tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kolme naista

lähtee taas äitienpäivä viikonloppuna Tallinnaan. Äitini, siskoni ja minä olemme jo monena vuonna peräkkäin menneet kolmisin äitienpäivän kunniaksi herkuttelemaan ja katsomaan kaunista Tallinnaa. Tällä kertaa lähdemme torstaina ja tulemme lauantaina kotiin. Laivamatka kestää vain n. 2,5 tuntia. Yövymme siis kaksi yötä hotellissa, joten mukavasti jää aikaa viettää paikan päällä. Sunnuntaina sitten voimme juoda vielä kotona äitienpäivä kahveeta lasten ja lastenlasten kanssa. Ajattelin tällä kertaa käydä tutustumassa Tallinnan lanka- ja kangaskauppoihin. Onko sinulla tiedossa edullisia ja hyviä ostospaikkoja Tallinnan keskustan tuntumassa?

Iloisia olemme siitä, että äiti jaksaa lähteä mukaan vaikka on syksyn ja talven ollut kovissa hoidoissa leikkauksen jälkeen. Pikkuhiljaa alkaa kunto kohentua ja matkavarvasta hänelläkin kutittamaan;) Viime aikoina on vain käden turpoamisen ja nestekierron kanssa ollut ongelmia, mutta apua on jonkin verran tullut lymfahoidosta ja muotoon ommellusta "hansikkaasta". Mieliala on pysynyt äidilläni hyvänä ja paranemisen tahto kova:) Kaikki pahat peikot pitäisi olla elinmistöstä jo poissa. Kuitenkin hänellä on myös terve tietoisuus myös siitä, että elämä on jokaisella rajallinen. Kiitollisia saamme olla kun kolme "mummua" saa ainakin tänä keväänä vielä reissata yhdessä:)

9 kommenttia:

Kristina kirjoitti...

Ihana kun voitte lähteä yhdessä! Ja voitte oikein neuttia toistenne seurasta ja mukavasta matkakohteesta :)

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti sää on keväisen aurinkoinen.Ihanaa reissua!

tuksu kirjoitti...

Olipas ihana lukea tulevasta retkestänne. Varmaan saamme myöhemmin sitten lukea tehdystä :)
Rukoillaan Äidillesi parantumista!
Toivotaan, että saat paljon vinkkejä noista kaupoista,
Minäkin mieluusti käyn katsomassa, vinkit, sillä olemme Miniäni, lapsenlapsi ja minä menossa sinne myöskin...
Olemme vain yhden yön Tallinnassa, mutta varmaan kauppoja kävellään mekin :)
tuksu

mustakissa kirjoitti...

Googletappas Karnaluks, jos ei ole entuudestaan tuttu. Siellä on ihan mitä vaan...

Eeviregina kirjoitti...

Kiva tuollainen perinnereissu!
Mullekin tuli Karnaluks mieleen, en ole itekään sinne vielä päässyt, mutta monet ovat käyneet.
Kevät tulee kohisten, lumet lähtee ja joki tulvii.
Ihanaa kevättä sinne Kivimäkeenkin!

Eija kirjoitti...

Mukava matka teillä tiedossa. Me olemme nyt menossa tulevana viikonloppuna Tallinnaan... pistän korvan taa, jos tulee ja näkee hyviä kauppoja :D

Taina kirjoitti...

Ihanat matkasuunnitelmat teillä! :)

MaMMeli kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Täytyy kyllä käydä tutustumassa Karnaluksiin:)

Patjaraita patinaa kirjoitti...

Hei,

Karnaluks on ehdoton paikka kaikille käsityöntekijöille, valtavat määrät lankoja ja muita käsityötarvikkeita. Taksit satamasta maksaa muutaman euron(viimeksi tilataksi 6,- euroa)ja tietavät joko osoitteella Hermanni tai nimellä Karnaluks. Talon ulkopuolella ei juuri paikkaa mainosteta. Valkoinen talo ja C-rapusta sisään toiseen kerrokseen, jossa oven vieressä on lappu Karnaluks ja ovikello, jota painamalla ovi avataan. Samassa talossa kulman takana on hyvä kangasliike.