lauantai 5. kesäkuuta 2010

Kauan eläköön Suvivirsi!

Tänään kaikui suvivirsi ympäri rakasta Suomea:) Mekin lauloimme murkun kevätjuhlassa, niin haikeana viimeistä kertaa...peruskoulu on ohi ja lukio alkaa syksyllä toisella paikkakunnalla. Onneksi tyttömme kuitenkin asuu kotona ja käy koulussa linjurilla. Kauniina ja tyylikkäänä tyttömme kävi noutamassa todistuksensa ja kaksi stipendiä.
Toisen stipendin hän sai kyläyhdistykseltämme ja toisen lähimmäisentuvalta. Minua lämmitti varsinkin tämä lähimmäisentuvan myöntämä, koska valinta perusteessa luki: "Kiitoksena osoittamastasi hyvästä toveruudesta, hyvien tapojen noudattamisesta ja kauniista käyttäytymisestä. Hyvällä käyttäytymiselläsi osoitat kunnioitusta ja luottamusta toista ihmistä kohtaan. Samalla saat itsellesi iloa. Hyvä käytös huomataan ja se tulee elämässä aina palkituksi".
Kaikki yläasteen oppilaat olivat keskuudestaan valinneet yhden tytön ja yhden pojan, jolle haluavat tämän antaa. Vaikka olemme muuttaneet paikkakunnalle vasta kolme vuotta sitten koulukaverit halusivat tytöllemme sen antaa:) Koen, että hän sopeutui kouluun hyvin ja alusta asti hän sai ystäviä.

Ylemmän ruusun halusimme me vanhemmat rakkaudella tytöllemme hyvin tehdystä koulutyöstä ja alemman antoi koulu kaikille päästötodistuksen saaneille.

Oman tyttömme juhlista menimme tulevan miniämme lakkiaisiin, vasta illansuussa kotiuduimme sieltä. Tapasimme poikamme tulevia sukulaisia ja herkuttelimme ihanilla herkuilla. Ylioppilas oli kaunis mekossaan ja valkolakissaan. Sulhasella oli samansävyinen kravatti, kun morsiammen mekko:)

Tuohon otsikkoon otan sen verran kantaa, että en voi ymmärtää, kuinka jotkut ovat sitä mieltä, että Suvivirsi pitäisi poistaa...Mielestäni se on Suomalaista perinnettä ja mikä tärkeintä siinä kiitetään Luojaa, jolta olemme kaiken tämän kauniin lahjaksi saaneet. Niin, ja siksi se varmasti pitäisikin joidenkin mielestä poistaa;)

6 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Suvivirren ehdoton kannattaja täälläkin !
Se laulettiin meidänkin päättöluokan juhlassa, mutta vain 2 ja 3:s säkeistö...jostain syystä.
Samu sai myös tokarinsa ja stipendinkin hän sai pokata. Syksyllä sitten uudet haasteet. Mummin miei haikea. Olenhan Samulle enemmän äiti, kuin mummi, kun olen äidin virkaa "hoitanut"...
No, Samu silti käy koulua jatkossakin kotoa käsin, joten eronitkua ei vielä tarvitse itkeä.
Lapsenlapsista Tuomas, tuo mainio nikkari-poika, sai hymypoikapatsaan.
Siitä olen kovin iloinen myöskin.
ja kaikki koululaiset nyt siis kesälaitumella. Ensi viikonloppuna saammekin pirtillisen lomanviettäjiä :) ihanaa!
Mukavaa päivän jatkoa sinne!!
tuksu

Suvi kirjoitti...

Äiti ja isä ovat varmasti oikein ylpeitä tyttärestään!

Ihania asioita oli postauksessasi!

Tarja kirjoitti...

Suvivirrestä tulee minulle aina kyyneleet, ja iholla menee kylmät väreet, se on vaan niiiin ihana ♥

Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle ja perheellesi :)

Sirutuuli kirjoitti...

Eihän Suvivirttä saa poistaa kevätjuhlista! Se kuuluu sinne, oli myös meidän vanhemman likan urhelilutalolla järjestetyssä lakituksessa mukana.

hanne kirjoitti...

enpä ole vuosiin ollut kevätjuhlassa, silti kirjotuksesi sai silmäkulmani kostumaan ja ihon kananlihalle... niin tuli muistoja mieleeni. Ihanat juhlat sulla onkin ollu .. ja mitä vielä edessä ... heipsistä hei Mammeli t. hanne

Mari kirjoitti...

Mitä! En ole tuollaista kuullutkaan, että suvivirsi pitäisi poistaa! Eihän silloin kesä alkaisikaan... Minusta se kuuluu ehdottomasti kevätjuhliin! Oli niin ihana taas laulaa se :)