sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Oloilla, makoilla, laiskotella, lököillä, levätä, pötköttää. huilailla ja olla potslojollaan

Näitä kaikkia edellä mainittuja olen tehnyt viimepäivinä. Vuorokausirytmi on ihan sekaisin ja ruotuun pitäisi pikkuhiljaa palata. Maanantai on vielä lomaa ja tiistai onkin sitten jo työpäivä. Onneksi tiistai on suunnittelupäivä töissä ja lapsoset palaavat päiväkotiin vasta torstaina. Torstaina alkaakin sitten tosi toimet ja hoitotädinkin pitää olla virkeä ja ojennuksessa ;)
Houkuttelin vaaria josko huomenna lähtisi kanssani katselemaan kaupunkiin uutta sohvakalustoa meidän alakerran olkkariin. Jos sattuisi löytymään vaikka alesta sopiva sohva ja nojatuolit.
Joku pitkäaikaisista lukijoista saattaa muistaa tämän nykyisen sohvakaluston, jonka halvalla huutokaupasta ostimme. "Pakko" oli huutaa kun halvalla sai vaikka se ei oikein mieluisa ollutkaan. Havittelin silloin ja havittelen nyt jotakin kevyehköä sohvaa, joka olisi verhoilultaan beige, pellava tai vaaleanruskea. Joku simppelimpi talonpoikaishuonekalujen kanssa sopivampi eikä tyylihuonekalutyyppinen. No katsotaan nyt saanko raahattua vaaria kauppakierrokselle?! Tämä kuvassa oleva kalusto meneekin sitten myyntiin jos uusi saadaan hankittua.

NIIN ja vaikka näyttää vierestä katsottuna siltä, että mammeli laiskottelee kun potslojollaan makkaa niin ei sinnepäinkään!!!! Sadattuhannet aivosolut tekevät työtään ahkeraan....uusia kujeita, haaveita ja suunnitelmia se mammeli hautoo....välillä silmät auki välillä kiinni ;)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,kuulosta hyvältä toi teidän päiväkodin systeemi,että toimintakausi alkaa
suunnittelulla ja siihen varataan kunnolla aikaa.Tein itse 34 vuotta töitä päiväkodissa,eikä milloinkaan ollut suunnittelupäiviä,vaan siinä lastenhoidon
ohessa (lasten nukkuessa päikkäreitä) yritettiin suunnitella vajaalla henkilöstöllä.Toivon sinulle paljon voimia ja jaksamista vaativassa,mutta tosi
antoisassa ja palkitsevassa työssä.
Terveisin Merja