keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Päivästä päivään

Päivät juoksevat niin nopeasti, että mammeli ei pysy perässä. Huomenna on jo torstai ja taas on tämäkin työviikko kohta ohitse. Näpsässä olin taas tänään ja ensimmäisen rivin raanua sain valmiiksi. Näpsässä on niin mukavaa, kun saa keskittyä ihan täysilla käsin tekemiseen. Teemme nyt kahta raanua tässä jaksossa rinnakkain toinen tehdään neuloen ja toinen tuftaten. Ihanaa, kun vanhakin oppii uutta!

Syksy on jo täydessä vauhdissa ja tänään satoi taivaan täydeltä vettä. Töissä lapset olivat hiekalla ja kuralla kuorrutettuja, kun vanhemmat hakivat heitä hoidosta.....Näky on aika hupaisa, kun äidit tulevat siisteissä jakkupuvuissa lapsia hakemaan ja likainen lapsi juoksee suoraan syliin....auts;)

Meillä on vielä ainakin puolet perunoista nostamatta, joten kuivia ilmoja odotellaan hartaana. Mielikin on ollut vähän matalalla ja koti huonolla hoidolla. Olemme myös harkinneet hakea Almalle uutta kotia.....Parempaa kuin meidän, sillä Alma ei saa nyt tarpeeksi huomiota, aikaa ja lenkkejä.......Alma tarvitsisi liikunnalliset omistajat ja koirakaverin, joka olisi samaa kokoa kuin Alma ja jonka kanssa Alma saisi juosta ja riehua......


13 kommenttia:

Anna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Käyppä lukemassa tämä ystäväni hätähuuto koiransa puolesta http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012082315988832_uu.shtml vaikka joskus tuntuu että emme jaksa olla tarpeeksi hyviä rakkaille lemmikeillemme, olemme kuitenkin heille tärkeimpiä maailmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tuli itku Alman puolesta. Minusta tuntuu tosi pahalta ajatella, että koira joutuisi aivan uuteen paikkaan . Tietysti ymmärrän, että ei sekään tunnu mukavalta, että ei tunnu olevan aikaa koiralle, mutta tuskin antaisit lastakaan pois sen takia, että sinulla olisi huono omatunto, että et ehdi olla tarpeeksi lapsesi kanssa. Teillä on kuitenkin aivan ihanteeliset olosuhteet siellä maalla Alman elellä.

Tämä asiahan ei kuulu minulle pätkän vertaa, mutta minun oli vaan pakko avautua näin "koiraihmisenä".

Terkuin Sari

Siirisofia kirjoitti...

Voi Mammeli!
Almalle ei ole mitään rakkaampaa ja tärkeämpää kuin oma perhe, jonka jäsen hän on. Tietysti kaikki koirat tarvitsevat päivittäiset lenkit ja aktivoinnit, mutta onhan teitä kolme lenkittäjää, jakakaa vaikka vuorot ja Alma aina mukaan ulkotöihin ja metsäretkille. Teillä on myös naapurissa kaksi ihanaa pikkupoikaa, jotka voivat leikittää Almaa.Välillä on huonoja päiviä ja välillä parempia ja koirat elävät siinä mukana.
Jos asuisin lähempänä, niin toisin meidän Hugon teille leikkimään Alman kanssa :D

Anonyymi kirjoitti...

samaa minäkin ajattelin että kun olosuhteet on ihanteelliset ja porukkaa noinkin paljon.me kun ollaan tässä kahdestaan,molemmat töissä mutta hauveli kulkee joka hommassa vapaalla mukana ja automatkoille ehdottomasti mukaan.pienikin autoilu piristää.ja välillähän haukut tarvitsevatkin niitä lepohetkiä palautuakseen...

Anonyymi kirjoitti...

ei elämän tarvitse alman ympärillä pyöriä, vaan alma voi pyöriä rakkaittensa elämän ympärilla ja mukana.sanoit esim.että vaari sienestää,takaan että alma nauttii metsäreissuista.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tuli itku, kun ajattelenkin Alman joutuvan vaihtamaan kotia ja perheen jäseniään. Alma on kasvanut perheenne jäseneksi. Hän luottaa teihin ja on kiintynyt teihin jokaiseen ja tottunut teidän touhuihinne. Teitä on ympärillä monta joita voi Alman ulkoiluttajaksi ajatella. Alma voi olla mukana touhuissa ja näin saa huomiota ja liikuntaa.

