sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pukit kesäkodissa

 Nyt on ollut niin lämpimät ilmat, että Manu ja Urho muutivat kesäkotiin eilen. Pojat olivat ihmeissään, kun kesämökki aitauksineen on paljon isompi kuin talvikoti.
 Nyt kun sain tarkastella poikia luonnonvalossa oikein kunnolla huomasin, että nehän on jo miehistyneet;) Molempien parrat ovat komiat!
 Pientä alusvillaa on turkki täynnä ja se pitäisi harjata pois. Yritin jo sellaisella muovisella harjalla, mutta se ei ollut hyvä. Täytynee ostaa parempi.
 Talven pojat ovat pääosin syöneet kuivaaheinää, kauraa, leipää ja vihanneksia. Juomaksi tietenkin vettä.
Luin tässä vasta eräästä vuohia käsittelevästä kirjasta, että kuusenoksat ja jäkälä ovat myös terveellisiä niille. Pajut ja hedelmäpuiden oksat ovat tietenkin suurta herkkua ja tänä kesänä aion kerätä ja kuivata ensi talveksi narskuteltavaa.

Pikkuhiljaa tuoreen ruohon ja puiden lehtien kasvaessa siirtyy pukit kesäruokaan.Ihan yhtäkkiä ruokavaliota ei voi muuttaa, että poikien vatsat eivät mene sekaisin.
Manu on suomenvuohi rodultaan, mutta Urhossa on jotakin kääpiövuohta, koska on niin pienenkokoinen. Meidän vuohipukit ovat nyt molemmat sukukypsiä, sillä Manu on jo 1,2 v ja Urho1v.  Niitä ei ole kastroitu, mutta jos tuntuvat tulevan vähänkään kiukkuiseksi lähtee pojilta pampulat pois;)
 Kumpikin pukkimme ovat nupoja eli kummallakaan ei ole sarvia.

Vuohesta sanotaan, että ne ovat kissan ja koiran sekoitus-se osaa olla itseppäinen ja ylpeä kotikissan tavoin, mutta ihmisrakas ja uskollinen, kuten koira.
Nyt on sitten kaksi päivää huudettu kurkkusuorana aitauksessa.Siellä ikävöidään lampaita ja kanoja joiden kanssa on koko talvi vietetty. Kaikki on taas uutta ja outoa. Sillöin tällöin vilahtelee myös mammeli ja vaari pihalla ja sitten pitää huutaa kahta kovempaa, että varmasti huomaavat meidät ja tulevat rapsuttelemaan!

KIITOS, että olette olleet kiinnostuneita näistä eläinpostauksistani, koska ne ovat minulle itselleni mieluisia:)))

4 kommenttia:

Jannen Kuvia ja Kuulumisia kirjoitti...

Hauskoja poikia :-D

Kirsti kirjoitti...

Kyllä sinun postaukset on kivoja, oli ne sitten eläimistä tai elämästä yleensä ♥

PinkBear kirjoitti...

On ne vaan suloiset pojankoltiaiset!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä ryhdyin seuraamaan blogiasi juurikin eläinten takia. Toki kaikkia postauksiasi on kiva lukea.