lauantai 9. helmikuuta 2013

Meidän ABIna

Eletään jänniä aikoja;) Sillä meidän Neidillä alkoi kirjoitukset. Perjantaina oli äidinkielen tekstitaito ja ensi viikolla englannin ja ruotsin kuuntelut. Keväällä saadaan juhlia jos kaikki hyvin menee. Haikeutta on myös ilmassa....syksyllä viimeinen lintu lentää pesästä, jos opiskelupaikka vaan irtoaa. Kohta siis vaarin kanssa kaksin istutaan ja ihmetellään. Tämä meidän kuopus on muutenkin tullut minulle niin läheiseksi.....Asuimmehan ihan kaksistaan puolivuotta silloin kun neiti aloitti yläasteen ja mammeli sai työpaikan täältä uudelta paikkakunnalta. Asuimme väliaikaisesti yksiössä missä oli tupakeittiö. Neidillä oli oma huone ja mammeli nukkui tupakeittiössä. Vaari kävi sitten luonamme jatkuvasti vierailulla ja jos vaari oli entisellä paikkakunnalamme poikien kanssa, nukkui Neiti aina äidin vieressä. Illat katselimme yhdessä telkkua ja pelasimme skippoa. Meillä oli kodikasta ja mukavaa. Emme myöskään riidelleet kertakaan ja se on kyllä tämän meidän kuopuksen ansiota, sillä hän on niin sopuisa luonteeltaan. Omaa kieltään puhuu myös se, että kaksi sisarusta on jo halunneet Neidin lapsensa sylikummiksi. On ollut niin rikasta elää tämän tyttösen kanssa lukio aikaa...ikimuistoiset vanhojentanssit ja tämä ABIna vuosi kotkotuksineen. Ensi torstaina on penkkarit ja toivon, että pääsisin katsomaan, kun tämä pahnanpohjimmainen ajelee kuorma-auton lavalla kavereittensa kanssa ja viettää nuoruuden juhlaa:) Mieleni täyttyy kiitollisuudesta, että saan olla äiti tälle rakkaalle tyttärellemme:)

12 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Oi miten ihanan haikeaa! Peukkuja kuopukselle.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana siunaus on tyttaresi. Tuo side ei koskaan katkea vaikka uudet seikkailut ja vaiheet tulevat missin elamaan, ja sinulle myos.
Kiitos kun kerroit ihanasta lapsestasi.
Aussi-mummo

mummeli kirjoitti...

Ihanaa, haikeaa aikaa, mutta tuo side teidän välillä on niin vahva ja pitävä ettei koskaan katkea. olette niin tärkeitä toisillenne. Mutta tuo lähtö opiskelemaan jos paikan saa, on vain väistämätön Kodin merkitys nuorelle kasvaa entisestään ja usein sitten saapuu iloksenne käymään kotona. Mutta kun pesä tyhjenee, se on niin haikea hetki. Onneksi sinulla on niitä lastenlapsia lähellä joiden seurassa saat lohtua kuopuksen lähtöön.

Askartelin itte kirjoitti...

Niin se on, että poikaset lentää yks toisensa jälkeen pesästä ja haikeushan siinä tulee. Onnea abille, kiva postaus jälleen:) Hyvää sunnuntaita.

Elämän Helmiä kirjoitti...

Ihanaa ja haikeaa aikaa ♡
Meillä oli samanlainen tilanne jokunen vuosi sitten ja muistan sen kuin eilisen päivän, kun tytär lähti kotoa opiskelemaan. Tippa silmässä hän halasi meitä ja lähti täyteen pakatulla autolla kohti opiskelukaupunkia.
Onnea kirjoituksiin ja kaikkea hyvää teille ♡
-päivi-

Irmastiina kirjoitti...

Onnen toivotukset kuopukselle♥

Maarit kirjoitti...

Minulla on sama tilanne edessä ensi vuonna sillä poikkeuksella, että ensimmäinen lapsi on lähdössä kotoa pois. Kotiin jääpi sitten vielä poika, mutta tuleehan se olemaan erilaista elämää miesten keskellä, kun tytär ja luottoystävä ei olekaan mukana jokapäiväisissä jutuissa. Toisaalta tulee olemaan ihanaa seurata hänen oman elämänsä ja kotinsa rakentamista.

PikkuBertta kirjoitti...

Kun pesä tyhjenee,niin haikeus iskee...kokemusta on....meillä taas miehen tyttö kirjoittaa,sitä tässä jännitetään:)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, jännää aikaa!!:)
Onnea ja tsemppiä kuopukselle!!! Hyvin kaikki menee!

Suloista sunnuntaita, ystäväin ja mukavaa uutta työviikkoa sinulle!
♥:llä Marge

Ps. Kyllä minä täällä käyn säännöllisesti, mutta vain tuo viestin jättäminen on jäänyt...:(

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän hyvin tunnettasi, samanlaisia iloisia ja haikeita tuntemuksia on tälläkin äidillä.

Mutta sitten itse tyttärenä voin oman kokemuksen kertoa myös tyttären näkökulmasta: olen pahnanpohjimmainen itsekin ja tosi läheinen äidille, varmaan läheisin kaikista lapsista.

Mutta vaikka jossain mielessä kaikkein eniten varmaan meistä lapsista äidistä pidin, itselleni oli silti (tai siksi) hyvin varhain selvää, että aikuisena muutan jonnekin aika kauas pois. Ikinä en olisi itsenäistynyt, jos olisin jäänyt samaan kaupunkiin. Mitään välirikkoa ei siis ollut eikä mitään riitojakaan - tunsin vain että etäisyyttä pitää tulla.

Ja sitten kun äiti vanheni, hänen hoidostaan vastasivat enimmäkseen muut sisarukset ja joskus olen jälkikäteen ajatellut, että äidin näkökulmasta saattoi tuntua, että olin jotenkin "syrjässä" tai etäällä. Ainakin itse ajattelisin ensihätään niin, jos omat lapseni pitäisivät yhteyttä siinä mitassa kuin itse pidin. Siksi yritän pitää mielessä nämä omat tuntemukset nyt omien lasten itsenäistyessä. Siteen vahvuutta ei voi mitata esim. yhteydenpitojen määrällä tai sillä, miten paljon kertoo asioista äidille. Minulle itselleni ei ollut koskaan mitään epätietoisuutta siitä, että äiti oli elämäni "varmin" ihminen, vaikka tietoisesti otinkin etäisyyttä.

Kris kirjoitti...

Ihania muistoja!!
Minä luulin että lapset lentää pesästä ylppärikirjoitusten jälkeen.... mutta täällähän ne kuitenkin jatkovasti ovat, sekä tyttö että poika ;) vaikka niillä on omaakin elämää!
Onnea ylppärikirjoituksiin!!

-tarjah- kirjoitti...

Ihanaista aikaa teille kaikille :)