Itse jouduin luopumaan 3 viikkoa sitten omasta koirastani hänen yllättävän sairauden takia. Rakas koira oli heti meille tultuaan kuin kotonaan ja omi kaikkien sydämet. Ikävä on suuri. Kokonsa puolesta hän oli Alman kokoluokkaa joten siksikin tuntuu pahalta ajatella, että Alma joutuisi luopumaan hyvästä kotiympäristöstään ja tutusta perheestään. Koira on kuin perheenjäsen. Se osaa lohduttaa jos suret, iloitsee ilot, se lukee ilmeesi ja ennakoi aikomuksesi.
Kuten hyvä ystäväni sanoi: jos koira osasi vielä puhuakin, se olisi ihminen.

Miettikää vielä!! Siksipä piti jättää kommenttia.

Henkkumaaria kirjoitti...

Olen kerran joutunut koirasta luopumaan lapsen allergian takia. Siitä on jo 22 vuotta ja edelleen ikävöin Inkaa! Älkää antako rakasta koiraa pois! Se rakastaa pyyteettä teitä joka tapauksessa!

Anonyymi kirjoitti...

Eikö olisi pienille pojillekin hyväksi, kun juoksisivat ja leikittäisivät Almaa. Olisi ainakin sen ajan muuta ajateltavaa heilläkin. En tiedäkyllä välittävatkö koirista. Mutta jos, niin eivät joutuisi Almstakin eroon. Eija

Hanna kirjoitti...

Tuftaten? Kertoisitko, mitä se tarkoittaa :-)? Poikkesin keskiviikkona Auvisella ja kyllä siellä on ihana tunnelma!

Suvi kirjoitti...

Toisaalta ymmarran ratkaisusi Almasta luopumisesta, mutta mietihan tarkkaan. Teita on kuitenkin kolme aikuista kotosalla, naapurissa ne pienet pojat ja heidan aitinsa, jolle varmaan pieni koiran ulkoilutusbreikki tulee valilla tarpeeseen.Kultainennoutaja on uskomaton terapeutti ja lenkkikaveri. Eika se niin mahdottomia vaadi. Meidankin pentu, (joka nyt on ihan jotain muuta kuin kultainennoutaja ja varsinainen riivio ja virtapakkaus) pelaa valilla yksin jalkapalloa, jos en ehdi lenkille. Ja kulkee paivan touhuissa mukana koko ajan. Mutta paatos on teidan ja jos sille koiralle ei oikeasti ole aikaa, niin sitten lienee uuden kodin loytaminen paikallaan.

-tarjah- kirjoitti...

Hei mikä tämä juttu oikein on? Jos Mammeli on asiaa pohtinut,hän sitä varmaan on pohtinut, kukaan järkevä koiranomistaja ei varmaan hetken mielijohteesta koiraansa pois anna.

Jos Mammeli asiasta täällä kirjoittaa, hän on sen miettinyt, miettinyt koiran kannalta parhaaksi. Kun ihminen ymmärtää oman rajallisuutensa, hän ajattelevana ihmisenä myös rajojaan kunnioittaa. Jos Mammeli on ymmärtänyt omat rajansa ja päättänyt toimia omansa ja Alman parhaaksi, ei nyt hyvänen aika sentään häntä siitä tuomita.

Minä sanon: HYVÄ HYVÄ, oma jaksaminen ensin ja sitten vasta muiden. Jos ei itse jaksa, miten mikään omassa elossa paremmaksi tulee?

Kyllä, olen koiraihminen. Perheeni joutui, minun ollessani kymmenvuotias, luopumaan koirastamme. Olin niin pahasti allerginen, ettei vaihtoehtoa ollut. Roope sai uuden rakastavan kodin, eikä kukaan saanut enää siitä sairaskohtauksia. Tarinalla oli onnellinen jatko ja loppu.

Ymmärretään Mammelin kanta, hän näkee Almalla edessään parempaa, lajilleen ominaista elämää. Kaikki voittavat, sekä Alma että Mammeli.

Ja antaa tulla lunta tupaan, pysyn Mammelin takana enkä ymmärrä häneen kohdistuvia miettimiskehotuksia, kyllä hän on miettinyt.

Olen puhunut. Ugh!

Unelma kirjoitti...

Mammeli, voin kokemuksesta kertoa, että Alma sopeutuu hyvin uuteen kotiinsa, sitten kun sellaisen hänelle löydätte.
Minun lapsenlapseni perheeseen saapui viisivuotias labradorinnoutaja, joka viihtyy nyt hyvin uudessa kodissaan.
Myös meidän Vallu oli jo kaksivuotias meille muuttaessaan, hänen emäntäänsä vakavan sairauden takia. vallusta tuli meille ihana perheenjäsen. Vieläkin häntä kaipaamme, Vallu on jo kuollut.
Kuuntele Mammeli omaa sydäntäsi, löydätte varmaankin Almalle hyvän kodin.