tiistai 19. helmikuuta 2013

Lisää juttua torpasta

Torpassa kävi viime kesänä museoviraston virkailija ja hän arvio torpan olevan 1820-luvulta. Pirtin ovi on kuulemma 1700- luvun lopulta. Pikkutorppassamme on pirtti, kamari ja keittiö. Pirtti on säilytetty jokseenkin ennallaan, mutta kamari ja keittiö on tapetoitu 1960-luvulla. Äitini lapsuudessa oli kuulemma kamarissa osa seinistä "tapetoitu" sanomalehdillä. Pirtissä oli ennen leivinuuni, josta 1960-luvulla tehtiin takka. Samoihin aikoihin laitettiin torppaan sähköt ja vesijohto.

Pappani kuoli -62, mummuni -64 ja he asuivat torpassa kuolemaansa saakka. Itse asiassa mummuni löysi pappani pirtin ovelta kuolleena, kun mummu tuli kauppareissulta. Mummuni raahasi pienen kokoisen pappani sänkyyn ja vasta seuraavana aamuna kävi ilmoittamassa tapahtuneen. Mummu oli ompelija ammatiltaan ja samana iltana ompeli papalle kuolinpuvun. Oikaisi kuulemma yöllä papan viereen, kun väsytti ompelu. Aamulla puki papalle puvun vielä päälle. Mummu taas sai sydänkohtauksen mökissä ja liputti ikkunasta naapuriin valkoisella liinalla, kun ei puhelinta ollut. Naapurista huomasivat mummuni avun tarpeen ja soittivat äidilleni kaupunkiin. Äitini lähti kaupungista maalle ja löysi sairaan äitinsä torpasta. Isäni kanssa veivät mummuni kunnanlääkärin kautta sairaalaan, jossa sitten mummuni maallinen vaellus päättyi. Tästä kaikesta on n.50-vuotta ja luulisi, että se on tapahtunut kauan kauan sitten. Sen jälkeen torppa on ollut kesämökkinä. Joskus jatkan juttelua ja kerron mitä muuta täällä on tapahtunut:)

10 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Miten mahtavaa, että torpan tarina on muistissa, seuraavatkin sukupolvet saavat tietää juuriensa lähteen, nähdä, että elettiin sitä ennenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitat kaiken niin selvasti ja sattuvasti. Ja ihanasti.
Aussi-mummo

maiju kirjoitti...

Sitkeiätä ja työteliäitä ovat olleet pappasi ja mummusi. Kädellä tekemisen taito on ollut mummulasi!
Kiva jos jaksat valottaa historiaa:)
Sitä saa itsekkin voimaa kun tietää miten ennen elettiin ja kuinka vaatimattomasti.

Irmastiina kirjoitti...

Voi miten ihana postaus!

Mia kirjoitti...

Ennen kuolemakin nähtiin normaalina osana elämän kiertokulkua. Nyt se on paljolti piilotettuna hoitolaitoksiin.

Kiitos näistä tarinoista, niitä on kiva lukea. Löysin blogisi vastaikään ja viihdyn sen parissa varmasti :)

Pike kirjoitti...

Oi mitä täältä löytyikään! Olen usein ajatellut kommenteissa toivoa tarinaa pirtistä, mutta toisaalta ajattelin, että ne ovat niin henkilökohtaisia juttuja, jokainen blogaaja kirjoittaa mistä haluaa.

Piipahdan kodikkaassa blogissasi usein, Wanhan Mummulan kautta ja pirtti on kiehtonut minua kovasti. Se on valtava aarre pihapiirissänne!

Mielenkiinnolla odottelen lisää aiheesta!

tuksu kirjoitti...

Kalliarvoinen tarina suvullenne.
On mukava tietää, mitä näillä wanhoilla tiloilla on tapahtunut.
Arvokasta siirtää tuota tietoa eteenpäin.
Mukavia hetkiä torppaan, ja tietysti teille sinne Uuteen taloon :)
tuksu

Kukkahattuneiti kirjoitti...

Hienoa että pappasi ja mummusi saivat asua mieluisassa kodissaan loppuun asti. Kaunis tarina.

Taina kirjoitti...

Voi mikä rikkaus on saada asua noin merkityksellisissä maisemissa, ja että saat jatkaa ja kertoa sukunne tarinaa myös seuraaville sukupolville.
Mukavia aurinkoisia päiviä sinne! :)

MaMMeli kirjoitti...

Kiitos mieenkiinnostanne ja mukavista kommenteistanne <3