torstai 7. lokakuuta 2010

Elokuvissa

Töiden jälkeen lähdimme oman työtiimini kanssa Tampereelle elokuviin. Meillä on kolmen hengen tiimi ja työnteko yhdessä on joustavaa ja mukavaa. Ennen elokuvaa kävimme syömässä ihanat salaatit grillatun härän kera.
Kävimme katsomassa kotimaista elokuvaa, Prinsessa. Elokuva oli mielestäni puhutteleva ja hauskakin kaikessa traagisuudessaan. Elokuva perustuu erään naisen elämään, joka vietti elämästään 50-vuotta mielisairaalassa. Nainen oli lapsena monta kertaa hylätty ja hänellä oli ollut 15 sijaisäitiä. Ei siis ihme, että nainen sulki pois todellisuuden ja halusi olla prinsessa. Näyttelijä suoritukset olivat mielestäni onnistuneita. Varsinkin pääosassa näyttelevä Katja Kukkola sopi osaansa erinomaisesti. Kyllä piristää, kun välillä käy jossakin tuulettumassa, vaikka huono olenkin minnekkään lähtemään.

Huomenna onkin sitten taas kauan odotettu perjantai ja suunnitelmissa ei ole ihmeempiä...katsotaan, mitä tapahtuu......

13 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Voi miten kiva ilta ohjelma sinulla! Minäkin aion viikonloppuna mennä katsomaan tuon leffan :) kuulostaa oudolta kun sanot ettei mitään ihmeitä odotettavissa viikonlopuksi... kun teillä tapahtuu aina niin paljon kaikenlaista ;)
Mukavaa perjantaita ja viikonloppua <3

tuksu kirjoitti...

Tuon elokuvan haluan minäkin nähdä! Olen kuullut sitä kehuttavan ja kun pohjana on "aito kokemus", on se varmasti katsomisen arvoinen.
Kiva kun sulla oli mukava ilta :)
tuksu

Katja kirjoitti...

Tuon minäkin haluaisin nähdä! Pääosassa taitaa muuten olla Katja Kukkola. Näyttelee sen Prinsessan osan.

MaMMeli kirjoitti...

Katja kiitos, sekoitin nuo nimet hyvä, kun korjasit:)

malla kirjoitti...

mulla sama juttu...se lähteminen...

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Olen muyös miettinyt, että olisi kiva mennä tuo elokuva katsoon..
hyvää viikonloppua... nautitaan..:)

Anna-Liisa kirjoitti...

Olen pitkään seurannut blogiasi mutta enpä ole koskaan kommentoinut. Mukava on seurata elämääsi sillä kerrot siitä niin mielenkiintoisesti.

Tuo Prinsessa-elokuva on todella hyvä. Kävin katsomassa sen ja elokuva pisti kyllä miettimään asioita. Itse olen sijaisäiti ja sitä kautta tuli vielä lisää kosketuspintaa elokuvaan. Suosittelen elokuvaa lämpimästi.

Mukavaa syksyn jatkoa Kivimäkeen!

Mari kirjoitti...

Tuo elokuva olisi kiva käydä katsomassa! Tyttöjen ilta kuulostaa mukavalle :) Hyvää viikonloppua!

Astalan emäntä kirjoitti...

Tuota elokuvaa haluaisin minäkin mennä katsomaan. Tuntuu vain, että aika on niin kortilla, ettei yhtä iltaa ehdi pysähtyä. Mutta ehkä viikonloppuna, tosin flunssa vaivaa aika lailla..
Oikein rentouttavaa viikonloppua sinulle!

Eija kirjoitti...

Mukavaa perjantaita sinne Kivimäkeen... Olen nähnyt tuon elokuvan ja mielestäni se oli todella hyvä.

Suvi kirjoitti...

Mielenkiintoisen kuuloinen elokuva! Tuulettuminen ystävien kanssa vaikka juuri syömässä ja elokuvissa kuulostaisikin tosi luksukselta :)

Anonyymi kirjoitti...

Elokuva oli tosi puhutteleva ja nyt olisi aikomuksena lukea kirja Anna Lappalaisesta.Oletko muuten kuunnellut Johanna Kurkelan piisin prinsessalle.Herkkä ja kaunis laulu.
Syysterveisin mummeli

PIUZA kirjoitti...

Minäkin kävin tuon elokuvan viime viikolla katsomassa. Tykkäsin kovin! En enää muistanutkaan, että niitä sijaisäitejä oli ollut noin monta. Se alkupätkä elokuvasta menikin aika sukkelaan.

Kannattaa kyllä käydä katsomassa, jos ei ole vielä nähnyt!

Paula