sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Sunnuntain juttuja

Eilen illalla vaarin kanssa kikostimme verhotankoja ikkunaan.
Tykkään niin tästä kapasta, vaikka olikin TOSI halpaa. Joskus saa halvalla mieleistänsä:)
Niin aikamoinen homma oli saada tuohon erkkeriin yhtenäinen verhotanko mutkineen. Voitte vain kuvitella minkälainen meteli meillä oli, kun pujotettiin 9 m kappaa tuohon ikkunaan. Kannattimien kohdalta piti tehdä saksilla reijät ja vaari säesti vieressä!!!! Meillä on myös taulujen ripustamiset ja nämä verhotankojutut sellaisia äänekkäitä hommia;)
No, aamulla kun heräsin olin niin tyytyväinen, kun kappa oli ikkunassa:)
Pähkinätortun tein ohjeen mukaan, joka on tallennettu herkkuja kohtaan.
Kinkkukiekot tekasin myös. Voitaikina kaulitaan isoksi levyksi. Väliin kinkkua, punaista ja keltaista paprikaa, pizzamaustetta ja vähän juustoraastetta. Kierrerään taikina rullalle ja leikataan noin. 1 cm paloiksi. Voidellaan ja laitetaan juustoraastetta päälle. Paistetaan 225 asteessa.
Marjat on vielä sulamassa jäädykettä varten, sen vielä aijon tehdä, sitten katselen telkkaria jätskin ja säilykepersikan kera. Tätä se on mammelin elämä herkuttelua joka homman jälkeen ;)

15 kommenttia:

JaanaElina kirjoitti...

Aivan ihana verho.

Meilläkin välillä säestyksen kanssa tehdään hommia.Hymy tuli kun luin tuosta vaarin säestämisestä.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa.

Irmastiina kirjoitti...

Kauniit on verhot, kyllä kannatti äänekäästi keskustellakkin, kun noin nätit verhot sai..:)
On se kumma miten, joka perheessä on aioita, joissa väkisinkin meinaa napit hangata vastakkain..:):)mutta sehän vain sitä arkea piristää... vai mitä...

LeenaJohanna kirjoitti...

On tosi nätit verhot.
Meillä sama juttu. Äänekästä hommaa on juuri nämä verhotangot ja taulut , peilit ym...
Siksi aniharvoin niin isoja muutoksia että miehen apua tarvitaan.
Ihania herkkuja olet loihtinut.

Kivaa alkavaa viikkoa<3

anumorchy kirjoitti...

Kauniit verhot!! Eihan sen kauniin tarvi aina kallista ollakaan.

Johanna kirjoitti...

Kauniit verhot, ja ihania herkkuja!

Ja taas sait Mammeli minut hymyilemään hauskalla kirjoitus tyylilläsi ;D

tuksu kirjoitti...

Voi että! Noi verhot on kyllä kauniit! Ja kun vielä edukkaat, ei tarvii montaa vuotta ikkunoissa roikottaa samoja, vaan voi vaihtaa välillä.
Hrkut näyttävät ihanilta, varmasti ovatkin:)
Mukavaa alkavaa viikkoa sinne
tuksu
p.s. ääntä maailmaan mahtuu :)

Irene kirjoitti...

Verhot ovat kauniit ja sopivat niin hyvin nyt joulunaikaan.
Samannäköistä pähkinätorttua tein viime jouluna. Tänä vuonna aion pähkinät piilottaa pikkuleipiin.
Kovin on teillä jo jouluisen näköistä. Hyvin olet ehtinyt touhuta joulua. Valoisaa joulunalusaikaa!

Villiviini kirjoitti...

Kivat verhot. Minä ihastuin tuohon pähkinäkakkuusi niin että tänä vuonna en teekään muuta joulukakkua.

Marika kirjoitti...

Tosi ihanat verhot, kivahan se vaan on jos saa edullisesti mieleistänsä:)
Vitsi mitä herkkuja, taidan kokeilla tuota pähkinäkakkuakin, täältä blogimaailmasta kyllä saa niin paljon hyvännäköisiä herkkuohjeita!!!

Eloise kirjoitti...

Ihanan jouluista teillä :).
Eihän sitä ilman "keskustelua" voi mitenkään tietää, mitä se toinen nyt oikein tarkoittaa. Vähän painokkaammin kun sanojansa asettelee, niin kyllä viestintä toimii ;)). Ja sitten voi taas jatkaa :).

PIUZA kirjoitti...

Kauniit verhot ja herkku pähkinäpiirakka. Täälläkin yksi pähkinähirmu.;) Söpöisiä olivat kastejuhlan kuvat.

Paula

Riitta kirjoitti...

Iik! ihana kappa ja tunnelma ! Olet kyllä tosi pirteä emäntä kun jaksat olla aina leipomassa ja laittamassa !!!

Jaana kirjoitti...

Hienolta näyttää ja tutulta kuulostaa nämä asennushommat, meillä yleensä käydään välillä myös erihuoneessa "latautumassa" että voi taas jatkaa :)

Susanne kirjoitti...

Kaunis kappa! Ihanalta näyttää koko nurkkaus missä kappa on!
Ihanat herkut olet tehnyt taas!
Kyllä ne herkut minullekkin maistuu hommien jälkeen, vähän niinkuin palkinnoksi ahkeruudesta:)

Eija kirjoitti...

Nätti nurkkaus ja niin jouluiset verhot. Ihana on myös tuo pirtinpöytä valkoisena. Herkullisen näköisiä "herkkuja" ;D