Puiden ja marjojen kukat antavat lupauksen hyvästä sadosta. Omena-, kirsikkapuut kukkivat nyt tosi runsaasti. Haaveilen hyvästä omenasadosta, että voisi taas tehdä omenahilloa ja kaikkia muita omenaherkkuja. Sellaisenaan omena on parasta, kun sen saa mehukkaana ottaa suoraan puusta ja haukata :) Luumupuusta meillä kuoli toinen haara ja siksi sato siitä tulee olemaan pieni. Syksyllä täytyy istuttaa pari uutta luumupuuta.
Mansikat ovat alkaneet kukkia myös hyvin ja nyt odotellaan hartaana
lämpöisiä ilmoja, että mehiläiset tulisivat kukkia pölyttämään. Mansikka on marja, jota meidän pesueessa syödään paljon sekä tuoreena, että pakastettuna. Vadelmasadostamme osaa vielä sanoa, mutta taimet ovat jo aika vanhoja, joten sato voi jäädä vaatimattomaksi. Vaari on tuonut myös terveisiä metsästä, että mustikat on kukkineet runsaasti. On ihanaa, että luonnosta ja puutarhastamme saa terveellistä ja puhdasta ruokaa. Kun vielä lisää kananmunat, perunat ja kasvimaan antimet niin säästyyhän siinä myös rahaa, jota ruokaan kuluu muuten aikaslailla.
Tänään kävin muuten taas "maailman parhaalla" hammaslääkärillä. Hampaani kun oli haljennut pahasti. Eikös tämä mainio lääkärini tehnyt olemattomasta aihiosta hapaan vielä ja ensi kerralla hän tekee vielä ihmeitä hampaan kestoon liittyen. Tukee sen kuulemma jollakin kuidulla viereisiin hampaisiin. Niin jotenkin ymmärsin??!! Hän on niin osaava, tekee positiivisella ja huolellisella asenteella viimeisintä tekniikkaa ja tietoa hyödyntäen. JA EI MUUTEN SATU LAINKAAN!!!!! Hamppulääkärissä Mäntässä käytti minua Kälyni asuntoautollaan ja kävi samalla Kivimäessä katsomassa tätä omituisten otusten kerhoa eli eläintemme eloa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti