Tässä lauantai-illan lopuksi jatkan vielä eilistä postaukseni aihetta, joka koski tuota meidän nukkumisjärjestelyä. Tuli mieleen aika, jolloin jouduin salailemaan neuvolassa sitä, että esikoisemme nukkui vieressämme. Sitä paheksuttiin 80 -luvulla ja nuorena äitinä en uskaltanut silloin vielä sanoa, että minun mielestäni lapsen paras paikka on äidin vieressä jos vain lapsi siinä parhaiten nukkuu. Toinen lapsemme olikin sitten sellainen pakkaus, joka nukkui kuin unelma, kun hänet vain sänkyynsä laski. Muutenkin hän oli niin kiltti ja helppohoitoinen, että Mummun ja neuvolantädin toimesta hänet piti käyttää lääkärissä tarkittuttamassa, mikä lasta vaivaa, kun on niin kiltti? No lääkäri ihmetteli, miksi tervettä lasta tuodaan lääkärin vastaanotolle? ;)
Kolmas vauvelimme olikin sitten koliikkivauva, joka itki iltayöt n. 3kk ja nukkui vieressämme siitä lähtien, kun vain alkoi vaivat helpottamaan. Kuopus alkoi nukkumaan vieressämme muutaman kuukauden ikäisestä ja uskalsin sen jo reippaasti sanoa ääneen, kun olin jo neljän lapsen äiti ;) Olen kokenut sen niin luonnolliseksi ja helpoksi, kun kaikki ovat olleet rintalapsia. Vaarille se on sopinut myös oikein hyvin ja olemme kokeneet sen meitä koko perhettä yhdistävänä asiana. Olemme myös nukkuneet kuin pienet possut niin sikeästi koko porukka, vaikka joskus tulikin pientä "monoa" päähän ;) Kahdenkeskisiä hetkiäkin on ollut.....uskokaa pois;) Kukin lapsistamme on aikanaan siirtynyt omaan sänkyynsä ja kouluikäisenä, kukaan ei ole enää halunnut äidin ja iskän sänkyyn kuin kipeenä ja joskus aamuisin. En voisi kuvitellakkaan, että olisin laittanut vauvan yksin nukkumaan omaan huoneeseen ja laittanut oven kiinni niin kuin olen nähnyt tehtävän. Itsekkään en tykkää yksin nukkua.......Ensin, kun viimeinenkin nukkui jo omassa sängyssä sänky tuntui liian isolta ja tyhjältä, mutta lopulta oppi nauttimaan tilasta ja siitä, että voi vaikka lukea sängyssä.
Esikoiseni kun sai ensimmäisen lapsensa oli laitoksella mielestäni viisas kätilö, hän kannusti ottamaan vauvan viereen ja sanoi, että Suomessa ei ole tapahtunut yhtään sellaista tapausta, että vanhemmat olisivat selvinpäin nukkuneet lapsensa päälle. Tuntui hyvältä, että joku ns. ammatti-ihminen kannustaa kun minua aikanaan kiellettiin samasta asiasta. Olenkin joskus jutellut aikuisten lasteni kanssa asiasta ja he ovat pitäneet sitä ihan luonnollisena, että ovat saaneet tulla viereen. Tämä on yksi NIISTÄ aiheista, joka saa niskavillat joiltakin äideiltä pystyyn, mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja minä ajattelen näin myös siltä pohjalta mitä olen äitinä, mammana ja hoitajana kokenut:) No tulipas nyt kirjoitettua pitkästi;)
15 kommenttia:
Kälyllä oli sellainen ihana lempikirja, jossa perheen sänkyä suurenneettiin aina, kun perhe kasvoi. Lopulta kävi niin, että sänky rojahti katosta läpi alakertaan ja ovesta eteenpäin alamäkeen, koko perhe mukan:D Täälläkin on nukuttu eri tavoin joka lapsen kohdalla. Inkeri nukkuu sänkymme kupeessa omassa sängyssään. Paremmin nukkuu tytteli näin kuin vieressämme. Yksi pojista nukkui vieressä...oho olikos se ihan neljä vuotiaaksi. Esikoinen omassaan yksivuotiaasta ja toinen...en enää muista;)
Voi, muistan hyvin sen ajan, kun sänkymme oli täynnä pitkittäin ja poikittain nukkuvia lapsiamme äidin ja iskän kanssa... ;D
Mä uskalsin nyt kolmannen kohdalla 1v. neuvolassa sanoa että tyyppi nukkuu meidän vieressä ja saa halutessaan yölläkin maitoa. 5 v tulee toisinaan aamuyöstä, koululainen ei enää kuin kipeänä. Saavat siinä ollakkin, ihan niin kauan kuin haluavat! siitä tämä 3. vauvakuume oikein lähtikin, kun mies kerran tokaisi että mahtuisihan tähän meidän väliin yksi pieni pötkylä taas nukkumaan... ;)
Mekin olemme nukkuneet vaavelimme virressämme, imetin sängyssä pienokaisia koska se oli helpoin tapa ja itsekkin sai yönsä näin parhaiten nukuttua. Lapsi sai läheisyyttä ja turvaa vanhemmiltaan.
