torstai 28. elokuuta 2014

Jälkikasvusta juttua

Prinsessa kesämekossaan:)

 Olen yrittänyt omille lapsille pitää aina sen mitä olen luvannut ja lastenlapsille myös. Pidän sitä tärkeänä, vaikka varmasti joskus tulee luvattua jotakin, mitä ei sitten muistakkaan täyttää. Tahallani en kuitenkaan lupauksiani riko!

Minua on vaivannut, kun lupasin lastenlapsille, että veisimme heitä tänä kesänä Ähtärin eläinpuistoon. Nyt on kesä jo vaihtumassa syksyyn ja lupaus on vielä lunastamatta. Toisaalta kuulemma eläimet kesäkuumalla makoilevat varjossa ja eivät oikein näyttäydy ja viileämmällä taas ovat pirteämpiä.
 Niimpä sitten ajattelin, että jos ei sada vettä sunnuntaina niin lähtisimme Miniä, vanhempi tyttäremme ja kaikki 5 tai melkein 6 lastenlasta yhdessä Ähtäriin. Vähän yli kuukauden päästä on mammeli 6 lapsen mamma :) Mammeli haluaa kustantaa reissun vaikkakin kuskina ei voi olla, sillä sitä ajokorttia kun ei omista. Lapset ja mammeli kun niin tykkäävät eläimistä tulee päivästä varmaan kiva!
Haikeus taas hiipii puseroon, kun Neitosemme lähtee opiskelupaikkakunnalleen Seinäjoelle. Koulu alkaa maanantaina ja uusi asunto odottaa neitiä jo. Poikafrendinsä kanssa menee huomenna jo viemään tavaroita ja katsomaan asuntoa. Asunto on aika vaatimaton, mutta siisti pitäisi olla. Neiti on realisti ja tietää, että talvi on pitkä ja rahat pitää riittää, joten vuokra ei saa olla kovin korkea. Saamme olla kiitollisia siitä, että lapset ovat tottuneet tulemaan toimeen omilla ansioillaan ja elävät sen mukaan. Se ei ole itsestään selvyys ja ei ainakaan mammelin ansiota....enemmänkin Vaarin;) No lapsethan on vain lainaa, joten sopeuduttava on taas elämään viikot ilman kuopustamme.

1 kommentti:

mummeli kirjoitti...

Kyllä eläimet alkaa olla jo paljon virkeämpiä kuin kesäkuumalla. varmasti hyvä aika on siellä vierailla tähän aikaan ja säänkin pitäisi suosia. teretuloa tänne meidän Ähtäriin.