keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Leivotaan, leivotaan:)

Tänään oli kiireinen päivä töissä...niin kiire, että ei vessaan meinannut ehtiä...kaikki hoitsut sen tietää :)
Tänään leivoin kaksi marianne-kääretorttua. Toisen ristiäisiin ja toisen joulunpyhiksi.

Tässä kuva Pähkinä-kinuskikakusta, jonka ohjetta joku kyseli viime joulun kuvien perusteella. Tässä se ohje sitten on :

Pähkinä-kinuskikakku

Pohja:
150 g sulatettua voita tai marg.
21/2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 raastettua hapahkoa omenaa(raasteena 4 dl)
1 dl maitoa

Kuorrutus:
100 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
200 g pekaani-, suola-tai cashewpähkinöitä
mustapippuria

Sekoita sulatettu rasva ja sokeri kulhossa. Lisää munat yksitellen ja vatkaa kevyesti sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään. Raasta omenat karkeaksi raasteeksi. Lisää taikinaan vuorotellen omenaraastetta, jauhoseosta ja maitoa. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjakakkuvuokaan. Paista 175-asteessa uunin alatasolla 30-35 minuuttia. Mittaa kattilaan paloiteltu voi, fariinisokeri ja kerma. Kiehauta seos ja keitä viisi minuuttia, kunnes seos sakenee ja tulee kinuskimaiseksi. Kääntele joukkoon kevyesti rouhitut pähkinät ja ripaus pippuria. Ota kakku uunista ja kaada seos kakkupohjan päälle. Jatka kypsentämistä uunissa vielä 8-10 minuuttia, kunnes kuorrutus on kauniin ruskea. Anna jäähtyä vuuassaan. Irrota irtopohjavuoasta tarjoiluvadille ja ripottele pinnalle halutessasi tomusokeria. Kakku säilyy mehevänä huoneenlämmössä 5-6 päivää.

VAROITUS! Kakun syönnin jälkeen voit alkaa muistuttamaan mammelia......siis kakku on niin hyvää ja lihottavaa ;)

Eilen kävin muuten kampaajalla, nyt on päässä väriä ja uusi leikkaus. Piristäähän se :)

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voiks sen marianne-kääretortun laittaa pakkaseen?
-MUR-MUR-

Tuuli kirjoitti...

Tämähän tuli kuin tilauksesta, kakkuohje nimittäin! Haeskelin päivällä juuri tuon tyyppisen kakun ohjetta, mutta en löytänyt. Pippuri kuorrutuksessa kuulostaa mielenkiintoiselta. Kokeilen takuulla ja varmaankin ensimmäisen version syön samantien! Teen sitten toisen ja kolmannen... vierasvaraksi! Kiitos ohjeesta ja mukavaa joulun odotuksen tunnelmaa!

Liisa kirjoitti...

Minähän en saisi edes katsoa tämmöisiä herkkuja, lihon jo pelkästä katsomisesta,heh;) No, leivontapuuhissa on täälläkin oltu. Jouluksi on ihan pakko jotain leipoa , tulee ihanat tuoksutkin kotiin.

Kiitos ohjeesta.

Riitta kirjoitti...

Tuo herkkuohje vaikuttikin just semmoselta että vie kielenkin mennessään! Kylläpä sie oot ahkera kun jaksat noin kiireisen työpäivän päälle vielä leivoskella ;)

Villiviini kirjoitti...

Juu, ei pitäisi vilkaistakaan tämmöistä kakkua. Taidan kokeilla heti kun kaupasta ehdin hakea aineet. Kiitos ohjeesta!

Irmastiina kirjoitti...

Mulla sama vika kuin Liisalla, jo hyvyyksien ajattelu lihottaa ja kun tykkään kaikesta hyvästä niiiiiin hirveesti..:)

JaanaElina kirjoitti...

Kiitos ohjeesta.Herkulliselta vaikuttaa.

Kunhan tässä työt alkaa ja tulee niin kiire ettei vessaan ehdi,niin sitten voi taas herkkuja syödä.Silloin tulee kaloreille kyytiä.

Mukavaa viikonloppua

Johanna kirjoitti...

Oi miten herkullisen näköinen kakku!! Nam!

annamari kirjoitti...

Minä se kyselin kakkuohjetta aiemmin. Kiitos kovasti! Näyttää ja kuulostaa I H A N A L T A! Täytynee kokeilla heti viikonloppuna, NAM!

Hyvää vointia sinne Kivimäelle koko sakille! Tykkään kovasti käydä lukemassa teidän kodikkaita kuulumisia! Ü

Marge kirjoitti...

Kakku näyttää herrrkulliselta!
Vo tuota Almaa, näytti kyllä niiiin söpöltä tuolla sohvalla:) Tiedän tuon tunteen, mitä kuvasit, pitää marmattaa, mutta sydän heltiäisi...;D
Oi, olis kiva nähdä uusi tyylisi:)
Tuohon kattokruunuun (aiempi postaus) voisi sopia vaikkapa puolukkaköynnöstä?

Kyselit jouluvalmisteluistani. No, tässäpä jotain tarinaa...;D
Tänään ostin ison lyhdyn ulkoportaiden alapäähän Prismasta, puukaiteeseemme kieputan viime viikolla Bauhausista ostetun havuköynnöksen, jossa on valot valmiin. Eilen leivoin taatelikakun tytön myyjäisiin ja tilasin omista kuvista joulukortit Ifoloorilta. Siistimistä ja askarteluja tiedossa lähipäivinä...;)

Huomenna perjantai ja sitten viikonloppu:) Joten ihanaa viikonloppua Ystävälle!!<3

Villiviini kirjoitti...

Kakku on ihanaa! Laitan ohjeen ja linkin omaan blogiini, jos sopii?