lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappua

No meidän vapun vietto ei tavallisesta viikonlopusta poikkea. Herkutellaan ja vietetään aikaa yhdessä. Esikoisen perhe ja meidän kuopus kävivät tänään Edenissä uimassa ja Tampereen vapputorilla. Me "vanhukset" sillä aikaa tehtiin pihahommia ja mammeli otti päikkärit( tietysti). Nuoriso kun tuli takaisin kahvittelimme helppojen rahkapullien kera. Valmispullia raakapakastettuja, joihin vanilia rahkaakeskelle.

Hei ja muuten tasan 32 vuotta sitten tapasimme Vaarin kanssa ensimmäistä kertaa Vappuna Rönnin lavalla...että onhan vappu siinä mielessä merkittävä meille;)
Vohveleita, mansikkaa ja jätskiä. Äitini ja Isäpuoleni olivat myös iltakahvilla ja ulkosauna lämmitettiin ensimmäistä kertaa tänä keväänä.
Vanhempani olivat juuri tulleet Budabestistä ja äiti toi lapselleen taas tuliaisia: Juhlaliinan isoon pöytään ja
kirjaillun kaitaliinan:)

Tämän liinan löysin eilen kirppikseltä, hyväkuntoinen, käsinkirjailtu 15 e. Ajattelin neuloa vielä pitsin sen ympäri.

Huomenna teemme vaarin kanssa ulkohommia ja rentoudumme, että taas jaksamme arjessa! Mukavaa Vappua kaikille :)

10 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Vappuhan tuo teille sitten romanttisia muistoja ;)
Ihanat tuliaiset olet saanut!
Pihahommia tiedossa meilläkin, yritän miestä houkutella tekemään
itelleni ulos istutuspöytää !

Anonyymi kirjoitti...

Vapputervehdys!

Meillä on mieheni kanssa sama juttu, olemme tavanneet tasan 32 vuotta sitten vappuaattona!! Ja edelleen yhdessä porskutellaan!

Tykkään blogistasi tosi paljon,
johtuu ehkä näistä yhtäläisyyksistä:).

Aurinkoista kevättä toivottelee

Yks mammeli Itä-Suomesta

Kesäkukka kirjoitti...

Hyvää vuosipäivää Teille! :)

Kauniit liinat olet saanut ja kirppikseltä löytänyt.

Oikein kaunista Wappu-päivää toivottelen huomiselle (tai tänäänhän se jo on)!

Susanne kirjoitti...

Kauniita liinoja!
Ja ihania herkkuja kuvissasi!

Teillä liittyykin vappuun ihania muistoja miehesi kanssa:)

Iloista vappupäivää sinne kaikille!

Liisa kirjoitti...

Onnea teille kyyhkyläisille!!

Oi kuinka ihania liinoja. Tykkään noista tosi paljon, niin kauniita ovat pöydillä, oikein mummolatunnelmaa.

Mukavaa vapunjatkoa.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Teillehän vappu on tärkeää aikaa... onnenne löysitte!

Aurikoista vapunpäivää!

Marge kirjoitti...

Oi, niin romanttista!!♥
Niin kauniita tuliaisia ja hieno löytö!:)
Tukkasi on nyt hieno!:)
Kiva, että juurihoito on auttanut!
Toivotan Sinulle ja perheellesi oikein iloista vappua!!♥ *atshiii* ;D

Ps. Kattelin meidän sähköpostiviestejä tuossa joku päivä ja tuli niistä hyvä mieli, olet ihana!♥

tarutikki kirjoitti...

Aivan ihania liinoja sinulla. Ulkohommat yhdessä ovat tällä ikää parasta vapaan viettoa:)

tuksu kirjoitti...

Onnea Teille ja monta Yhteistä Vuotta Lisää!
Meillä vietettiin hauskaa Vappua yhdessä Lähimpien kanssa :)
Äitinikin piipahti munkkikahville :)
Mukavaa toukokuuta, toivotaan, että hammassärky on "vain ikävä muisto"
tuksu

seijastiina kirjoitti...

Ihania tuliaisia, liinat on kauniita ♥
Ja ah mitä herkkuja!
Leppoisaa toukokuuta!