lauantai 6. elokuuta 2011

Tunnelmia pihakirppikseltä

Arvatkaapas mikä Almaa naurattaa? No tietysti kaikki se mamman kirppishössötys. Illalla meni järjestelyissä myöhään ja lopulta mamma vaan kikatti, kun oli niin väsynyt. Yön mammeli nukkui tosi huonosti, kun mielessä pyöri aamulla tehtävät hommat.
Aamu alkoi tohinalla, että saatiin kaikki kuntoon. Vaari teki heinäseipäistä vaaterekit, jotka sopi maisemaan tosi hyvin:)
Ilahduttavasti ihmisiä oli liikkeellä ja kauppoja syntyi. Kirppistapahtuma taitaa tulla Kivimäessä perinteeksi. Myös Kivimäen vadelmat, karviaiset ja perunat tekivät kauppansa. Vaari oli poiminut myös mustikoita, jotka kelpasivat myös asiakkaille:)
Asiakkaat saivat ostaa kahvia, tyttären tekemiä kanelipullia, mammelin leipomia mustikkapullia ja vadelmapiirakkaa. Vanhassa torpassa tai ulkona sai kahvitella. Monet ihastelivat vanhaa torppaa, jota äitini mielellään esitteli sekä kertoili monille sen historiaa.
Aitan edessäkin oli myytävää...Mammeli sai myytyä sängyn, valaisimen, verhot, koriste-esineitä, peilin, tauluja ym. pientä.

Neljässä "polvessa" touhuttiin kirppiksellä, kun esikoinen ja nuorempi poika perheineen sekä kuopus kauppasivat omia tavaroitaan. Mammeli, Vaari toimi yleismies jantusena ja äitini auttoi ja seurusteli asikkaiden kanssa.


Lastenlapset toivat mammalle kanalasta munia käsissään ja ehjinä tulivat perille. Pojat myivät myös innolla lelujaan ja kirjojaan. Kirppiksen loputtua kaikki olivat tyytyväisiä päivään ja lupasivat tulla uudestaankin:)

Kiireen keskellä en ehtinyt enempää kuvaamaan....kuvaamatta jäi kanalan sekä Hilman ja Helmin touhut. Lammasneidit käyttäytyivät niin hienosti lapsia kohtaan ja antoivat lasten silitellä rauhassa, olin NIIN ylpeä tytöistä:)))

28 kommenttia:

Maanvaiva kirjoitti...

Voe miten kiva päivä Teillä on ollut!! <3

tarjah kirjoitti...

Ihan paras päivä, minun mittarillani ainakin :)

Kirsti kirjoitti...

Voi kun kuulostaakin kivalta. On varmasti ollut antoisaa. En itse ole käynyt pihakirppiksellä, olis mukava joskus käydä.

Tuula kirjoitti...

Teillahan onkin ollut onnistunut kirpparipaiva eika sadekaan tainnut paasta haittaamaan. Hienoa!

Sumi kirjoitti...

Kylläpä näyttää ja kuullostaa mukavalta! :)

Heli kirjoitti...

Kuulostaa mahtavalta päivältä! Mukavaa että kirppis onnistui ja kaikilla oli kivaa!

Anonyymi kirjoitti...

Voi mikä päivä teillä on ollutkaan ☺

Suvi kirjoitti...

Kuulostaa hienosti onnistuneelta päivältä!!

Tupu kirjoitti...

Vau. mitä kirppistelyä.

Kristina kirjoitti...

Olen niin onnellinen puolestasi, kun päivä oli onnistunut!

tarutikki kirjoitti...

Oli mukavaa lukea onnistuneesta päivästä:)

mummeli kirjoitti...

Kiva, kun hyvä kokemus jäi kirppiksestä. Nythän sitä on kiva suunnitella jo sitten ensikesäksi! Onnea menestyksestä.

Lovviisa kirjoitti...

Aivan oikianlaista liiketoimintaa...Lepposata ja viihyttävää :)

TirriLiisa kirjoitti...

Ensi vuonna täytyykin tulla pistäytymään:)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kiva,että kauppakin kävi.Ja niin on kyllä ihanat aitat tai torpat siellä teidän pihamaalla.
Varmaan on ollut monelle lapsellekkin kiva päivä,kun teillä on noita ihania elukoitakin:)
Iloa uudelle viikolle!

gone to the beach kirjoitti...

Voi että kun teillä onkin ollut ihanaa!!Jokainen teistä tuntui löytäneen "paikkansa" tuona päivänä. Varmasti olitte iloisia onnistuneeseen päivään.

Jaana kirjoitti...

Aivan mielettömän ihana idea ja paikkahan teillä on mitä mahtavin tällaisen toteuttamiseen :)
sinähän voisit keksiä vaikka mitä "pysyvää" toimintaa noin kauniiseen ja isoon pihapiiriin sekä noihin ihaniin vanhoihin tiloihin :)
kaunista alkavaa viikkoa!!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihana päivä teillä onkin ollut!
Eipä ihme, että Almaakin noin naurattaa!

Lila kirjoitti...

Kuullostaa kyllä mukavalta päivältä :) Ei tosiaan ihme että Almaakin naurattaa! :)

Tarleena kirjoitti...

Hieno idea ja kiva kun onnistui niin hyvin. Mukavaa kun olitte jaksaneet panostaa noin paljon myös kahvituksella ja tilatuotteiden myynnillä.

Irene kirjoitti...

Olipas mukava kokemus. Heinäseiväsrekki on hyvä idea ja kivan näköinen. Nuo teidän piharakemnukset ovatkin niiiiin tunnelmallisen näköisiä, että ei ihme, että asiakkaat viihtyivät.

Eloise kirjoitti...

Oi, jospa oisin saanut olla mukana... Ihana idea!

kisu kirjoitti...

Ihana idea! Ja ihanat puitteet teidän pihapiirissä järjestää kirppis. Kovasti niissä järjestelyissä vaan hommaakin tosin on...

Mukavaa alkanutta elokuuta!
-kisu-

Minna Perälä kirjoitti...

Voi teilläpä onkin ollut hauska päivä!!! Huvia sekä hyötyä - kunpa olisin itsekin päässyt paikalle!!!

maiju kirjoitti...

Olisin niin mielelläni tullut. Olen iloinen että tapahtumanne onnistui, ennenkaikkea koko perheenne oli mukana. :)

Tuosta jää teille kiva muisto ja perinne ;)

Anonyymi kirjoitti...

Alma on IHANA

Helmi Nainen kirjoitti...

Voi miten veikeä naurava koira!!

Anonyymi kirjoitti...

Teillä on ollut tosi ihana onnistunut päivä. Aurinkoisia elokuun päiviä Teille kaikille toivotaan täältä Pohjoisesta, Elisa