torstai 14. heinäkuuta 2011

Olen kotona taas täällä villissä maassa, missä kanat ja lampahat käy ;)

Kotona ollaan ja reissu meni mukavasti:) Kiitos kivoista kommenteista ja hyvänmatkan toivotuksista:D Kamera jäi kotiin, joten yritetään tyytyä näihin googlen kuviin.
Ensin menimme Kuopioon hotelli Puijonsarveen viemään kamppeet ja sitten mammeli kiireesti johdatteli Vaarin Kuopion torille. Tori oli paljon suppeampi kuin ennen, koska siellä tehdään suurta remonttia mm. parkkiahallia torin alle. No herkkuja sieltä kuitenkin löytyi:)
Hotellimme oli aivan Tuomiokirkon ja sen ihanan puiston lähellä. Kauniit kukkaistutukset olivat puistoa kaunistamassa. Ihastuimme sellaiseen punaiseen korkeaan kukkaan, jota aijomme hankkia Kivimäkeenkin. Joku sanoi torilla sen nimeksi Hanna, mutta sillä nimellä en ainakaan googlesta löytänyt sitä.

Päivällä kävimme keskustassa ostoksilla ja jotakin pientä löysimme, josta myöhemmin kerron. Pikkupietarin pihassakin kävimme, mutta tällä kertaa sieltä ei löytynyt minulle mitään mieleistä.Hyvät kahvit myös joimme ja nautimme Kuopion tunnelmasta.
Illalla kävelimme Vaarin kanssa käsikädessä satamaravintolaan syömään herkullisia voissapaistettuja muikkuja ja perunamuusia, nam:)


Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen kävimme ostamassa kalakukon, ruislimpun ja rieskan kotiinviemisiksi ja matkaevääksi herneitä ja mansikoita. Niitä sitten popsimme kun ajoimme kohti Mikkeliä.

Tämä hieno rakennus on Suomen suurin puupappila. Tämä sijaitsee siellä Mikkelissä ja tämän paikan nimi on nykyisin Kenkävero. Siellä on hyvä ravintola, kahvila ja myös myymälä, jossa on kaikenlaisia käsitöitä ym, Suomalaisia desig-tuotteita...kallis paikka.
Sen yhteydessä on myös tämä puutarha missä on paljon tuttuja perenoita, kannattaa poiketa jos täälläpäin liikkuu. Mikkelin keskustasta ostimme kuopuksellemme ja lastenlapsille pienet tuliaiset ja muutenkin pyörimme kirppiksillä ym. liikkeissä. Mitään hyviä löytöjä emme onnistuneet tekemään, mutta mukavaa oli. Lopuksi kävimme syömässä Rossossa ja lähdimme ajelemaan kotia kohden.

Illalla oli mukava tulla kotiin, kun neiti oli hyvin hoitanut eläimet, imuroinut ja mankeloinutkin. Myös nuoremman pojan perhe oli Kivimäessä ja näimme ihanan rakkaan Akselinkin...poika on niin kasvanut ja kehittynyt:) Meillä oli Vaarin kanssa ihana reissu, mutta kotiin oli kiva tulla...olikin jo ikävä Almaa, Ninniä, Nuppua, Niiloa, Helmiä, Hilmaa, Unelmaa, Lempiä, Hellää Lyyliä, Kainoa ja Armasta ;)))

7 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Niin se on, että kotiin on aina ihana palata :) Ja kun siellä odottaa rakkaiden joukko!
Mukavaa, että teillä oli virkistävä lomanen :)
Mukavaa viikonlopun odotusta sinne
tuksu

Heli kirjoitti...

Borta bra, hemma bäst! Ja kun on vielä nuo rakkaat lapset ja elukat ja siisti talo oottamassa, niin mikäs on palatessa!

Kenkäverossa olen joskus muinoin käynyt, ihana paikka mutta tosiaan kallis.

Suvi kirjoitti...

Ihanan kuuloinen reissu on teillä ollut! :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mukava reissu teillä, harmi vaan, että kamera jäi kotiin...☺

no kyllähän se noinkin mukavalta kertomukselta tuntui..

Sirkku kirjoitti...

Pakko, Mammeli, tämä asia mainita, kun tuo Mikkeli on melkein kuin kotikaupunki: sieltä on 38km meidän tulevaan kotiin.
Melkein kuin olisit naapurissa pistäytynyt...

mallamarja kirjoitti...

Kiva reissu teillä! Kuopio on oikeitten immeisten paikka ja Kenkäveron Pappila on ihanan kaunis puutarhoineen, vaikka taitaa kallis ollakin. Siellä ollaan auvoisina aikoina käyneet parikin kertaa syömässä ja tutkailemassa puutarhaa silloin kun lapset olivat pieniä. Oi, haikea olo tulee... t.mallamarja

anja kirjoitti...

Kiva reissu teillä, ihan kuin olisin mukana ollut. Kuopio tuttu vanhastaan ja Mikkelissäkin monesti käyty. Ja Jyväskylä se vasta jotakin on, onhan se syntymäkaupunkini. Harmi, että vain kerran kesässä nykyään sinne ehtii! Tänä kesänä vielä käymättä.
Löysin blogiisi ja ihastuin!