keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mamman eskarilainen

Esikoisen keskimmäinen poika lähti maanantaina eskaritielle. Tässä kuvassa poika odottaa eskari-taksia, joka vie hänet aamuisin ja tuo kotiin iltapäivisin. Eskari on päiväkodilla, jossa mammelikin on töissä. Arvaatte vaan kuinka mammelin on esimmäisinä päivinä joutunut itseänsä hillitsemään, että pysyy omalla osastollaan;) Tekisi niin mieli käydä halaamassa ja katsomassa, kuinka murunen siellä touhuaa. Pari kertaa on pakko ollut käydä vain äkkiä kurkkaamassa eskarin ovesta ja siellähän poika on leikkinyt ja pelannut kavereiden kanssa. Päiväkodin pihassa ollaan kyllä oltu yhtäaikaa. Siellä mamman poika on moikannut mammaa nopeasti ja juossut poika porukassa ohi.......Sanoinkin tyttärelleni, että ajattele kuinka ihanaa on, että eskarilainen on noin innostunut ja reipas....tuntuisi pahalta, jos hän itkisi mamman helmoissa. Tämä on ihan uusi kokemus minullekkin, sillä en ole ollut aikaisemmin lastenlasten kanssa samassa paikassa töissä, kuin he ovat hoidossa. Keväällä voi naapurin kuopus tulla päiväkotiin hoitoon ja saattaa käydä niin, että mamma toimii yhtenä hoitajana. Siinä sitten opetellaan tasapuolisuutta kumpikin, sillä omaa lastenlasta ei saa suosia eikä sorsia;)

Blogini ARVONTA SUORITETAAN KOHTA......ONNETTARENA TOIMII VAARI:) Huomenna ilmoitan voittajat!

2 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Ihana, ja varmasti aika erikoinenkin tunnemyrsky Mammelin rinnassa tuivertaa!
On nuo eskarilaiset vielä nii-in pieniä :)
JES!!! arvonta jänskättää :)
tuksu

Helmi Nainen kirjoitti...

Oi, mä muistan tuon tunteen! Olin aikanaan keittämässä ruokaa omalle pikkuiselleni samassa päiväkodissa. Oli tosaankin piteleminen, etten vaihtanut "osastoa" kesken kaiken..

Suloinen eskaripoju!