sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Lisää siskon ihanuuksia <3

Nämä kuvat on tupakeittiöstä, näistäkin ikkunoista upea näky järvelle.
Tupakeittiössä on paljon valkoista ja vihreää, tykkään :)
Mikäs tässä sivustavedettävässä on köllötellä koiran ja pikkusiskon(mammelin) ja odotella isonsiskon herkkuja popsittavaksi. Siskoni tekee ihanaa ruokaa ja suussasulavia herkkuja. Taitaakin olla hänen syynsä, että mammeli vain paisuu, mitäs on opettanut minut kaikkeen hyvään:)
Siskoni ystävä on tehnyt hänelle ihanan kranssin kanaverkosta. Kuvassa näkyy isoa ruokapöytää, joka on ihanan kuluneeksi käsitelty. Ikkunoiden välissä on kauniita joulukoristeita.
Nämä kaikki pienet yksityiskohdat sopivat toisiinsa ja niitä on paljon, mutta hyvällä maulla on tämä koti sisustettu. Makuja on erilaisia, mutta sehän tuntuu aina hyvältä,mistä itse tykkää:)

Tänään me kävimme ukko-kullan ja murkun kanssa katsomassa lastenlapsia. Saimme siellä tyttäremme leipomia ihania sämpylöitä, jossa oli porkkanaa, oliiviöljyä ja joitakin siemeniäkin. Ohjetta en vielä saanut, mutta aion sen vielä napata:) Leikimme ja pelasimme vähän pikkupoikien kanssa ja ihastelin, kun heillä oli niin kaunista ja siistiä. En minä vaan jaksanut pitää kotia noin järjestyksessä, kun lapset olivat pieniä. Suurin ansio taitaa kuitenkin olla vävyssä, kun hän on niin aikaansaava:)

4 kommenttia:

Possumamma kirjoitti...

Siskosi kodissa on mukavan lämmin tunnelma.

marjamatilda kirjoitti...

Kaunista! Kiitos! Tulen uudelleen piipahtamaan....

Olivieno kirjoitti...

Voi miten kauniita yksityiskohtia! Sivustavedettävä on upea!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi ihana tuo valkoinen sohva. Kyllä siinä kelpaa pikku koiran ottaa unoset.