Vaarin kanssa tänään kävimme katsomassa esikoislapsenlapsemme teatteri-esitystä kutistettu poika.Lapsenlapsemme esittää siinä lastennäytelmässä Ohto-tonttua. Tulin niin hyvälle mielelle, kun näin kuinka poika nautti mukana olemisesta. Pojalla on ollut paljon muutoksia elämässään ja ihanaa, kun hän on löytänyt harrastuksen josta tykkää. Kitaransoittoakin hän harrastaa ja on musikaalinen, mutta välillä laiska harjoittelemaan soittoläksyjään. Toivon, että nämä harrastukset kantavat häntä eteenpäin ja antavat hänelle itseluottamusta ja iloa.
Kun omat lapset olivat pieniä niin aina ajattelin, että kun saan nämä aikuisiksi on elämäni huoletonta, mutta eihän se niin menekkään...Nyt kannan sydämessäni lastenlapsia ja jos heillä on murheita tai vastoinkäymisiä suren niitä. Ja heidän onnistumisissaan ja iloissaan tunnen suurta onnea:) Tälläistä kai elämän kuuluukin olla ja onneksi voin Taivaan Isälle kertoa kaikesta, mitä sydämessäni kannan:)
2 kommenttia:
Lastenlasten harrastuksia on kyllä mukava seurata.
Iso ilo on olla mukana heidän elämässään. Samalla he saavat sydämeensä muiston tästä sukupolvien ketjusta jonka osasia mekin saamme olla!
tuksu
Semmoistahan se varmaan on, että meillä äideillä riittää kannettavaa niin omista lapsista kuin seuraavasta sukupolvestakin. Onneksi on Isä, joka on luvannut kuulla kaikki rukoukset, joissa jälkikasvuamme kannamme!
Lähetä kommentti