tiistai 12. elokuuta 2014

Reppu ja rensselit

 Muistattehan kun kerroin, että Vaari sai kenkää yli 30 vuoden jälkeen työpaikastaan? No hän ei jäänyt tuleen makaamaan vaan ahkerana poikana perusti toiminimen ja alkoi omaksi pomokseen.

Näissä kuvissa hän poseera kuin ekaluokkalainen ensimmäisenä koulupäivänään ;)
 Kun meidät aikanaan kuulutettiin avioliittoon oli Vaari ammatiltaan diplomimetsuri. Hän oli käynyt metsätyökoulun ja juuri valmistunut sieltä. Vanhempani häpesivät, että kuulutuksissa olisi näkynyt, että heidän tyttärensä menee tukkijätkän kanssa naimisiin ja yleisen rauhan säilyttääksemme luki kuulutuksissa vaarin tittelin kohdalla, että opiskelija;)

Avioliitonsatamaan kun pääsimme niin siitä n. 6kk kuluttua Vaari meni metsätyönjohtaja kouluun ja valmistui aikanaan metsätyönjohtajaksi ja sittemmin metsäteknikoksi. Sitä hommaa hän siis teki yli 30 vuotta ja metsurinhommia vain silloin tällöin omaksi ilokseen.

Työtä pelkäämätön mies kun vaari on ja vielä hyvässä kunnossa alkoi hän nyt sitten maanantaina raivaushommiin erään asiakkaan metsässä ja tätä hommaa riittää kuulemma n.3 viikkoa. Hän tekee myös puutarhatöitä, pieniä rakennushommia, metsurin töitä ja neuvoo puukaupoissa. Syksyksi onkin varmasti töitä, mutta talvella voi olla hiljaisempaa. Toivotaan nyt vaarille vain terveyttä, että jaksaa tätä työtä, joka on fyysisesti raskasta. Mieli hänellä on korkealla kun saa omaan tahtiin tehdä hommia kauniin luonnon keskellä ja tänään kuulemma oli ottanut 15 min. ruokanokosetkin sammalmättäällä:)

9 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Voimia Vaarille uudessa tyossa! Luonnon keskella tyoskentely pitaa varmaan sita terveyttakin ylla. Varsinkin pienet ruokalepotorkut siella puiden siimeksessa. Mina tunnen aina oloni erikoisen hyvaksi metsassa tai muutenkin puiden luona ja alla.

Sirkku kirjoitti...

Niin sitä pitää! Kyllä voi hyvin mainostaa osaamistaan myös metsänhoitoneuvonnasta, koska metsänhoito on nykyään nuorille, miksei vanhemmillekin metsänomistajille jäänyt ihan retuperälle, jos ei ole itse kiinnostunut sitä tekemään tai sitä ei tule automaattisesti esim. metsän myynnin yhteydessä suoritettua. Sanottaisiinkohan tuota nykytemillä metsänhoitokonsultoinniksi? Terveyttä ja voimia miehellesi kuin myös sinulle Mammeli!

Kristina Österberg kirjoitti...

Moikka,kyllä sinulla on kelpo mies :) kun viitsii vielä tehdä ihan metsurin hommia! Hän on monipuolinen osaaja ja pärjää varmasti! Ja ne nokoset... tiedän että keskiikäiset ihmiset tekevät työnsä yhtä hyvin kuin nuoretkin. Joku nuorempi työntekijä voi hosua saamatta mitään aikaiseksi, kokenut metsuri tietää mitä tekee ja saa varmasti paljon aikaiseksi!

mummeli kirjoitti...

Hienoa että jaksaa vielä tuollaisen homman aloittaa, mutta varmasti työ tuo juuri sitä iloa mitä joskus kaipaa. Kun hommansa osaa, miksi ei taitoaan käyttäisikkin sitten toisten iloksi. Taitava vaari sinulla on, kun kotonakin kaikki niin hyvässä kunnossa.

Kirsti kirjoitti...

Hieno homma ja varmasti hommat hoituu. Tsemppiä vaarille.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskasti kirjoitettu :) Ja reipas vaari "ekaluokkalainen" reppu selässä valmiina työhön. Onnea vaarille uusiin työkuvioihin!Oma isänikin makoili metsäreissuillaan ja kuunteli luonnon ääniä. t. Ella

MaMMeli kirjoitti...

Kiitos ihanaiset Vaarille meni terveiset:)

Taija kirjoitti...

Ihana tuo pilvi-piparimuotti. =) Tykkään. En ole kokeillut, mutta voisi olla metkaa tehdä itse muotteja.

Anu kirjoitti...

Pilvimuottia minäkin ihailin, hieno löytö! Onnea ja siunausta vaarin toiselle työuralle! Ja johdatusta :).