torstai 10. huhtikuuta 2014

Äiti pohtii taas syntyjä syviä

 Saan aasinsillan näistä neidin kuvista tähän aiheeseen. Yläkuva on otettu viime syksynä ja
nämä kuvat viime viikolla. Meidän Neidistä on tullut salihirmu ja se näkyy jo koko kropassa ja jutuissa;) Ison veljensä tavoin on kuntoilusta tullut himoharrastus. Isoveli halusi ostaa neidille salihanskat ja vyön, pitää kuulemma köyhää opiskelijaa sponssata;) Nyt he sitten kaksin höpöttävät näitä salihöpinöitä ja innostavat toisiaan. Pienenä tämä neiti oli aina isoveljen vessakaverina, kun veljellä oli isompi hätä;) Palvelu pelasi hyvin kun sisko toi leluja ym. pyydettäessä vessaan.

Ja sitte asiaan: Mikä siinä on kun äiti on sellainen kapistus, että kun lapsille/nuorelle/aikuiselle lapselle  tapahtuu jotakin myönteistä tai kun he menestyy tai pärjää maailmassa niin äiti ei helposti ajattele, että se olisi jotenkin kasvatuksen tulos tai että siinä olisi jotakin äidin omaa ansiota. Jos nyt otetaan vaikka pienenä esimerkkinä tuo kuntonsa hoitaminen. Meidän lapset eivät ole saaneet äidiltään minkäänlaista mallia liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta, mutta niin ne nämä kaksi vaan syövät NIIN terveellisesti ja kuntoilevat säännöllisesti. Molemmilla on hyvä itsekuri ja nauttivat siitä. Heid'n äitinsä taas on ihan kuriton suklaahirmu;) Kaikilla lapsillani on paljon hyviä ominaisuuksia, joita en ole heille pystynyt opettamaan tai mallia antamaan.

MUTTA sitten tämä toinen puoli! Annas olla jos nämä rakkaat jälkeläiseni joskus tekevät elämässään mokia tai sellaista mitä en pysty ymmärtämään koen heti syyllisyyttä siitä, että mitä olen tehnyt väärin? Koska ja missä iässä tämä malli tuli annettua tai mitä olen jättänyt tekemättä??? Teoriassa ja naapurin lasten kohdalla ymmärrän hyvin, että jokaisen lapset tekevät omia valintojaan, joihin ei vanhemmat voi vaikuttaa, mutta omalla kohdalla tuota on tunteen tasolla vaikea hyväksyä! Monesti joutuu kahden sukupolven välissä (omat lapset- omat vanhemmat) selittelemään asioita ja kun aina haluaisi, että omilla lapsilla menisi hyvin ja niiden ratkaisuja arvostettaisiin. Lapset eivät niin vanhoja olekkaan, että heistä ei huolta kantaisi.

Tälläisiä pohdintoja tänään täällä mammeli harrastaa, heippa taas!

7 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Voi kuinka ihania pohdintoja! Tosiaan, itse alan päästä näihin tunnelmiin myös kun lapset ovat koululaisia.. mutta varmasti - mitä isommat lapset, sitä isommat murheet. Ja kyllä niistä menestyksistäkin saa jotain ylpeyttä tosiaan tuntea - ehkä se oikeaan suuntaan tökkiminen elämässä silti auttaa, ainakin välillä. ;)
Kauniita kevätpäiviä teille!

Jenni kirjoitti...

<3 Ja taas musta kuvia! :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei Mammeli!

Tuo on kyllä niin totta mitä kirjoittelit!
Samoin se, että monesti tuntee olevansa vähän kahden tulen välissä, isovanhempien ja nuorison. Enkä tarkoita että he riitelisivät keskenään. Meidän viisikymppisten tehtävä tuntuu olevan ymmärtää kumpiakin ja joustaa omista tarpeistamme. Mutta en valita, ihanaa kun on äiti vielä elossa ja kantaaottamassa nuorisonkin asoihin:)!

Kiva kun taas tarinoit useammin!

Terkuin Liisa.

Helmis kirjoitti...

Tutulta kuulostaa, noinhan sitä usein tulee ajateltua. Joskus huomaa ajattelevansa vähän siihen tapaan, että nyt kaikki luulee, ettei meillä tuotakaan asiaa ollenkaan ole opetettu - kun teini on omapäinen vaikkapa pukeutumisessaan. Enkä silti itse ajattele, että onpas joku tuttava huono vanhempi, jos näen sen nuoria vähän vallattomana..

Kirsti kirjoitti...

Voi, niin tutulta kuulostaa. Ihan samoja pohdintoja on ollut täälläkin :) Totta on vaikka lapset on jo aikuisia, niin aina vain äidillä on huoli ja vielä lasten lapsista :)
Mukavaa viikonloppua ♥

Anonyymi kirjoitti...

On se niin kummallinen tämä äidin rooli ja osa - ja ei tosiaan auta vaikka lapset huitelevat kohti nelikymppisiään....

MaMMeli kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Liisa: Juuri niin minusta välillä tuntuu, etä kahden tulen välissä olen!