maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kivimäen pääsiäinen

 Meidän väen pääsiäinen sujui aurinkoisen ilman merkeissä. Ulkoilimme ja
 kävimme naapurissa kahvilla. Serkut leikkivät yhdessä ja
 poimimme torpan takaa vähän sinivuokkoja maljakkoon.
 Eno ja hänen morsiammensa toivat suklaamunia lapsille ja saihan mamma ja vaarikin omat, joista kaivettiin yllätykset:)
 Taco-salaatilla herkuttelimme lankalauantai-iltana.
 1. Pääsiäispäivänä kävimme Tähtisilmä, hänen äitinsä ja mammeli kirkossa. Vaari avusti Kari-pappia tai niin kuin tähtisilmä sanoo Kari-pappaa ehtoollisen jakamisessa. Poika sai siunauksen, mutta ihmetteli jälkeenpäin miksi ei saanut mehua ja leipää? ;)

Kirkon jälkeen söimme ja menimme päiväunille.
 Ensimmäisen kerran tänä keväänä söimme nuorten toimesta grilliherkkuja ulkona.
 Vaari vahtii, että Prinsessa ei putoaisi rappusista. Meidän tämä nuorin lastenlapsi "himoitsee" kiipeilemistä ja on liikkeesä koko ajan.
 Esikoisen pojat rakastavat enoaan (Eno kuvassa poikien alla) ja
 odottavat häntä malttamattomana aina kun hän on tulossa Kivimäkeen. Vilkkaat pojat kokevat varmasti turvallisuutta rauhallisen enon kanssa:)

 Neiti leipoi ihanaa kanelibostonia ja mokkapaloja. Herkut maistuivat vauvasta vaariin.
 Kaikki lapset perheineen olivat pääsiäisen vietossa mammalassa.
 Kaikenlaista touhuttiin ja ääntä lähti tästä 14 ihmisen+3 koiran porukasta. Välillä itketiin ja välillä nauretiin.
Hei hei mamma ja vaari nähdään taas Prinsessa ovella vilkuttaa.

Mammalaan saapui hiljaisuus ja huomenna alkaa arki. Töissä vain 4 työpäivän viikko, mutta ei sitä enempää jaksaisikaan;)

2 kommenttia:

Marikki kirjoitti...

Pääsiäisenne näyttää ja kuulostaa niiiin ihanalta!<3
Mukavaa loppuviikkoa<3<3

Tuula kirjoitti...

Kyllä kuulosti ja näytti ihan huipulta teidän pääsiäisenne!