntaimen ukko-kulta kävi ostamassa viime viikolla ja istutti senkin takapihalemme.
Omenapuuntaimen saimme isäpuoleltani ja se alku kuulemma löydetty aikanaan Laviasta. Meidän kaikki vanhat omenapuut kuolivat tai osa otettiin pois, kun rakennettiin tätä kotiamme. Tällä viikolla olisi tarkoitus vielä istuttaa kaksi valkeatakuulasta etupihalle.

Tänään olen ollut tosi väsynyt, viikonloppu oli niin raskas. Oli niin paljon puuhaa, että en ehtinyt istahtaan koko viikonloppuna. Yötkin meni vähän huonolla unella, kun viikonloppulapsista toinen nukkui huonosti. Tällä viikolla on myös kaikenlaista tohinaa esim. töissä ryhmämme kevätjuhlat. No, pinnistelen tämän viikon ja sitten keskityn häävalmisteluihin enemmän.

5 kommenttia:

minnamarika kirjoitti...

Ihanan vehreää ja kaunista, huokaa :))

Mukavaa viikonalkua!

Marge kirjoitti...

Hei ystäväin!

Kauniita kuvia kauniilta pihaltanne!:) Ja aivan ihastuttavia nuo muutkin postaukset!!!
Koita jaksaa!!! Pian on taas viikonloppu!:)

ISO HALI!!

Israel-kaipuu kirjoitti...

Ihania kuvia... ihania istutuksia!
Voimia ja jaksamista häävalmisteluihin ja muihin!
Siunausta!

eija kirjoitti...

Raparperi on kasvanut kohisten... yksi piirakka jo syöty. Kaunista ja avaraa pihallanne. Onnea häävalmisteluihin, se on kiehtovaa ja jännittävää aikaa.

Hilda kirjoitti...

Oi miten kauniita maisemakuvia! Ihana paikka asua! Tuollaista järvimaisemaa kun saisikin pihaltansa ihailla :) Meillä vain metsää vastassa, haaveilen aina järvitontista... Mukavaa viikkoa ja istutushommeleita!!