torstai 28. marraskuuta 2013

Piparin tuoksua

Meidän joulunalus perinteisiin kuuluu piparien leivonta lastenlasten kanssa. Tänään leivoimme tyttären perheen kanssa ja myöhemmin menemme mammelin tekemä taikina "kainalossa" leipomaan A ja H kanssa heidän kotiinsa:) Leipojat leipoivat sydämiä, tähtiä, lampaita, nalleja, pupuja, enkeleitä, lumihiutaleita, kanoja, kukkia ja jos minkämuotoisia piparkakkuja. Tyttären sulhanen leipoi sydämiä morsmaikulleen....taisi olla pitkä aika viime piparkakkujen leipomisesta, sillä sulhasen äiti on kuollut ja varmaan sen jälkeen ei ole saanut olla mukana piparitalkoissa. Meillä siis tuoksuu nyt tänään ainakin joulu:)

Muuten olen ollut vähän mustasukkainen tänä aamuna;) Vaari kun kehuu joka päivä tuota autoansa...Kuinka se käy hiljaa, on lämmin, kaunis, kuluttaa vähän, tilava, hyvä ajaa ym. ym. Aamulla kun Vaari vei minua töihin alkoi taas auton ylistys. Minä aikani kuunneltuani tokaisin, että minua et ole kehunut niin paljon 30 vuoden aikana kun tätä autoa puolessa vuodessa;) Sanois nyt edes, että mammeli kuluttaa vähän......MUTTA eihän se ole totta!

tiistai 26. marraskuuta 2013

Päivän väri on ruskea



Perinteisesti alkaa minun joululeipomukset "perinteisellä" taatelikakulla. Ostin uuden tähden mallisen kakkuvuuan Prismasta ja tykkää käyttää sitä juuri jouluisiin kuivakakkuihin.

TAATELIKAKKU

1 paketti taateleita
1,5 dl sokeria
3 dl vettä
200 g margariinia tai voita
2 munaa
2tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
3,5 dl vehnäjauhoja
Keitä vesi, sokeri ja taatelit massaksi. Lisää rasva. Jäähdytä. Lisää munat ja kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhottetuun vuokaan. Paista 175c n. 50min.
Armas-sulkakorviksia valmistuu Joululahjamessuille oman rakkaan Armas-kukon sulista:)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Näyttelyssä


Melkein unohdin kertoa teille, että kävin kädentaitomessuviikonloppuna myös näyttelyssä Tampereen Verkarannassa.
Tilkku- ja tekstiilitöitä moninaisesti:) Nämä tässä kuvassa olevat työt kuvasivat näytteilleasettajia yksilöllisia naisia.

Niin kaunista ja tarkkaatyötä.

Töihin oli yhdistetty myös vanhoja pitsiliinoja.


Kauniita olivat kaikki ja ne saivat minutkin haaveilemaan, että sitten joskus minäkin;)

Viikonloppu on mennyt kyläillessä kummipoikani perheen kauniissa kodissa Raumalla. Kanalan siivouksessa ja eläinten asuttamisessa sisätiloihin talven tuloa pakoon. Nuoremman pojan perheen mammalassa pistäytymisessä ja tietysti askarrellessa. Viikonloput menevät hujauksessa ja työpäivät varsinkin kurapäivät tuntuvat pitkiltä, pimeiltä ja raskailta. Lunta saisi sataa, että tuntuisi valoisammalta. Kaikille voimia ja iloa tulevaan viikkoon!!!

torstai 21. marraskuuta 2013

Päivät juoksee

Viime päivät ovat porhaltaneet niin kovaa vauhtia eteenpäin, että en ole meinannut perässä pysyä. Arpavoittojakaan en ole saanut vielä postiin vietyä, mutta huomenna yritän ne laittaa menemään voittajille!!! Joulun aika alkaa valloittamaan jo mieltäni ja kaikki tehtävät hommat. Tänään kyllä minut ja hössötykseni on pysäyttänyt ystävieni vastoinkäymiset. Kädet ristiin laitan heidän puolestaan ja huokaisen Jumalan puoleen....omat käteni ei riitä, eikä pysty auttamaan. Joulu tulee vähemmälläkin hössötyksellä minuakin muistutetaan.......

maanantai 18. marraskuuta 2013

Voittaja on!


Arvonta on suoritettu ja onnettarena toimi vaari.Kiitos runsaasta osallistumisesta:) Neulo, virkkaa ja kirjo eko-langasta kirjan voitti: Mehtäemäntä!!! ONNEA sinulle Mehtäemäntä, lähettäisitkö osoitteesi sähköpostiini:)
Sympatiaa ja saippuaa saa Misu, ONNEA:)

Täällä väsätään kangaskylttiä joulumyyjäisiin:)

Messuilla oli mukavaa ja jalat väsyneenä illalla ihastelin pikkuostoksiani. Tänä vuonna ei mennyt paljon rahaa, mutta jotakin kivaa hankin, joista voin kertoa myöhemmin.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Kas näin heiluu kassi....

 Intoa puhkuen lähtee tämä mammeli huomenaamuna Pirkkahalliin Kädentaitomessuille:)
Jos näät minut kassini kanssa siellä heiluvan niin tule moikkaamaan!!!

Täällä jo suunnittelen, että miten kauan jaksan ravata syömättä ja vessassa käymättä, sillä en millään malttas tuhlata aikaa joutavaan siellä;)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

No joko ne tontut liikkuu?

Kadehtien olen kuunnellut naapurin poikien(lastenlasten) kertomuksia heidän pihapiirissä liikkuvasta tontusta. Milloin tonttu on kurkkinut ikkunan takana ja milloin jättänyt viestejä. Eräänä päivänä tonttu oli jättänyt lapun missä luki, että naapurin pojat ovat vilkkaita, mutta kilttejä poikia;) Tontun vierailuista kertoo enimmäkseen keskinmmäinen poika ihmeissään.....Tonttu tulee kuulemma aina silloin kurkkimaan, kun vanhin pojista on postia hakemassa;) Mamma ei ole tonttua vielä sattunut näkemään, ei edes tonttulakin vilausta!

No nyt on kai meilläkin sitten tonttu vieraillut, sillä ensimmäiset joululahjat on jo hankittu/tehty. Siivous ja leipojatonttuja vielä odotellaan.....Toivottavasti ehtivät tänne meidänkin mäkeen sillä mammelia ei nuo siivoushommat oikein kiinnosta;) Kiukkuisena täällä mamma on viime päivinä ollut kun ompelukone on reistannut ja paljon pitäisi keritä vielä joulumyyjäisiin ompelemaan......Luulen, että naapurin keskimmäinen tonttu on käynyt vähän säätelemässä mamman ompelukonetta ja siksi se temppuilee. No ensi viikolla Vaari vie koneen Jämsään huoltoon, jotta mamma saadaan vähän paremmalle tuulelle. Muutenkin on mamman pipoa kiristänyt vaikka aihetta ei ole kummemmin ollut.....kai se on tämä pimeys, joka välillä tuppaa pipoonkin;)