keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Muistojen paikassa jätskillä:)

Eilen illalla lähdimme ajelemaan isännän ja murkun kanssa. Matkalla saimme päähämme, että käydääs katsomassa Rönniä, missä vaarin ja mammelin rakkaustarina alkoi vappuna 1979. Joskus olenkin tehnyt postauksen ensi tapaamisestamme ja se löytyy muistaakseni tunnisteista: muistoja. Tässä portit mistä mennään huvipaikkaan sisään.
Ylälava oli entisellä paikallaan ja mikään ei ollut sisälläkään muuttunut. Ylälavalla soitettiin tanssimusiikkia. Ennen oli myös alalava, jossa soi rock ym. nuorisomusiikki. Alalavaa ei enää ollut ja tilalle tullut mm.kesäteatteri. Murkulle näyttelimme paikkoja ja kerroimme ns. vanhoista "hyvistä" ajoista. Kamalat vessat olivat entisillä paikoillaan ja kerroimme kuinka hirveässä kunnossa ne olivat aina lauantai-iltaisin.....
Tässä parkkipaikka mistä linja-auto rivistö toi ja vei huvittelijat pois huvipaikalta. Tällä kertaa en mennytkään linjurin kyydissä, vaan hyppäsin sen saman "pojan" matkaan, johon silloin n. 30 vuotta sitten ihastuin. On sen pojan kyyti ollut sen verran turvallista ja mukavaa, että tuota kyytiä en vaihda, vaikka jo vähän toinen lamppu pimeenä ajetaankin;)

7 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Missäs toi Rönni olikaan.. Orivedellä?? On niin tutun kuuloinen..

Hauskasti sanottu, että toinen lamppu pimeenä. =D

tuksu kirjoitti...

Heh! Mun/meidän toiseksi nuorin, syntyi juuri tuona vuonna, 1979!
kyselit "puhdin loppumisesta"
Loppuu se aina välillä, silloin me vaarin kanssa vedetään nokoset :)
Niinhän me wanhukset saadaan tehdä :)
Hyvät yöt!
tuksu

Tarja kirjoitti...

Hihihih... Minäkin repesin tuossa "toinen lamppu pimeenä" kohdassa :D
Ihana!!

Riitta kirjoitti...

Mä niin rakastan noita "muisteloita" :)
Teillä on jo pitkä yhteinen tie, se on hienoa sillä noita ihmissuhteita ei aina ole niin helppo vaalia kun elämä on joskus niin kimuranttia.
Me olemme mieheni kanssa tunteneet 9 vuotta ja ensi kuussa on 2. hääpäivämme. Molemmilla on lapset entisestä elämästä ja tämä kyllä toimii :)
Aurinkoa

Suvi kirjoitti...

Ihania muistoja teillä!

Oi kun alkoi naurattaa tuo toinen lamppu pimeenä juttu :)

Mari kirjoitti...

Voi ei, toinen lamppu pimeänä :)) *nauraa*

PikkuBertta kirjoitti...

Ihania muisteloja....jaaa se nuoruus...:)toinen lamppu pimeenä jo täälläkin...hih,hih..