maanantai 14. huhtikuuta 2014

Romantiikkaa



Meidän vaaria kohdeltiin aika huonosti sillä hän sai lopputilin 31 vuoden työsuhteen jälkeen. Syy oli tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Työantaja oli suuri metsäalan firma, joka tuottaa hyvin, mutta tuotannonkasvu ei ole ollut kiuulemma riittävä, joten 30 miestä sai lähteä lätkimään. Vaari hoisi työnsä rehellisesti ja tunnollisesti ja palkka oli sitten tälläinen.

No Vaarihan ei jäänyt tuleen makaamaan vaan  alkoi verestämään vanhoja muistoja ja alkoi metsuriksi :) Nimittäin mennessämme naimisiin hän toimi metsurina ennen opiskelujaan ja myös opiskelujen aikana elättääkseen nuorikkoansa ja itseään

Niin ja NYT tulee se romantiikan osuus: 
Vaari tuoksui usein töistä tullessaan silloin nuorena  "metsurilta" , joka sai 19 vuotiaan tuoreen vaimonsa sukat pyörimään jaloissa,, kun sulki syliinsä hänet;)

Nyt voin tuntea samoja tunteita, kun laitan silmäni kiinni ja menem metsurini kainaloon ja kuvittelen tuossa metsurin hajun huumassa meidät siksi  rakastuneelksi nuoreksipariksi. Vähän on vuodet vaarin lihaksia pienentäneet ja mammelin massua suurentaneet, mutta kipinä välillämme on viellä sama:)

6 kommenttia:

PiipeA kirjoitti...

Voi, tiedän, miltä metsuri tuoksuu! Yksi vahvimmista lapsuuden tuoksuista oli se, kun isä oli ollut päivän metsätöissä, tuli kotiin, laski reppunsa uunin eteen, poisvedettävistä nahkasaappaista karisi sahanpurua tuvan lattialle. Isä tuoksui metsälle ja tuoreelle puulle.
Sitä samaa tuoksua tuoksuttelen välillä myös miehestäni, ahkerasta työmyyrästä. Viimeksi lauantaina hän oli metsätöissä.
Ihanaa arjen romantiikkaa!

mummeli kirjoitti...

Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa. Minun vaarini tuoksui parhaina vuosinaan myllylle ja tuoreille jauhoille.

Elämän Helmiä kirjoitti...

Tiedän tuoksun ja voin kuvitella tunteen ja muistot. Meillä "haisee/tuoksuu" metsurille vaatehuoneessa, jossa on miehen metsuri vaatteet mökiltä tuotu pesuun ja niistä ei se tuoksu hevin lähde.
Kyllä tämä aika on kurjaa noiden töiden suhteen, minäkin olin 15 vuotta saman firman palveluksessa , kolmessa eri yksikössä ja nyt sain joulun jälkeen lopputilin. On melkein turhaa miettiä edes, että saisi enää töitä, kun on tuota ikää ja kremppaa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Aurinkoista pääsiäisen aikaa teille!
-päivi-

Sesse kirjoitti...

Ihanaa, kun teillä on tunteet pysyneet samanlaisina :)
Minun isäpuoleni oli metsuri, joten tuttu tuoksu minullekin, joskus äidin kanssa oltiin metsässä mukanakin..

Marikki kirjoitti...

Ihana postaus<3 :))
Täälläkin mies tuoksuu välillä ihanasti puulle ja metsälle, kun tekee tuota puusavottahommaa niin kotona kuin mökillä, ja hyvä tuoksu onkin;)
Saa olla kiitollinen, kun parisuhde on edelleen myös romanttinen;)Niin täälläkin....;)
Hyvää ja siunattua pääsiäistä Kivimäkeen! <3

Marikki kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.