Samankaltaisia kokemuksia täällä :) viiden lapsemme kanssa :)
tuksu
Meilla eka nukkui vieressä vissiin 2,5-vuotiaaksi ja imetin vissiin 5-kuiseksi (en ole ihan varma..). Muistan, että neiti karjui omassa sängyssään niin ankarasti, että oli se sitten järkevintä ottaa viekkuun vaan.
Toisen kohdalla ajattelin, että en samaan peliin ala, imetys tuntui pahalta (en käsitä miksi, mutta esikoisen imetys teki olon jostain syystä oksettavaksi ja toisen kohdalla mietin ensin jopa etten imetä lainkaan) ja nukkuminenkin hankalalta. Meillä oli vain 120cm leveä sänky. Käytännössä sitten kuitenkin imetin kakkosta pari kk ja vieressähän sitä piti nukuttaakin, kun oli mahdottoman allerginen, meidän piti siis ajoittain pidellä häntä käsistä kiinni molemmin puolin nukkuessa, ettei hän raavi itseään ihan verille. Hän siirtyi omaan sänkyyn suht pienenä, mutta sänky oli siinä meidän sängyssä kiinni. Missäköhän se ykkönen silloin nukkui, en muista enää.. samassa huoneessa kuitenkin, varmaan me sinne pieneen sänkyyn ajoittain ängettiin kaikki.
Kolmosen otin viereen alusta asti, taisin imettää jotain 7kk ja siinä vaiheessakohan hän sitten siirtyi sujuvasti omaan petiin, ilman tuttiakin. Sänky oli siinä meidän sängyn lähellä.
Nelonen oli sitten vissiin se jonka kanssa otti kaikkein rennoimmin, imetin 10-kuiseksi ja vieressä se nukkui sairaalasta saakka... =D Ei kerta kaikkiaan suostunut omaan petiin vaikka se oli ihan meidän sängyssä kiinni, joten tilanpuutteen vuoksi heivattiin koko sänky ja annettiin nukkua vieressä.
Minä olen siis aina tainnut imettää sängyssä, ekan kanssa kuuliaisesti istuallaan mutta muiden kanssa sitten niin, että tissi vaan vauvalle suuhun ja ite jatkoin samalla unia...
Ja meillä on lapset nukkuneet melko isoiksi asti meidän kanssa samoissa tiloissa. Siinä vaiheessa kun heille viimein saatiin huoneita, tuntui alkuun jotenkin orvolta, että ovat muualla kuin siinä ihan lähistöllä. Ja nyt kun isot (15v ja 16v) nukkuvat peräti eri rakennuksessa, mietin välillä yhä että onko tää turvallinen ratkaisu, entä jos siellä sattuu jotain...
Minusta vieressä nukuttaminen on todella hyvä ratkaisu. Tosin tiedän myös että toimii sekin, että vauva nukkuu omassa huoneessaan. Minusta vaan ei olis laittamaan pikkuista yksinään omaan huoneeseen.
