torstai 20. tammikuuta 2011

Viikonloppu villissä :)

Alma iloitsee viikonlopusta, kun sai vieraakseen.....
vanhemman poikamme ja hänen kultansa oman Helga-koiran. Koiramme ovat melkein samanikäiset ja tulevat hyvin toimeen. Ne leikkivät ulkona keskenään ja juoksivat pitkin Kivimäen pihoja. Nyt ovat molemmat unessa tuossa matolla. Nuoret katselevat telkkaria ja tämä mammeli surffailee;)


Niilo katselee kaiket päivää lintulautaa ikkunasta ja haaveilee keväästä:)
Niin ihanaa, kun viikonloppu ja saa taas tehdä kaikkea mukavaa...tänään nuorten seuraa ja huomenna mukavien työkavereiden kanssa Helsinkiin. Meitä on vastassa rautatie asemalla entinen esimiehemme. Menemme katsomaan hänen uutta kotiaan ja sitten humputtelemaan kaupungille. Käymme myös syömässä jossakin kivassa paikassa.

Aamulla lähdemme aikaisin, joten herätys on kukonlaulun aikaan...täytyyhän mammelin laittautua;) Kuvassa olevat korvikset lainasin kuopukselta ja uuden takin tietysti laitan, kun pääkaupunkiin pääsen ;) Toivotaan, että pakkanen ei kovasti pauku, kun hienostelu takkissa on vain ohut vanuvuori. Hienona pitää olla, vaikka sitten pienessä jäässä;)

Sunnuntaina sitten aion olla vaan kotona eläinten kanssa, kun vaari lähtee kuskaamaan kuopusta salibandy-turnaukseen. Nukun varmaan aamulla myöhään ja iltapäivällä järjestelen paikkoja kotona.

Elämä on kyllä mukavaa, kun on töitä ja sitten taas saa nauttia viikonloppu vapaista...OIKEIN NAUTINNOLLISTA VIIKONLOPPUA TEILLE YSTÄVÄT.....OLLAAN KIITOLLISIA KAIKESTA MITÄ OLEMME SAANEET :)

8 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Niin monta hyvää kohtaa, joten yleisesti sanon vain Juuri Näin :))
Ja hauskaa Hesan reissua, itse olin siellä tänään!

Eloise kirjoitti...

Voi kun tuo Niilo muistuttaa meidän Viirua :).

Elämän Helmiä kirjoitti...

Mukavaa matkaa!
-päivi-

Eloise kirjoitti...

Ja tervetuloa pääkaupunki seudulle... :).

Riitta kirjoitti...

Ihanaa matkaa sinulle, kuulostaa kivalta reissusi!Ja iso-tyttö Alma taas niin lutusena:)

LeenaJohanna kirjoitti...

Varmasti tulee hieno reissu.
Kiva päästä pikkusen tuulettumaan.
Huomaa kyllä että Almalle mieluinen kaveri kylässä.
Niilo on niin suloinen<3
Meillä kisut katselee myös lintuja. Ikkunalaudalla istuskelevat ja siirtelevät aina välillä pikkusen kukkasiani syrjään.
Kivaa viikonloppua!

Olivieno kirjoitti...

Veikeä kuva Niilosta! Teillä riittää noita suloisia karvalapsia!

Toivottavasti shoppailureissusi on ollut mukava!

Malli45 kirjoitti...

Onpa Alma kasvanut! Ja Niilo! Ihana tuo Niilon asento!
Teillä oli toivottavasti kiva matka Helsinkiin!
Ollaan kiitollisia, vaikka koko päivän saa (katsoa) ja kuunnella tv:stä urheilua, raveista lumilautailuun! Onneksi tuli edes MM-kultaa ja -pronssia!