tiistai 6. syyskuuta 2011

Mietteitä lyhdynvalossa.....

Tämä päivä oli raskas....edellisen yön olin nukkunut huonosti....työasiat pyöri mielessäni, kun meillä tapahtuu niin paljon uusia asioita töissä. Uudet varhaiskasvatussuunnitelmat ja pienryhmätoiminta otetaan käyttöön. Tänään tuli kahvitunnillemme käymään myös työkaverimme, joka on kaksi viikkoa sitten menettänyt 16 -vuotiaan lapsensa onnettomuudessa....Tiesin hänen tulonsa etukäteen ja jännitin, miten voin kohdata noin suuren surun, kun sanoja ei ole.....Kuitenkin kohtaaminen oli lämmin ja puhutteleva<3
Illalla sitten mietin, että kuinka sitä osaisi olla tarpeeksi kiitollinen, kun asiat on hyvin. Kuinka osaisi päivänsä käyttää läheistensä kanssa niin, että ei myöhemmin katuisi.....Kuinka osaisi "kuunnella" lapsiansa, jos heillä on asioita, mitä äiti ei huomaa.....

Tämä Nuori neitimme, joka katselee tässä elämää siniharmainsilmin...on pyytänyt äitiänsä katselemaan vanhojentanssipukua liikkeisiin, mutta äiti on sanonut, että joo joo, kunhan kerkiän....Tänään, kun tulin töistä ajattelin, että se puku hommataan NYT!!! Pieni asia, mutta tärkeä neidille:)

10 kommenttia:

Kris kirjoitti...

Kuolema ja varsinkin nuoren ihmisen, jolla on koko elämä edessä, on vaikea kohdata! Kai siinä voi mennä sanattomaksi...
Kai sitä voi kohdata surevan ihmisen jos ei esitä mitään, vaan on oma itsensä. Olet varmaan niin "lämmin" ihminen että se onnistuu sinulta!
Neidin puku kannattaa hankkia ajoissa!!

Eija kirjoitti...

Vaikeita asioita kohdattavaksi. Miten usein sitä tulee vain sanottua se joo joo.. huomenna tai muuta. Ihanat tunnelmakuvat edellisessä kirjoituksessasi. Huomenna minulla on ompelupäivä ;D

Irene kirjoitti...

Tuollaiset järkyttävät asiat pysäyttävät ihmisen ja on pakko tarkastella omia arvojaan ja valintojaan. On ihan tervellistä tehdä sitä aika ajoin. Se vanhojentanssipuku on juuri nyt tärkein asia nuoren neidin elämässä.

Liisa kirjoitti...

Samoja asioita pohdin. tyttären luokkatoverin äiti ja tuttava vuosin varrelta menehtyi aivoveren vuotoon yllättäen, jäin kaksi lasta, voi vain kuvitella miltä lapsista ja miehestä tuntuu kun se rakkain temmataan keskeltä pois:( täällä ollaan itketty ja laitettu elämänarvoja uusiksi. Minulla on kaikki hyvin, miksi turhista natistaan ja kitistään, elämä on arvaamaton, se rakas voi olla poissa minä hetkenä hyvänsä.

Tsemppiä töihin.

Irmastiina kirjoitti...

Lapsen kuolema on aina surullista.´...käsittämätöntä...
miksi nyt oli hänen aikansa...
Uskon, että sinä osasit olla läsnä äidille.♥

Anonyymi kirjoitti...

Vinkki teille vanhojen tanssipuvun hankintaan. Huittista löytyy sellainen liike kun Bella Donna. Siellä on kauniita pukuja vanhojen tansseihin. Liikkeestä on ostettu pukuja myös linnan juhliin. Me löydettiin sieltä todella kaunis puku tytöllemme viime vuonna.

Todella raskas asia tapahtunut työkaverillesi. Oman lapsen kuolema on niin järkkyttävä tapaus. Sellaisen tapahtuman jälkeen ihminen ei enää koskaan toivu entiselleen. Se on niin totta , että pitäisi muistaa olla kiitollinen kun itsellä asiat on kunnossa. Aina sitä vaan ei muista.

Heli kirjoitti...

Olikohan kyseessä mopokolarityttö H.. tunnen nimittäin hänen äitinsä, ajattelin että mahtaako olla sama ihminen. Olen asunut joskus aikanaan siellä kylällä missä kolari kävi ja missä perhe asui.

Hän, tämä äiti M siis, on ollut tosi paljon mielessäni nyt.. ei mikään ystäväni ole siis mutta tuttu. Tapauksesta olen puhunut myös lapsilleni, meilläkin kun on tuo 16v mopotyttö... Kovasti mietityttää miten ihmeessä siitä jaksaa vanhemmat ja sisaruksetkin elämää jatkaa, kun isosiskon menettää (tämä tyttö oli nelilapsisen perheen vanhin lapsi).

Tai sitten kyseessä oli se junajuttu, katselin että siellä teillä päin tapahtui sekin. Oli miten oli, on todella suuri suru se asia. Ja mietin miten itse osaisin kohdata lapsensa menettäneen äidin.. se olisi vaikea paikka.

Ja aivan totta, että kun tuollaisia tapahtuu, alkaa aika vahvasti miettiä omaa elämää ja sitä miten hyvin kaikki onkaan. Kun ne tärkeimmät asiat vain osaisi pistää kohdalleen, eikä aina puolihuolimattomasti vaan "muka kuunnella" vaikkapa lasten asioita.

Jaksamista sinulle, Mammeli!

tinttarus kirjoitti...

Tämä äiti itkee täällä sanojesi äärellä. Liikutuin. Juuri eilen illalla pidin ekaluokkalaisteni perheille vanhempainillan, jossa muistutin, että lapsi tarvitsee syliä, aikuisen aikaa ja läsnäoloa, kuuntelemista . Sopivasti rajoja ja paljon rakkautta♥ Aamulla luin sähköpostistani erään äidin kauniit sanat, jossa hän kiitti tärkeiden asioiden muistuttamisesta. Tänään flunssa kaatoi minut petiin.
Sanoja ei voi löytää noin suuren surun edessä. Voi vain osoittaa välittävänsä ja huokaisten pyytää voimia suuren surun keskelle. Oman lapsen menettäminen on jotakin liian suurta ja painavaa, siitä uudelleen elämän arkeen nouseminen vaatii korkeamman johdatusta ja rukouksen tukea ja turvaa. Lujaa luottamusta siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja että Jumalamme yksin tietää syyt ja on myös ainut turvamme hädässämme.
Sinulle kaikkea hyvää päiviisi!Siu!

Marge kirjoitti...

Voi Ystäväin, kuinka liikuttava postaus!!!♥ Kyynel tuli silmäkulmaan, postauksesi kosketti! Todella!
Jään miettimään samaa asiaa tänne...
Sinulle voimia ja siunausta työhosi, sitä tarvitaan!
Sinua halaten, Marge

tuksu kirjoitti...

Niin se on. Ne tärkeimmät, pieniltä tuntuvat asiat ovatkin Suuria! Tärkeitä! ja on viisasta tehdä ne juuri nyt!
Kiitos koskettavasta postauksesta!
*miettii usein samanlaisia asioita*
tuksu