tiistai 6. marraskuuta 2012

Isänpäivää päiväkodissa

 Kuvan tuikkulampaat on kirppikseltä 1€kpl; tykkään!

Meidän päiväkodissa on aloitettu pari vuotta sitten uusi perinne. Isän/äitienpäivä viikon perjantaina tarjoamme aamukahvit vanhemmille/isovanhemmille lasten kanssa. Viikolla lapset leipovat sämpylöitä ja sitten niitä tarjotaan leikkeleiden kanssa aamukahvilla tai teellä. Ihana katsoa, kun lapset nauttivat tilanteesta täysin sydämin.

Lahjaksi tänä vuonna lapset maalasivat isille sellaisen monijalkaisen "hieromaötökän", sillä lapset ja äiti voivat sitten hieroa isän selkää. Kortin lapset tupsuttivat maalilla sapluunan avulla. Mahdollisuus oli valita erilaisista kulkuvälineistä ja värin tietenkin saivat valita myös. Meidän osastolla on tärkeää, että kaikki mitä lapset tekevät/askartelevat olisi mahdollisimman pitkälle lapsen itse tekemää. Haasteen tuo se, että lapset ovat 1-3 vuotiaita. Mielestäni yllätykset isille on suloisia....sunnuntaihin salaisuuden pitäminen taitaa monelle pienelle olla ylivoimaista:)

JA ja arvatkaapas mitä? Miniämme kävi tänään lääkärissä ja lääkäri oli sanonut, että hyvä jos lapsi pysyy vielä viikon kohdussa....Laskettu aika on 6.12, mutta esikoinenkin syntyi jo 36 viikolla, joten vauvan tuoksua tässä odotellaan jo:) Jännittää!

9 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Oi! Ihanaa ! Onnellisia hetkiä sinne, ja Enkeli vartioon nuoren äidin ja vauvan luo!
Ihana tuo Isänpäivä teillä siellä päiväkodissa!
tuksu

Elämän Helmiä kirjoitti...

Ihanat lampaat ja kivat päiväkodin ohjelmat. Meilläkin oli pojan päiväkodissa aikoinaan kahvittelut juhlistamassa isä/äitipäiviä.
Oi, miten ihanaa teille jouluksi tulossa <3
Meilläkin jännätään toisenlapsenlapsen syntymistä, laskettu aika on 8.1 ja ensimmäinenkin syntyi reilut kaksi viikkoa ennen ja oli vielä perätilassa, nytkin pieni on ollut välillä väärinpäin. Viimeisin tieto, että olisi kääntynyt ;)
Kyllä tää on ihanaa aikaa , odotella noita pieniä maailmaan.
Enkeleitä teille sinne loppuodotukseen <3
-päivi-

Anonyymi kirjoitti...

Aika stereotypisiä kuvia isäinpäiväkorteissa. Isäni (s.40) pyysi viimeiseksi isäinpäiväkseen lahjaksi ruusuja - oli ne mielestään ansainnut. Viis kulkuvälineistä tai muistakaan "miehisistä".

OP

maarit kirjoitti...

Jos ihan pikkaisen kertoo salaisuudesta niin ei se haittaa ;D. Isillä on huono muisti ja hän unohtaa muutamassa hetkessä suputetut salaisuudet ;D
Ihanalta kuulostaa tuo päiväkodin uusi perinne .
Meille myöskin on tulossa 6 lapsenlapsi tammikuussa jos vain malttaisi pysyä siellä masussa loppuun asti . Koko ajan on sieltä ulos pyrkimässä .
Suojelusenkelit on täällä vissiin ylityöllistettyjä , hih .
Onnea teidän odotukseenne ja ihanaa isän ja vaarin päivää sinne kivimäelle

Anonyymi kirjoitti...

<3

Peurankello kirjoitti...

Oih, en tiennytkään että saatte uuden lapsenlapsen. Siunauksia sinne viime metreille!

sylvi kirjoitti...

Siell onkin jännät paikat edessä.
Enkeleitä mukaan synnytykseen,
Onnea ja siunausta!

Saga kirjoitti...

Ihana tuo taulu lampaiden takana.

Eloise kirjoitti...

Voi, voin kuvitella jännittyneet tunnelmat, joulun ja pikkuisen joulutontun odotuksen <3... toivottavasti itsekin saan joskus sellaisia odotella...
Nuo kynttilänjalkalampaat näyttäisivät ihan PartyLiten kynttilänjaloilta... äidilläni on samanlaiset ja maksoivat aikoinaan hunajaa. Eli edullisesti sait :)