Täällä odotellaan Lyyliä jo malttamattomana. Viikon päästä perjantaina pitäisi pikkuinen hakea kotiin. Onneksi kasvattaja lähettää kuvia niin saamme vaarin kanssa ihailla "kuopustamme". Tulee vipinää tähän huusholliin ja mammankin pitää nostaa takapuoltaan nojatuolista, kun pikkuinen kiitää huushollissa;)
Töissä on ollut raskasta, kun kelit on kuraiset ja piha täynnä vesilätäköitä. Lapsiryhmämme on myös kasvanut. Usein syksyllä on ryhmät inhimilliset, mutta kevättä kohti tulee lisää lapsia. Ryhmässämme on 26 lasta kirjoilla ja 1 lastentarhaopettaja ja 2 lastenhoitajaa. Aamupäivän ulkoilussa kastuu kuravaatteet, ulkovaatteet ja osa sisävaatteistakin. niitä sitten kuivatellaan kuivauskaapissa ja puhurissa ja saadaan kuivaksi juuri ja juuri iltapäiväulkoiluun. Jossakin välissä pitäisi keritä vaatteita kääntelemään ja vääntelemään, että ne kuivuisivat ja sitten vielä laittaa kaikki kuivina lasten lokeroihin. Hartaasti siis odottelen kuivempia kelejä!
1 kommentti:
Niin ihana Lyyli! Pennut ovat parhaimmillaan juuri tuon ikäisinä.
Mä en pärjäis tuossa sinun työssäsi päivääkään! Menen kohta siskoni "päiväkotiin" ja aina olen yhtä ällistynyt, miten hän ehtii hoitaa viittä vauvaa, tehdä niille ja omille lapsilleen ruuat ja ehtii vielä minunkin kanssa jutella kaikki Suomen kuulumiset siinä samalla!
Mukavaa aurinkoista viikonloppua teillekin!
Lähetä kommentti