lauantai 13. marraskuuta 2010

mammalassa tapahtuu

Siivoillessamme kuopus alkoi muistelemaan, että missäs ne meidän pilkulliset purkit on. Purkit oli varastossa ja sitten ne haimme ja pesimme. Olen ostanut purkit silloin, kun menimme naimisiin vuonna -82 ja ostimme ensimmäisen asuntomme. Se oli ihana rivitalo yksiö pienellä keittiöllä :) Kerron joskus myöhemmin,kuinka romanttista meillä siellä oli :) No, nyt purnukat on keittiössä ainakin joulun ja pitäisi niihin tehdä etiketit.
Paistelin tänään munkkeja ja
vanhanajan mustikkapiirakkaa pullataikina pohjaan. Illalla herkuttelemme patongeilla ja salaatilla, jossa on riisiä, tonnikalaa, maissia, kiinankaalia ja sinappistasalaattikastiketta. Huomenna juhlimme nuoria isejä ja vaaria. Täytekakkupohja on tehtynä ja mariannesuklaakääretorttu huomiseksi. Omaa isääni ja pappaani muistin kaipaavin ajatuksin, kun vein kynttilät haudalle:)

10 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

pievät pilkulliset purkit, sopivat tähän vuodenaikaan..
Mielestäni ainut ja oikea mustikkapiirakan pohja on tehty pullataikinasta..:)

Suvi kirjoitti...

Ihanat purkit, nam mitä herkkuja!

Mielenkiinnolla jään odottamaan kertomustasi romattisesta rivitaloajasta ;D

Kesäkukka kirjoitti...

Ihanat, piristävät pilkkupurkit!

Mukavaa isänpäivää teille!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Mulla on ihan samanlaisia purkkeja jemmassa avioliiton alkuvuosilta;
naimisiin on menty samana vuonna kuin tekin!
Tykkään tosi paljon lukea blogiasi!
Mukavaa isänpäivää Kivimäkeen

toivottaa Lispe

Marge kirjoitti...

Hyvä jos voit jo paremmin!!
Ai, että kun siellä on pöytä täynnä herkkuja, namskis!!;)

IHANAA ISÄNPÄIVÄÄ sinne teille!!!:)

Lämmöllä, Marge

Sirutuuli kirjoitti...

Ihanat purkit ♥
Munkkeja melkein rupesi tekemään mieli, näkönälkä... :)

tarutikki kirjoitti...

Löysimpä tieni taas ihanaan blogiin. Kauniita purkkeja sinulla ja hyvä kun ovat säilyneet näinkin kauan. Onneksi tänä syksynä löytyi meiltäkin päin paljon mustikoita, on saatu herkutella piirakalla.

Hertta·Bertta kirjoitti...

Hienoja purkkeja <3. Minullakin on ollut "nuorempana" samanlaisia purkkeja:).

PikkuBertta kirjoitti...

Taitaapa äidilläni olla noita samoja purkkeja...ihanan piristäviä...mustikkapiirakkaa leivoin minäkin perjantaina ja tänä aamuna unelmatorttua...nam,nam...

seijastiina kirjoitti...

Kauniita purkkeja, värit ihanat ♥
Herkkuja oletkin tehnyt, vanhanajan mustikkapiirakka on kyllä parasta, ja nams, nams munkit :D