Tulipa muisto mieleeni tuosta "helposta" lapsesta :). Oma esikoiseni ei itkenyt, oli jo kymmenen päivän ikäinen, enkä ollut kuullut hänen itkevän kuin kerran sairaalassa hetken. Joka paikassa minulle oli toitotettu, että varaudu sitten siihen, että vauvat itkevät suuren osan aikaa. Olin huolissani, täytyyhän vauvassa olla jotain vikaa, vaikka se näyttikin tyytyväisltä. Soitin terveydenhoitajalle, ainakin tämä hoitaja oli 90-luvun lopulla jo niin valistunut, että sanoi "voi äiti, ole tyytyväinen vaan, lapsessasi ei ole mitään vikaa :) ". Seuraavan lapsen kanssa itkukin tuli sitten tutuksi...
Asiaa puhut.
Minua neuvolassa peloteltiin viereen ottamisella niin paljon, että heräsin, joskus takomaan miestäni nyrkeillä, että nukut vauvan päällä.
Eli viereen en uskaltanut tyttöä ottaa, ennenkuin isompana, mutta hänen sänky oli kiinni meidän sängyssä, eli vieressä näin nukkui...☺☺
Se, miten ja missä lapset nukkuvat, on tietysti paljon puhututtava asia ja varmasti mielipiteitä siitä on yhtä monta kuin on vanhempiakin. Kuitenkin monin niskavillani todella nousevat pystyyn kun lastenhoitoalan ammatti-ihminen kehtaa avoimesti netissä sanoa lapsen omassa huoneessa nukkumisen olevan jollain tavalla vastenmielistä! Perhepedeissä on puolensa, mutta suurin osa vanhemmista (ja lapsista) ainakin tutkimusten mukaan saa paremmin unta omassa sängyssään. Minun korvaani kuulostaa oudolta, että lapset nukkuvat yöstä toiseen vanhempien kanssa samassa sängyssä pitkälle taapero-ja leikki-ikään asti. Ihan suututtaa lukea tällaista tekstiä, kaduttaa oikein, että jonkun blogin kautta sitä eksyin selailemaankaan.
terveisin Katriina KTM
Hihii saipas jonkun hermostumaan...arvasin;) Kehtaan todellakin väittää, että vastemielistä on jos lapsi laitetaan yksin omaan huoneeseen ja ovi kiinni!!!
Meillä ovat vauvelina nukkuneet pääsääntöisesti omissa sängyssään, mutta nyt pahnan pohjimmainen 9 vee joskus tulee viereen nukkumaan... Hänellä on nyt jokin pelkokausi, niin eihän sitä voi olla ottamatta viereen. Nyt nukkuu patjalla meidän sängyn vieressä. Hyvä järjestely sekin.
Huh huh, no onpa jyrkkä näkemys nimim. Katriina KTM:llä. Liekö hänellä lapsia itsellä ollenkaan, muutenhan käytäntö olis osoittanut, että ei lapsia kasvateta/hoideta oppikirjojen mukaan. Samaan päämäärään pääsee eri reittiä.Herkkä ja arka lapsi vaatii enemmän läheisyyttä, turvaa. Sipulin makuunkin tottuu, kun lisää sitä vähitellen. Hyvää jatkoa Mammelille!
T. Elle
Perhepedissa on taallakin nukuttu! Ja apua lastenhoidon ammattilainen minakin...Olikohan japanilainen tapa, etta sanky/patja kasvaa perheen myota, jokin "river"-juttu.
Perhepedissä on meilläkin nukuttu. Koulutkseltani olen lastentarhanopettaja, vaikka nykyisin en sitä hommaa enää teekkä.
Olin ja olen edelleen sitä mieltä, että mikäli koko perhe nukkuu paremmin niin, että lapset nukkuvat vanhempiensa vieressä se on hyvä ratkaisu. Harvemmin ne lapsukaiset siihen väliin enää teini-ikäisinä tulee.
Mutta onneksi meillä kaikilla on oikeus valita miten nukumme ;)
T. Emäntä maalta
Perhepedissä täällä naapurissakin on menty :) Ahdasta on välillä ollut ja vieläkin toisinaan aamuisin koko kööri tulee heräilemään meidän sänkyyn.
Lähetä kommentti