maanantai 21. kesäkuuta 2010

He saivat toisensa

Ihanat ja rakkaat häät vietettiin siis 19.06.2010. Vihkiminen oli kaunis ja koskettava tilaisuus. Morsian oli kaunis ja sulhanen suloinen:) Nautin täydellä sydämellä vihkitilaisuudesta. Olin liikuttunut, mutta sopivasti, että pystyin nauttimaan kaikesta:) Morsian säteili astellessaan isänsä saattamana häämarssin soidessa. Sulhanen bestmanin kanssa odotti ylpeänä ja rakastuneena morsiantaan. Pappi puhui kauniisti ja viisaasti hääparille. Tahdon lausuttiin kuuluvasti ja sulhanen pujotti sormuksen morsiammen sormeen onnellisena. Suloiset suukot vaihdettiin ja sulhasen sukulaistytöt lauloivat kauniisti ja koskettavasti Pekka Simojoen: Rakkaus on lahja Jumalan. Riisisadekujassa hääpari asteli kirkkomaalta kohti hääjuhlapaikkaa.
Hääjuhla alkoi onnitteluilla ja häämaljalla. Ruokarukouksen jälkeen ruokailimme herkullisella ruualla. Ohjelma alkoi anoppien esitellessä kuvin ja sanoin lapsiensa elämää tähän päivään asti. Sen jälkeen seurasi illan kohokohta!!! Sulhanen lauloin nuorelle vaimolleen veljensä säestämänä Juha-Tapion laulun: "Vuodet vieriä saa". Se oli tosi kaunista ja koskettavaa:) Viimeisen säkeistön aikana(kuvassa) sulhanen meni morsiammen luo ja otti häntä kädestä. Mammelin sydän syli ja luulen, että niin monen muunkin:)
Hääkakkua leikattiin sulassa sovussa:)

Häävalssina oli: "Nousee päivä, laskee päivä." Hääpari tanssi rakastuneena ja onnellisena.
Ilta oli romanttinen, kaunis ja hauska. Erilaista ohjelmaa oli paljon, josta voin kertoa vielä myöhemmin.
Lahjapöydässä kaikkea tarpeellista ja ihanaa.

Häät olivat siunatut, näin koimme. Saimme paljon palautetta siitä, että voiko häät olla näin hauskat ilman alkoholia? Monikaan vieraista ei ollut sitä ennen kokenut. Olemme ukko-kullan kanssa onnellisia, että häät meni paremmin, kuin osasimme kuvitellakkaan. KIITOS TAIVAAN ISÄLLE :)

Hääpari on nyt viikon häämatkalla Bulgariassa ja me hoidamme heidän koiravauvaansa, joka vähän ikävöi....

19 kommenttia:

Arkirakkaus - dibsukka kirjoitti...

Kaunis pari, onnea heille!!

Ihanaa lukea näitä sinun postauksia. Tulen aina niin hyvälle tuulelle:)

Jos minä järjestäisin häät, olisi ne alkoholittomat myös:)

Katja kirjoitti...

Onnittelut hääparille! Mukavan oloiset häät.

Eija kirjoitti...

Kauniita ja tunnelmallisia kuvia häistä. Mukavaa tulevaa juhannusta sinne Kivimäkeen ;D

Lenni kirjoitti...

Löysin juuri blogiisi. Voi miten ihanan kuuloiset häät. Luen täällä kertomustasi ihan tippa silmässä. Onnea ja siunausta uudelle avioparille ja aurinkoista kesää sinulle!

JaanaElina kirjoitti...

Kauniit häät.Onnea nuorelle parille.

Mukavaa juhannusta.

Possumamma kirjoitti...

Onnittelut tuoreelle anopille!

Suvi kirjoitti...

Onnittelut hääparille! Häät kuulostavat ihanilta! Kauniita kuvia sieltä!

tuksu kirjoitti...

Kaunis kertomus ihanista häistä!
Kiitokset siitä. Kauniita olivat nuoret!
Ja tiedän, että häät voivat olla ihanat ilman alkoa..olen kokenut:)
Mukavaa päivää sinne
tuksu

Pikkupiiku kirjoitti...

Onnea sekä tuoreelle hääparille, että appivanhemmille! Kauniit häät teillä!

Susanne kirjoitti...

Onnea hääparille! Kaikkea hyvää heille elämän varrelle!
Kauniita kuvia häistä ja kauniista hääparista. Ihanat häät siellä on ollut.

Sirutuuli kirjoitti...

Ihanat häät! Onnea hääparille ja anopille :)

LeenaJohanna kirjoitti...

Onnea ja siunausta hääparille! Kaunis , suloinen pari.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista. Onnea uudesta perheenjäsenestä perheelle.:)

Tottahan toki häät voivat olla hauskat ilman alkoholia.

Paula

LENNU kirjoitti...

Ihan herkistyi kyynel silmään postauksestasi. Kaunista kaunista.
Onnittelut tuoreelle avioparille.

Kiitos kun vierailit Werannalla.
Mukavaa juhannusta!

Malli45 kirjoitti...

Kauniit ja oikeat häät! Hyvää Juhannusta kaikille Kivimäkeen!

Kisumumma kirjoitti...

Voi miten täydellisen onnistuneet ja ihanat häät. Niin kaunis pari, ja kaikki niin kaunista, huoh. Ihana tosiaan lukea ja katsella kuvia. Kiitos tästä elämyksestä.
Onnea ja siunausta nuorelle parille.

PikkuBertta kirjoitti...

Voi,teillä oli ihan omat prinsessa ja prinssi häät.Niin kaunista,ja romanttista.
Se nuoruus,se nuoruus....Ja Rakkaus....Suurin niistä on Rakkaus.

Onnittelut Hääparille ja Appivanhemmille.

mimmuli kirjoitti...

Onnittelut hääparille<3 Ja ihanaa Juhannusta!

MaMMeli kirjoitti...

Kiitos onnitteluista ja ihanista kommenteistanne<3