torstai 12. elokuuta 2010

Kurkistus "saliin"

Almaa varten Vaari teki aidan, että pikkuinen ei pääse pissailemaan saliin. Ruokailuerkkerin puolella on siis tämä aita ja alakerran aulan ja salin välillä lasiovet. Aita otetaan pois sitten, kun Alma on sisäsiisti.
Salissa on kaksi taulua ylempi saatu lahjaksi Äidiltä ja Isäpuolelta ja alempi ostettu huutokaupasta. Vaari meillä taulujen ystävä.

Uudet matot on edelleenkin hakusessa, mutta nämä vanhat villamatot saavat kelvata toistaiseksi. Nykyisin, kun menen johonkin tavarataloon tai sisustusliikkeeseen isken silmäni aina valaisimiin....Kodistamme puuttuu vielä valaisimia, olenkin sellainen, että jos ei mieleistä täysin löydy, olen mielummin ilman. Näistä salin valaisimista tykkään kovasti:)
Tämän kynttilänjalan sai isäni 50-vuotis lahjaksi. Isäni kuoltua sain sen perinnöksi häneltä.
Viime sunnuntaina meillä oli kylässä naapureita, he tulivat meidän vauvaa katsomaan ja toivat tämän kauniisti kukkivan krysanteenin:)

Hei, huomenna on perjantai JIPII, olenkin viikonlopun tarpeessa:)

13 kommenttia:

Katja kirjoitti...

On teidän vauveli suloinen.
Ja samanlaisen aidan takana joutuu olemaan kuin Kaapokin :)

Kesäkukka kirjoitti...

Sanos muuta, Jippii perjantai! :)

Ihanat taulut, varsinkin tuo tyttö ja kukko!

Lezzie kirjoitti...

Ihana sali!

PikkuBertta kirjoitti...

Kyllä se on ihana tuo teidän sali.Kyllä sitä pitääkin suojata pikkuhauvelilta:)

LeenaJohanna kirjoitti...

Kaunis teidän sali. Niin kauniit kattokruunut.
Olen samaa tyyppiä , jos ei löydy täysin mieleistä niin olen ilman kunnes löytyy sopiva.
Sun mies on sitten kätevä käsistään. Ihana aita.
Aivan ihastuin tuohon tyttö ja kukko - tauluun. Tykkään kukko aiheisista jutuista. Laittelen lähinnä keittiöön.
Kivaa kun tulee viikonloppu. Lepäilehän viikon väsymykset pois. Mukla alkaa huomisesta työ. Olen Tammelan torilla huomisen ja lauantain ja sunnuntaina laukontorilla käsityö tapahtumassa. Alkuviikosta huilaan. Kivaa viikonloppua!

tuksu kirjoitti...

Kaunista! Niin kaunista! Pian se Alma kasvaa ja ymmärtää hänkin sen, ettei saliin sovi pissiä :)
Viikonloppu häämöttää, se on kiva juttu. Matilta kesätyöt loppuu, mekin pikkuhiljaa päästään "normijärjestykseen. Viikonlopun yli vielä Vilppu täällä on, kun vanhempansa lähtevät piskuiselle lomareissulle Tallinnaan...
Mukavaa viikonloppua sinne
tuksu

Suvi kirjoitti...

Minä täällä ihastelen kun aidassa on noita sydämiä! Alma on saanut ilmeisesti rakkaudella tehdyn aidan <3

Ihanaa viikonloppua!

Nina kirjoitti...

Paljon onnea hauva-vauvasta! Alma on suloinen ja niin pehmoinen pallero!
Vanhemmillani oli aikoinaan kultainennoutaja.

Kauniita tauluja ja ihana kynttilänjalka, minulla on samanlainen.

Wilhelmiina kirjoitti...

Kaunis aita . Minä pidän myös valaisimista ja jos ei mieleistä ole olen ilman.
Kaunista viikonloppua!

Susanne kirjoitti...

Kauniilta näyttää salissa!
Oikein ihanaa viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

heipsistä hei Mammeli !
Kiitos ihanista elämänmakuisista postauksistasi. Tää blogisi on niin elämässä kiinni ja meille vierailijoille läsnä .. aivan ku oltais ihan oikeesti tapahtumissa mukana .. lämmin tunnelma :)
Koetahhan nyt siekii levätä välillä.. vaikka tiiänhän mie et mammoilla on puuhhoo näin sadonkorjuuaikaan et eipä sitä liioin jouvva patjalle loikommaan. Miullaki on esissä viinimarjojen kerruu ja säilöminen .. yms puuhastelluu :-) Anna miun puolesta Almalle halit .. Ai niin, ihana tuo teidän sali, melkein ku kuninkaiden huone .. lasten suusta kuultua :) terkkuja hanne

Marge kirjoitti...

Heipä hei ystäväin!:)

Katselin aivan samaa kuin Johannakin, kuinka kauniita sydämiä on aidassa, rakkaudella siis tehty;)
Salinne on kaunis!! Kynttelikkö ja valismet ovat upeat!! Minä ihan samanlainen jos ei ole sitä, mitä tarttee mieleisenä, niin sitten odotetaan...;)
Ihan sama juttu, viikonlopun tarpeessa ollaan...;D Eli oikein rentouttavaa ja hauskaa viikonloppua ja nukutaan piiiiitkään;))

Halein, Marge

Marge kirjoitti...

plääh...siis valaisimet..höh...;D
Pannaan nuo kirjoitusvirheet vaikka auringon piikkiin...;D