lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kastejuhla

 Rakas 4. lastenlapsemme kastettiin siis tänään.

 Lapsivieraita oli aika monta....tästä kuvastaa tulee mielleni Jeesuksen sanat: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." Tämä raamatun kohta luettiin myös ristiäisissä.

 Kummit hoisivat rakkaudella tehtävänsä.

 Vanhemmat ovat kiitollisia pienestä ihmeestään<3

 Kastettava on nyt vähän yli 2kk ja yritti koko ajan "kammeta" itseään istumaan sylissä;)
Kummin kädet oli myös hyytelöä, kun kastetilaisuuden jälkeen oli vielä kodin siunaus ja päivänsankari painaa jo yli 6 kg,
 Minä kastan sinut Valtteri Hannu Armas Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen: sanoi Kari "oma perhe-pappimme" :)

 Tälläisen kukkakimpun toi vauvalle Isopappa.

 Toisiksi nuorin lastenlapsemme pysyi paikallaan kasteen ajan muumikarkkien voimin;)Tämä murunen on neidin ensimmäinen kummipoika <3

 Neidillä ei ole ikää vielä 18 vuotta ja jo kaksi kummipoikaa on onni "omistaa" <3 Tässä pikku Valtteri siunataan.

 Hihii, kun Pappi kysyi Isältä pojan nimeä ja Isä kertoi, että Valtteri Hannu Armas niin nuorempi iso veljistä sanoi kovalla äänellä, että ai Valtteri Harva Hammas ;) Kyllä mammeliakin nauratti ;)
Lapset tekivät tunnelmasta välittömämmän ja toisaalta koskettavamman. Vanhempi isoveli lauloi niin kauniisti Jumalan kämmenellä ja luki esirukouksen pienelle veljelleen <3

 Kaste on ohitse ja mammelin vanha mekko odottaa seuraavaa kastettavaa...................

Valtteri päätti nukkua kasteen päälle, koska onhan raskasta olla päivänsankari <3

Kiitos Taivaan Isälle Valtterista ja pyydän Siunausta hänen koko elämälleen <3

13 kommenttia:

Lovviisa kirjoitti...

Onnea ja iloa sinne teille kaikille, suloset juhlat :)

Katariina kirjoitti...

Onnea pienelle :)

Ahti kirjoitti...

Onnittelut liikuttavasta tapahtumasta!

Marjis kirjoitti...

Onnea pienelle kauniista nimestä :)
Ihania kuvia <3

Kristina kirjoitti...

On varmaan ollut tunnelmallinen tilaisuus! Ihanaa kun sinulla on niin paljon myös omia lapsia ympärilläsi :)

sylvi kirjoitti...

Ihanan herkkä tilaisuus.
Taivaan isä tätä pintä Valtteria siunatkoon.
Ihana kun pienokaisella on ympärillä rukoilevia ystävia.
Siunausta myös sinulle! .

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea ja siunausta Valtterille.♥

Sirkku kirjoitti...

Siunauksentoivotukset upealle miehelle ja tämän perheelle sekä teille läheisille.
Voi-voi sentään, kuinka onkin hieno kuva tuo alin... meidän papalle ei auta mennä näyttämään. Meillä tulee vauvakuume myös papalle, ei vain minulle.

Marge kirjoitti...

Kaunis, herkkä ja elämäniloa täynnä oleva juhla!♥ Onnea ja siunausta pienelle ja hänen perheelleen!
Iloa sunnuntaihin Mammelille ja koko porukalle!!♥

Lämpimin aatoksin, Marge

Stiina kirjoitti...

Kaunis tilaisuus.Onnea ja kaikkea hyvää tulevaan teille kaikille!

anja kirjoitti...

Lämmin kastetilaisuus pienellä Valtterilla. Kaikkea hyvää päivänsankarille ja koko perheelle.

Peurankello kirjoitti...

Tulipa herkkä mieli kirjoituksestasi, onnea ja siunausta pienelle Valtterille! Kummipoikani 180cm :) on myös Valtteri.

Unelma kirjoitti...

Onnea ja siunausta uudelle perheenjäsenelle.